Pyykätään ja kokataan korkkareissa

viretta2

Tällä viikolla vietetään parisuhdeviikkoa! Onpa hienoa. Ei muuta kuin sukelletaan lempiaiheeseeni taas siis.

Matkasin nimittäin eilen päiväksi Marseilleen vähän hakemaan ideoita (mikä piti myös sisällään tukun vahinko-ostoksia) sekä tapaamaan paria tuttua ihmistä kirjaani varten. Toinen heistä oli yksi upea, aina täydellisen chic ranskalaisnainen, joka käyttää korkokantakenkiä kotioloissakin. Siis aamusta iltaan, joka päivä.

Kyllä. Korkkareita. Jopa laittaessaan ruokaa. Varmaan pyykätessäänkin.

Tämä ei toki ole eka kerta kun kuulen vastaavasta. Monissa ranskalaisissa perheissä arvostetaan näitä esteettisiä arvoja myös perhepiirissä. Verkkareita ei siis vaihdeta ylle heti kun päästään kotiin (toisin kuin allekirjoittanut), vaan itseen panostetaan ihan siinä tutuimmassakin seurassa.

rantakukka

Korkokantakengissä ja arkisessa koti-illassa on silti mielestäni jotain niin hämmentävän eksoottista, että halusin istahtaa henkilön kanssa rauhassa alas ja jutustella näistä esteettisistä näkökulmista himpun verran lisää.  (Aiheesta lisää sitten kirjassa).

Joku – tai ennemminkin ehkä suomalaisten kohdalla MONI – kun saattaisi arvella, ettei kukaan ryhtyisi semmoiseen ihan vapaaehtoisesti. Ettei vain ranskalainen macho-mies pakottaisi vaimoaan arkena korkkareihin?

Ei. Aivan vapaaehtoista tämä on kuulkaa. Plussaa on tietysti se, että mieskin viihtyy tyylikkään vaimonsa seurassa (jos sitä vaatteista ja kengistä koitunutta luottokorttilaskua ei lasketa mukaan) ja panostaa näin myös omaan ulkonäköönsä.

Haastattelemalleni uranaiselle laittautuminen ja kaunistautuminen on suuri elämänilo. Verkkareita hän ei käytä (eikä edes urheillessa, koska hän ei urheile koskaan), eikä  esiinny meikittä kuin korkeintaan aamiaispöydässä. Pukeutuminen on leikittelyä, tunnelman luomista arkipäiviin.

– Minulle pikkukauppojen kiertely on omaa aikaa. Jollekin se on ruuanlaitto tai liikunta, minulle se on tämä, hän kertoi vilpittömästi.

Niin kuin sanottua, laittautuminen, tai “itsestä huolehtiminen” (prendre soin de soi-même) pitää myös parisuhteessa tiettyä virettä yllä. Kun on ulkoisesti hyvässä kunnossa, viestii myös puolisolle, ettei toista kannata ottaa itsestäänselvyytenä, haastateltavani selvitti. On tehtävä hommia, jotta toinen viihtyisi.

ruusu

Mieleen pulpahti pariskunta Jean-Paul Sartre ja Simone de Beauvoir, jotka eivät koskaan edes sinutelleet toisiaan. Pieni etäisyys piti jännitettä yllä.

– Pukeutumisessa ei kuitenkaan pidä mennä liian pitkälle. On aina tärkeää muistaa “juste milieu”, keskitie, haastateltavani muistutti vilauttaen samalla ranskalaisen naisen tyyliavainta.

Pelkkä ulkonäkö ei vireen ylläpitoon tietenkään riitä, vaan tarvitaan myös yhteistä aikaa ja sopivasti riippumattomuutta. Mutta myös tässä kaikessa olisi hyvä muistaa se juste milieu. Mieluummin harmaan sävyjä kuin pelkkää mustaa tai valkoista.

Lounaan jälkeen olin uudella tavalla virkistynyt ja ryhdistäytynyt. Kotikorkkareihin en kyllä edes virettä ylläpitääkseni jaksaisi taipua. Mutta ehkä esikoisen syntymän yhteydessä ostettu, kauhtunut lökökylpytakki voisi viimein vaihtua astetta tyylikkäämpään versioon.

Vaikkapa vain miehen takia.

 

Mitä jos poistaisi perhearjesta kiistojen aiheuttajat?

piknik3-koti

Miltähän se mahtaisi tuntua, jos ulkoistaisi kaikki perheen mahdolliset konfliktien aiheuttajat?

