Kesäsuomalainen on aivan ihana

munkkikahvi

Mieleeni tässä mökillä pulpahti Hesarin artikkeli keväältä, jossa puhuttiin Fuengirolasta ja kesäsuomalaisista. Suomen eteläisimmäksikin kaupungiksi tituleerattu “Fuge” on nimittäin täynnä iloisia, toistensa kanssa aikaa viettäviä kesäsuomalaisia. Jopa kirkkoon on tunkua.

Jokainen Suomessa joskus hetken asunut tietää, että suomalainen on tyystin eri ihminen kesällä ja talvella. Fugessa elämä on harvinaisen positiivista, koska aurinko kuorii talvisuomalaisilta mökönaaman.

lampaat

Kaikkihan tunnemme tuon ihanan kesäsuomalaisen, joka on iloinen, leppoisa, toiset huomioiva, hauska, sosiaalinen ja lämpöinen ihminen.

Talvisuomalainen puolestaan on kireä, väsynyt, kiireinen, jäykkä, epähuomioiva ja pahimmillaan kylmä. (Jos nyt sallitte minun hieman kärjistää, ollaanhan tässä suomalaisia itsekin.)

Opiskeluaikoina Helsingissä työskentelin Tiimarin kassalla. Kun ensimmäiset auringonsäteet ilmestyivät pilvien takaa, asiakkaat alkoivat hymyillä ja muuttuivat kärsivällisiksi. Kevät tuntui antavan arjen kiireessä voimia, iloa ja uskoa seuraavaan päivään. Yhtäkkiä omatkin työpäivät kuluivat kuin siivillä.

halkopino

Ulkosuomalaisena on sillä tavalla mukavassa asemassa, että pääsee näillä pitkillä lomillaan nauttimaan mielin määrin juuri näistä aivan ihanista kesäsuomalaisista, (vaikkei aurinko tänä kesänä ole pahemmin pohjolassa viihtynyt). Etelässä asuvalta talvisuomalaisuuden ydin pääsee lomilla oikeastaan jopa vähän unohtumaan. Mitä te höpötätte – Suomihan on mansikanmakuinen paratiisi!

Ravintoloissa olemme saaneet näinä ekoina lomapäivinä kiireetöntä ja mukavaa palvelua. Lihatiskin setäkin jutusteli ja vilkutteli lapsille. Ventovieraita on pysähtynyt hörpöttämään ja jopa halaamaan. Ja mikä parasta: puolituttujen hyväntahtoisiksi tarkoitettua kohteliaisuuksiakin on jo ennätetty kuulla (“No, et oo siäkään lihonnu!”)

Toista se vaan oli viime toukokuussa kun kävimme, kun oli kylmä ja vihmoi räntää. Silloin ei katukuva kummemmin naureskellut. Kesäsuomalainen ei vissiin ollut ihan vielä kuoriutunut.

Ehdoton koko perheen matkakohde Provencessa

Chateau la coste

Mummi ja täti olivat toissa viikonloppuna kylässä, joten me karkasimme miekkosen kanssa viikonloppureissulle Aix-en-Provenceen.

Etelä-Ranskan Aix-en-Provence on yksi lempparikaupungeistani, ja sijaitsee noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Antibesista. Sen juuret ovat syvällä maan uumenissa: roomalaiset nimittäin perustivat kaupungin kuumien lähteiden äärelle jo ennen ajanlaskumme alkua. Kaupunki on täynnä kauniita, viilentäviä suihkulähteitä.

