Viron kautta Ranskaan – piristävä pysähdys Pärnun Lottemaassa

Chronicles

Kaupallinen yhteistyö. Postausta varten on saatu ilmaiset liput Lottemaahan. 

Paluu Suomesta Ranskaan tehtiin ensimmäistä kertaa Baltian kautta. Miksipä sitä aina lentäisi kotiin Helsingistä kun voi hieman seikkaillakin?

Niinpä matkasimme laivalla Tallinnaan, josta illallisen jälkeen sieltä bussilla Pärnuun.

Minulle Pärnu oli jo vanha tuttu, mutta muu perhe pääsi nyt tutustumaan kauniiseen merenrantakaupunkiin ensimmäistä kertaa. Miten mieletön matkakohde se muuten lasten kanssa olikaan: paljon puistoja, pyöräteitä ja mikä parasta, älytön määrä lapsiystävällisiä ravintoloita.

lottemaa-kone

Puhumattakaan tietysti Lottemaasta (klik!). Jo ennakkoon, Pärnun matkaa järjestellessäni törmäsin lisäksi tuiki tärkeään tietoon: piirroselokuvasta tutulla Lotalla oli oma teemapuistonsa! Virolaista Lottea, tai suomeksi Keksijäkylän Lottaa oli meilläkin talven sadepäivinä tuijoteltu Ranskassa. Tarinoitahan on käännetty suomeksi.

Lapset halusivat ehdottomasti käymään.

lottemaa - juoksukisa

Niinpä me sitten, yhtenä niistä ihanista Pärnun lomapäivistämme hyppäsimme taksiin ja lähdimme jännittävälle matkalle virolaiseen puistoon. Taksimatka Pärnusta kestää noin 20 minuuttia ja maksaa kymmenen euroa.

pupu

Pitkältä tuntuvan metsätien päätteeksi edessä aukesikin Lottemaan portti. Olimme aamun ensimmäisiä vieraita ja vastassa paikalla oli koko Keksijäkylän hassunkurinen väki, joka syöksyi halaamaan pienokaisiamme.

– Tsau, tsau, he huudahtelivat, kunnes kuullessaan meidän puhuvan suomea, vaihtoivat tervehdykset moiksi.

Me, Välimeren äären asukit, olemme lämpimän äänekkäästä tervetulotoivotuksesta aina onnessamme. Olipa muuten ihana tulla tällaiseen, positiiviseen porukkaan! Pikkuisen ujonpien lasten suosittelisin kuitenkin saapuviksi ehkä vähän aamuhässäkän jälkeen – kuulin nimittäin eräältä suomalaisperheeltä lasten hieman säikähtäneen meteliä.

lottemaa, pupun koti

Portin sisäpuolella aukesi sitten se varsinainen keksijäkylä, hämmentävän hieno, mutta sopivan kotikutoinen satumaailma. Luonnon keskellä seikkaili meille elokuvasta tuttuja hahmoja, jotka tulivat juttelemaan tai haastoivat mukaan leikkimään ja laulamaan. Lasten maratonikin vierailupäivänä järjestettiin, ja koko joukon viimeisenä kiiruhtanut Jaakko-kärpänen seurasi, että kaikki, pienimmätkin pysyivät mukana.

Jokaisen kylän asukkaan kotikin oli rakennettu noudattelemaan sadun tarinaa. Meidän lasten lemppari oli tietysti Lotan oma koti, jossa tämä äiti tarjoili hillolettuja, niin kuin näette. Maistuivat hyvin.

lettu lottemaassa

Lisäksi Keksijäkylän tuotoksia, erilaisia hassuja härveleitä on pystytetty eri puolille. Arvatkaapa miten hauskaa on töräytellä torvisoitinkoneella tai polkea pyöräkopterilla? Ihan mahtavaa näin aikuisestakin.

Juoksukilpailujen, pikkuisen planetaarion, onkiretken, liukumäkien ja kiipeilytelineiden jälkeen päätimme sitten viimein siirtyä Lottemaan rannalle. Kuppi kahvia, mehua, hetki rauhaa lasten juostessa matalassa rantavedessä.

Mikä ihana paikka – vahva suositus!!

lapset soittaa

 

Parasta Lottemaassa

  • Keksijäkylä on hämmentävän suuri ja tosi hieno.
  • Kylän hahmot ottavat vieraat iloisesti mukaan leikkiin ja kisailuihin, vaikkeivat nämä puhuisi viroa. Tapahtumia on pitkin päivää, vähän kuten Muumimaailmassa.
  • Kylässä on paljon tehtävää ja nähtävää, tulee tunne, että tässä oikeasti ollaan piirroshahmojen kotipaikassa.
  • Ilmaiset lasten vetokärryt ovat superhyvä juttu, samoin kuin tosi siistit vessat, joita on joka paikassa.
  • Englannilla pärjää asioidessa erinomaisesti, osa ohjelmasta kuten planetaario myös suomeksi.
  • Pärnun taksin kanssa tehty kuljetuksen sopimushinta, 10 euroa, on hyvä juttu. Paikalle pääsee helposti myös omalla autolla. Parkkikselta on junakuljetus Lottemaahan.

Parannettavaa Lottemaassa

  • Ainoa pieni miinus tuli rantakuppilan panineista, jotka olivat viileitä ja majoneesilla kuorrutettuja. Muita Lottemaan ravintoloita emme tulleet kokeilleeksi.