Tätäkin asiaa olen tänään pohtinut. Olen nimittäin pakertanut tulevan opukseni kanssa päivän ja sukeltanut yhden kirjaan haastatellun pariskunnan elämään. Hetkistä, joina saan luvallisesti elää toisen ihmisen elämää, nautin työssäni kaikkein eniten. Se voi tosin olla myös vaativaa: on nimittäin pyrittävä ymmärtämään toisen tapoja olla, eikä sortua heti moittimaan ja motkottamaan.

Usein lopulta käy niin, että prosessissa tulee vahingossa opittua jotakin: se mikä aluksi näyttää vieraalta, voikin osoittautua omalla tavallaan oikein toimivaksi ja hyväksi vaihtoehdoksi.

piknik

Tämäkin haastattelemani pariisilaispariskunta elää hyvin toisenlaista elämää kuin meidän perheemme (joka siis kuvissa). Heidän arkensa on pitkien työpäivien mukaan ohjelmoitua, ranskalaista suurkaupunkilaiselämää, sellaista, joka tarvitsee toimiakseen päivittäistä lastenhoitajan apua, viikottaista siivoojaa ja lomilla vielä isovanhempien apua.

Varhaisina aamuina äiti tunkee täpötäysiin lähijuniin ja saapuu kotiin vasta lasten nukkumaanmenoajan korvilla. Isäkin tekee pitkää päivää, mutta lähempänä kotia, joten ehtii viemään lapset kouluun ja hoitaa jokailtaisen ruuanlaiton.

Kaikista niistä monia vanhempia väsyttävistä harrastuskuljetuksista, läksyistä, kylvetyksistä ja monista muista arkisista, mutta helposti kiukkua aiheuttavista hommista sen sijaan huolehtii perheen lastenhoitaja, eli nounou. Niin ja siivooja silittää miehen työpuserot.

Miltä kuulostaa? Vieraalta?

piknik2

Näinhän me suomalaiset helposti ajattelemme: kun lapset on tehty, on niistä myös itse huolehdittava. Sehän on vanhempien tehtävä. Vai?

Ainahan sellainen ei kuitenkaan ole mahdollista, eikä sitä edes elämältään välttämättä halua. Mitäpä tehdä jos perhearkeaan elääkin maassa, jossa ei ole yhdeksästä viiteen -työvuoroja? Olisiko kunnianhimoisenkin äidin tai isän jäätävä kotiin hoitamaan lapsia, vaikka olisi vaikka minkälaiset mahdollisuudet työmarkkinoilla ?

Puhumattakaan yleisesti hyväksytyistä käytännöistä. Pariisissa on esimerkiksi hyvin tavallista, että uraparin lapsista huolehtivat ainakin osan päivästä lastenhoitajat. Jos työelämässä haluaa edetä pitkälle, vaihtoehtoja ei edes ole.

– Me myös voimme maksaa hoitajalle, koska meillä on hyvät työpaikat. Se on eräänlainen noidankehä, perheen äiti sanoi minulle.

helena piknik

Vietettyäni perheen kanssa hetken aikaa, tajusin että vaikken ehkä sitä itselleni haluaisi, tällaisessa uraperheen arjessa oli myös monia hyviä puolia. Ikävien kotihommien ulkoistaminen kun vähentää myös rutkasti konflikteja. Ja kun aikaa yhdessä on vähemmän, voi näin rauhassa panostaa niihin hyviin hetkiin, eikä stressata tekemättömistä, pontentiaalisista  riidan aiheuttajista.

Oma puolisokin voi sellaisessa kotityökinattomassa valossa näyttää yllättävän hyvältä. Vai mitä tuumaatte?

P.S. Kuvat ovat viikonlopulta, jolloin vierailimme ihastuttavassa Grassen parfyymimuseon puutarhassa Mouans-Sartoux’ssa.

Viron kautta Ranskaan – piristävä pysähdys Pärnun Lottemaassa

Chronicles

Kaupallinen yhteistyö. Postausta varten on saatu ilmaiset liput Lottemaahan. 

Paluu Suomesta Ranskaan tehtiin ensimmäistä kertaa Baltian kautta. Miksipä sitä aina lentäisi kotiin Helsingistä kun voi hieman seikkaillakin?

Niinpä matkasimme laivalla Tallinnaan, josta illallisen jälkeen sieltä bussilla Pärnuun.

