Lapsuuden tunteet ja presidentit

maisema3

Mies yllätti pari viikkoa sitten keittiössä nyyhkyttelevän vaimonsa. Ei siinä sinänsä mitään uutta – olenhan savolais-karjalaiset juuret omaava herkkä hölösuu, jonka on vaikea pitää tunteita ominaan. Nämä ovat piirteitä, jotka muuten ovat täällä Välimerellä saaneet vain lisäpuhtia.

Mies on jo moiseen tottunut. Ei kannata huolestua, sillä Helenan hetkelliset maailmanloput kestävät yleensä kaksi minuuttia. Sen jälkeen palataan taas normaaliin.

– No mikä nyt on?

– No kun presidentti kuoli juuri Suomessa ja Ranskassakin saatiin uusi. Kauhean tunteikasta, selostin naama märkänä, mutta jo hymyillen.

Voitte vain kuvitella miehen ilmeen.

loma5

Mauno Koiviston merkitystä meidän lapsuudellemme oli vaikea muuttaa sanoiksi. Kyllähän ranskalaismies toki jälleen ymmärsi vaimoaan, tai ainakin kovasti yritti. Samanlaista, luotettavaa ja arvostettavaa päämiestä hän ei omasta lapsuudestaan kuitenkaan siinä hetkessä osannut nimetä.

Niin – itkeskelinköhän minäkään oikeasti Koiviston takia, tiedä sitten. Ennemminkin presidentin kuolema taisi nostaa pintaan niitä ulkosuomalaisille tuttuja ajatuksia, elämän menneitä hetkiä.

Kuten sen muistojen kauniin, lämpimien kesien Suomen, jolloin ajoin vielä apupyörillä kadun päästä päähän ja piipahdin välillä naapurissa maitokahvilla. Silloin käytiin myös äidin kanssa E-kaupassa ostamassa lihaa, joka jauhettiin edessämme jauhelihaksi ja saatiin lauantaisaunan päätteeksi puolikas pullo limsaa. Koivisto oli presidentti silloinkin kun isosisko ja serkku valvoivat koko yön katsoen Soulin olympiakisoja ja Tapio Korjus voitti kultaa.

kaksikielisyys

Tänään, Mauno Koiviston hautajaispäivänä katselinkin videonpätkiä netistä ja lueskelin kavereiden tuntemuksia. Ne olivat kovin tuttuja, oikeastaan ihan samanlaisia kuin omani. Sellaisiahan ne lapsuuden jutut ovat suomalaisten kesken, hyvin samankaltaisia, tiedättehän. Joku oli vienyt lapsensa katsomaan hautajaissaattuetta. Jos olisin ollut Suomessa, olisin minäkin varmasti tehnyt niin.

Sen sijaan, helatorstai-illan kunniaksi menimme käymään Välimeren rannalla. Auton ikkunasta tytär näki julisteen ja huusi: – Hei tuo on tuo Emmanuel! Mikä sen nimi oli… Macron! Emmanuel Macron! Presidentti!

Niinpä. Nyt rakennamme toisenlaista lapsuutta. Toivottavasti muistot ovat sitten aikanaan yhtä lämpimiä.

Elämä ennen puolisoa

Hellu reilaa

Luin vastikään kolumnin (täältä), jossa pohdittiin puolison elämää ennen yhteistä kohtaamista.

Millaista on katsoa kuvia rakastetun elämästä ennen yhteistä kohtaamista? Miltä näyttivät entiset tyttöystävät? Entä matkat maailmalla?

valokuvat

Paneuduin vastikään mieheni lapsuudenkuviin kun tyhjensimme anopin kotia. Törmäsin laatikoiden uumenissa pitkäksi hujahtaneeseen, laihaan rippikoululaiseen, sitten Amerikassa työharjoittelussa olevaan ruskettuneeseen nuorukaiseen ja kohta Nirvana-henkiseen polkkatukkaan Pariisin metrossa. Kehenkään heistä en ollut elävässä elämässä törmännyt.

Oli joukossa tyttöjäkin, niin kuin se yksikin teini-iän kuva, jossa hän nauroi suu auki kaunotar sylissään.

– Kuka tämä on? kysyin mieheni siskolta.

– Ah, se oli yksi hauska lomaromanssi, hän hihitti ja minäkin mukana.