 

Äidin esihistorialliset nuoruusvuodet kaukana pohjoisessa

Helsinki senaatintori

Lennetty on koneella pitkin Eurooppaa, muttei se vaan ole yhtä jännää pikkukaupunkilaiselle kuin matkustaa metrolla. Eikä millä tahansa metrolla vaan lempivärisellä, eli oranssilla. Äiti!!!

– Näkyyköhän myyrää matkalla?

Lastenkirjojen myyrähän on katsokaas vähän niin kuin metro, kaivautuu maan uumeniin ja nousee sitten yllättävissä paikoissa ylös, milloin kaatopaikalla, milloin metsässä. Kolmen pysäkin matkalla tiirattiin ja tiirattiin, vaan ei osunut silmiin yhtäkään.

Olimme sunnuntaiajelulla vanhassa kotikaupungissani, minun oli nähkääs saatava vielä kunnollinen annos Helsinkiä ennen paluuta takaisin etelään. Lapset tuntevat Suomen pääkaupungista lähinnä mummolan ja muutamat leikkipuistot, mutteivät monia äidille niin tärkeitä kortteleita. Reilun metrin korkuisten turistien kanssa ne toki näyttivät toisenlaisilta ihan omissakin silmissä.

metroasema

Laskeuduimme Ruoholahdessa metroon ja nousimme Helsingin yliopiston pysäkillä pois (kas, metroasematkin ovat muuttaneet nimeä) ja kävelimme Porthanian ohitse (Katsokaa, tuolla äiti on opiskellut! ), ihmettelimme yliopiston päärakennuksen sijasta kadunkulman tiekylttiä (Äiti, miksi tiekyltissä on kirahvi? Voiko niitä silittää? ) ja suuntasimme Senaatintorille, jossa vallitsi ihmeellisen kansainvälinen tunnelma. Ranskaa, italiaa, espanjaa, kiinaa, japania…  (Miksi äiti täällä on näin monta bussia? Miksi täällä on näin paljon junaraiteita?) 

Helsinki allas

Kerran pienenä tyttönä kysyin äidiltäni, että millaista se elämä oikein oli viikinkien aikaan. Äidillä meni hirnuessa kahvit väärään kurkkuun.

Tuo tapaus tuli mieleeni, kun kuuntelin omien pikkuturistieni mietteitä itselleni niin kovin kovin tutusta Helsingistä. Kun omat vanhemmat ovat kotoisin samasta maasta kuin itse, on muistoihin ehkä jossain määrin helppo samaistua – ainakin jossain vaiheessa elämää 😉  Mutta miltäköhän ulkosuomalaisen äidin entinen kotikaupunki mahtaa näyttää maailmalla syntyneen jälkikasvun silmissä? Kuulostavatkohan äidin vaaleanpunaiset muistot ikuisesti täydellisen epätodellisilta, jotka tapahtuivat siellä kaukana?

Kerro, jos tiedät!

Kesäsuomalainen on aivan ihana

munkkikahvi

Mieleeni tässä mökillä pulpahti Hesarin artikkeli keväältä, jossa puhuttiin Fuengirolasta ja kesäsuomalaisista. Suomen eteläisimmäksikin kaupungiksi tituleerattu “Fuge” on nimittäin täynnä iloisia, toistensa kanssa aikaa viettäviä kesäsuomalaisia. Jopa kirkkoon on tunkua.

Jokainen Suomessa joskus hetken asunut tietää, että suomalainen on tyystin eri ihminen kesällä ja talvella. Fugessa elämä on harvinaisen positiivista, koska aurinko kuorii talvisuomalaisilta mökönaaman.

lampaat

Kaikkihan tunnemme tuon ihanan kesäsuomalaisen, joka on iloinen, leppoisa, toiset huomioiva, hauska, sosiaalinen ja lämpöinen ihminen.

Talvisuomalainen puolestaan on kireä, väsynyt, kiireinen, jäykkä, epähuomioiva ja pahimmillaan kylmä. (Jos nyt sallitte minun hieman kärjistää, ollaanhan tässä suomalaisia itsekin.)

Opiskeluaikoina Helsingissä työskentelin Tiimarin kassalla. Kun ensimmäiset auringonsäteet ilmestyivät pilvien takaa, asiakkaat alkoivat hymyillä ja muuttuivat kärsivällisiksi. Kevät tuntui antavan arjen kiireessä voimia, iloa ja uskoa seuraavaan päivään. Yhtäkkiä omatkin työpäivät kuluivat kuin siivillä.

halkopino

Ulkosuomalaisena on sillä tavalla mukavassa asemassa, että pääsee näillä pitkillä lomillaan nauttimaan mielin määrin juuri näistä aivan ihanista kesäsuomalaisista, (vaikkei aurinko tänä kesänä ole pahemmin pohjolassa viihtynyt). Etelässä asuvalta talvisuomalaisuuden ydin pääsee lomilla oikeastaan jopa vähän unohtumaan. Mitä te höpötätte – Suomihan on mansikanmakuinen paratiisi!

Ravintoloissa olemme saaneet näinä ekoina lomapäivinä kiireetöntä ja mukavaa palvelua. Lihatiskin setäkin jutusteli ja vilkutteli lapsille. Ventovieraita on pysähtynyt hörpöttämään ja jopa halaamaan. Ja mikä parasta: puolituttujen hyväntahtoisiksi tarkoitettua kohteliaisuuksiakin on jo ennätetty kuulla (“No, et oo siäkään lihonnu!”)

Toista se vaan oli viime toukokuussa kun kävimme, kun oli kylmä ja vihmoi räntää. Silloin ei katukuva kummemmin naureskellut. Kesäsuomalainen ei vissiin ollut ihan vielä kuoriutunut.