Minulle Pärnu oli jo vanha tuttu, mutta muu perhe pääsi nyt tutustumaan kauniiseen merenrantakaupunkiin ensimmäistä kertaa. Miten mieletön matkakohde se muuten lasten kanssa olikaan: paljon puistoja, pyöräteitä ja mikä parasta, älytön määrä lapsiystävällisiä ravintoloita.

lottemaa-kone

Puhumattakaan tietysti Lottemaasta (klik!). Jo ennakkoon, Pärnun matkaa järjestellessäni törmäsin lisäksi tuiki tärkeään tietoon: piirroselokuvasta tutulla Lotalla oli oma teemapuistonsa! Virolaista Lottea, tai suomeksi Keksijäkylän Lottaa oli meilläkin talven sadepäivinä tuijoteltu Ranskassa. Tarinoitahan on käännetty suomeksi.

Lapset halusivat ehdottomasti käymään.

lottemaa - juoksukisa

Niinpä me sitten, yhtenä niistä ihanista Pärnun lomapäivistämme hyppäsimme taksiin ja lähdimme jännittävälle matkalle virolaiseen puistoon. Taksimatka Pärnusta kestää noin 20 minuuttia ja maksaa kymmenen euroa.

pupu

Pitkältä tuntuvan metsätien päätteeksi edessä aukesikin Lottemaan portti. Olimme aamun ensimmäisiä vieraita ja vastassa paikalla oli koko Keksijäkylän hassunkurinen väki, joka syöksyi halaamaan pienokaisiamme.

– Tsau, tsau, he huudahtelivat, kunnes kuullessaan meidän puhuvan suomea, vaihtoivat tervehdykset moiksi.

Me, Välimeren äären asukit, olemme lämpimän äänekkäästä tervetulotoivotuksesta aina onnessamme. Olipa muuten ihana tulla tällaiseen, positiiviseen porukkaan! Pikkuisen ujonpien lasten suosittelisin kuitenkin saapuviksi ehkä vähän aamuhässäkän jälkeen – kuulin nimittäin eräältä suomalaisperheeltä lasten hieman säikähtäneen meteliä.

lottemaa, pupun koti

Portin sisäpuolella aukesi sitten se varsinainen keksijäkylä, hämmentävän hieno, mutta sopivan kotikutoinen satumaailma. Luonnon keskellä seikkaili meille elokuvasta tuttuja hahmoja, jotka tulivat juttelemaan tai haastoivat mukaan leikkimään ja laulamaan. Lasten maratonikin vierailupäivänä järjestettiin, ja koko joukon viimeisenä kiiruhtanut Jaakko-kärpänen seurasi, että kaikki, pienimmätkin pysyivät mukana.

Jokaisen kylän asukkaan kotikin oli rakennettu noudattelemaan sadun tarinaa. Meidän lasten lemppari oli tietysti Lotan oma koti, jossa tämä äiti tarjoili hillolettuja, niin kuin näette. Maistuivat hyvin.

lettu lottemaassa

Lisäksi Keksijäkylän tuotoksia, erilaisia hassuja härveleitä on pystytetty eri puolille. Arvatkaapa miten hauskaa on töräytellä torvisoitinkoneella tai polkea pyöräkopterilla? Ihan mahtavaa näin aikuisestakin.

Juoksukilpailujen, pikkuisen planetaarion, onkiretken, liukumäkien ja kiipeilytelineiden jälkeen päätimme sitten viimein siirtyä Lottemaan rannalle. Kuppi kahvia, mehua, hetki rauhaa lasten juostessa matalassa rantavedessä.

Mikä ihana paikka – vahva suositus!!

lapset soittaa

 

Parasta Lottemaassa

  • Keksijäkylä on hämmentävän suuri ja tosi hieno.
  • Kylän hahmot ottavat vieraat iloisesti mukaan leikkiin ja kisailuihin, vaikkeivat nämä puhuisi viroa. Tapahtumia on pitkin päivää, vähän kuten Muumimaailmassa.
  • Kylässä on paljon tehtävää ja nähtävää, tulee tunne, että tässä oikeasti ollaan piirroshahmojen kotipaikassa.
  • Ilmaiset lasten vetokärryt ovat superhyvä juttu, samoin kuin tosi siistit vessat, joita on joka paikassa.
  • Englannilla pärjää asioidessa erinomaisesti, osa ohjelmasta kuten planetaario myös suomeksi.
  • Pärnun taksin kanssa tehty kuljetuksen sopimushinta, 10 euroa, on hyvä juttu. Paikalle pääsee helposti myös omalla autolla. Parkkikselta on junakuljetus Lottemaahan.

Parannettavaa Lottemaassa

  • Ainoa pieni miinus tuli rantakuppilan panineista, jotka olivat viileitä ja majoneesilla kuorrutettuja. Muita Lottemaan ravintoloita emme tulleet kokeilleeksi.