Oi noita onnellisia, huolettomia, nuoruuden vuosia. Vuosia niin toisenlaisissa arkiympyröissä kuin omani, niin toisennäköisenä kuin nykyään.

Toisaalta hassua oli huomata, kuinka monet kuvat noudattivat pitkälti samoja jalanjälkiä kuin omat nuoruuskuvani. Hetkiin oli helppo samaistua, hypätä toisen menneisyyteen, aistia kunkin valokuvan iloinen tunnelma. Tässä minä olen Kanarian hiekkarannalla, tässä taas urheilukilpailuissa. Tässä äiti nauraa, tuossa ollaan tädin kanssa hiihtämässä, tässä on joulupukki, tässä sodanaikaisia sukukuvia.

intia4

No on niitä erojakin toki – rohkea suomalaistyttö reppureissasi Euroopassa jo lukioiässä ja hyppäsi Intian koneeseen heti ylppäreiden jälkeen. Sellaista ranskalaisnuoret harvemmin tuossa vaiheessa vielä tekevät. Ja joitain muitakin tietty, kuten nämä täällä.

Mutta silti – ehkä jossain mielikuvissani joskus kuvittelin, että meidän erimaalaiset menneisyytemme olisi ollut vielä enemmän erilaisia.   

erasmus clermont

Miltä teistä tuntuu sukeltaa toisen menneisyyteen? Tiedän nimittäin, että on heitäkin, jotka tuntevat mustasukkaisuutta puolison menneistä vuosista. Jotka hävittävät valokuvia, entisen tyttöystävän antamia lahjoja. Heitä, jotka kysyvät elämästä ennen, mutteivät sitten kestäkään kuulla totuutta. Onko elämä saattanut ehkä olla parempaa ennen minua? Olenkohan koskaan yhtä hyvä?

Kaivoin tänään omia kuviani esiin ja mietin omia vuosiani ennen tapaamista. Mon dieu, kaikkea niihinkin mahtuu. Ajatella, että mikä onni onkaan, että meillä molemmilla on ollut huisin rikas elämä kaikkine kommervenkkeineen jo ennen toisiamme. Eipähän tarvitse enää säheltää, voipi olla vain.

Palata kouluun meni hyvin. Kiitos hoitat lapset eilen.

tekstari-reunat

Mieheni lähetti minulle suloisen tekstiviestin. Sain häneltä luvan julkaista sen blogissani. Hän lähetti sen vietyään lapset loman jälkeen kouluun.

Vuodenvaihteessa mies nimittäin päätti herättää uinumassa olleen suomen eloon. Haparoivat ensiaskeleet otamme kirjallisessa kanssakäymisessä – se on hälle helpompaa kuin puhuminen. Elämäntilanteeseemme sopivaa kirjallisuutta mies meinaa etsiä lastenhuoneen muumikirjahyllystä.

poro2

Innostus suomen kieleen virisi Lapin reissullamme (klik), missä huomasimme kuopuksemme kielitaidon alkaneen luisua huomaamatta. Minä toki puhun pienokaisille aina suomea, mutta keskenään he puhuvat ranskaa, koulussa he puhuvat ranskaa ja isänsä kanssa he puhuvat ranskaa. Vaikka vaadin heitä vastaamaan suomeksi, en ehkä tarpeeksi usein korjaa kielivirheitä tai lauseisiin sukeltavia ranskannoksia.

Päätimme siis miekkosen yhdessä, että alkaisin puhua kotona vielä nykyistäkin enemmän suomea, esimerkiksi ruokapöydässä. Se kuitenkin tarkoittaa, että myös miehen pitää virittää korvansa taajuudelle suomi. En  nimittäin millään viitsisi kääntää kaikkea sanomaani ranskaksi. Eikä tämä ole mikään mahdoton vaatimus: onhan mies käynyt alkeiskurssit Suomessa.

En tiedä kuinka muissa kaksikielisissä perheissä toimitaan. Osaavatko tai ymmärtävätkö molemmat puolisot toistensa äidinkieliä? Siitä olisi kiinnostavaa kuulla enemmän.

Minä olen joka tapauksessa hirmu onnellinen nyt siitä, että oma mies harjoittelee suomea.  Odotan jo seuraavaa ihanaa tekstaria!!