Tällä kertaa keskityn postauksessani kuitenkin Aixin sijasta läheiseen, kulttuurilla täytettyyn viinitilaan, jossa suosittelen vierailemaan.  Henkeäsalpaavan kaunis Château La Coste (klik!) on unohtumaton kokemus, joka täyttää ihmisen kaikki aistit. Ensi kerran mennään lasten kanssa! He tykkäisivät varmasti.

chateau la coste - kuvaa

Vanha Château la Costen viinitila koki muodonmuutoksen irlantilaisen liikemiehen, Patrick McKillenin ostettua sen vuonna 2004. Mies muutti tilan paitsi luomuviinitilaksi, myös käsittämättömäksi modernin taiteen ja arkkitehtuurin keskukseksi. Nykyään viinitilalla on taidemuseon lisäksi veistoksia pullollaan oleva, parituntinen kävelykierros, joka osoittautui aivan upeaksi. Miten ihmeellisen upeita taidekokemuksia keskellä paratiisimaista maisemaa, ja vahingossa tuli myös reippaasti ulkoiltua.

Chateau la coste - tom shannon

Meidän suosikkejamme olivat mm. Frank O. Gehryn musiikkipaviljonki ja Tom Shannonin levitoiva, ufomainen veistos, joka pyöritti lähimaisemaa silmissä. Kävelykierroksen lisäksi tutustuimme museon mielettömiin Ai Weiwein teoksiin, joita jokunen aika sitten nähtiin myös Suomessa. Mikä kokemus!

chateau la coste - ai weiwei

Taiteen lisäksi Château la Costella voi maistella viinejä, sekä lounastaa kauniissa, provencelaisessa ravintolassa. Voin suosittellla leikkelelautasta ja mozzarella-parsasalaattia – me olimme taivaissa.

Osoite: Château la Coste, 2750 Route De La Cride, 13610 Le Puy-Sainte-Réparade.

Kiitos, että sain tämänkin nähdä

annecy3

Olemme Annecyssa! Tätä Sveitsin rajan kupeessa sijaitsevaa kaupunkia on kutsuttu myös Alppien Venetsiaksi. Sen vanhaa kaupunkia kehystävät kapeat kanaalit ja suloiset kujat. Mikä täydellisen kaunis ja ihmeellinen paikka.

Kaupungin historia on värikäs ja pitkä: Annecyssa asuttiin jo 3000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. 1200-luvulla siitä tuli Geneven kreivikunnan pääkaupunki, sitten se liitettiin Savoien kuningashuoneeseen. Ja kun 1860 Savoie liitettiin Ranskaan, Annecystä tuli alueen pääkaupunki.

annecy-ikkuna

Olemme matkalla Alsacesta takaisin kotiin Rivieralle. Sen sijaan, että olisimme ajaneet koko matkan yhdellä rykäisyllä niin kuin menomatkalla, päätimme tällä kertaa nautiskella näistä sadoista kilometreistä palasen kerrallaan. Matkantekohan on yksin tärkeimmistä osista reissua.

Helena Annecy

Täällä Geneven kupeessa jostain syystä pulpahti mieleen, kuinka vuosia sitten New Yorkin Broadwayn musikaalissa kyyneleet alkoivat valua tahtomatta. Ei niinkään, että olisin musikaalin tarinasta mitenkään erityisesti latautunut. Pikemminkin koin itseni hirvittävän onnekkaaksi ja kiitolliseksi siitä, että sain kokea niinkin upean elämyksen. Pääsin hämmästyttävään Broadwayn musikaaliin, jonka lahjakkaat muusikot onnistuivat liikuttamaan sitä kaikkein sisintä.

kahvila_annecy

Matkustaminen on  juuri noiden syvien ja liikuttavien tunteiden metsästämistä, eikö vain. Paitsi, että ihminen toivoo saavansa lomillaan levätä, sitä haluaa myös reissuillaan kokea ja oppia uutta, liikuttua erilaisesta kauneudesta, nauraa ihmeiden äärellä ja maistella hämmästyttäviä makuja. Annecyn uskomattoman upeilla kujilla koinkin taas sen ihanan Broadwayn onnentunteen. Ah – kuinka mieletöntä onkaan, että saan tämänkin elämässäni kokea!

Mikä reissu on liikuttanut sinua?

annecy