Viikko koulua ja ruokala lakossa

koululakko

– X&%/)%#!!

Lakko. Nyt jo? Kun ilmoitus koulun ruokalan lakosta kilahti sähköpostiini viime viikon lopulla, pääsi ärripurri. Penteleen Ranska! Tuntui kohtuuttomalta, että maassa, jossa koulut ovat alkaneet viime viikon alussa, hankaloitetaan perheiden elämää näin jo nyt. Eihän arki ole edes päässyt kunnolla käyntiin! Murrr.

Toisaalta, eihän lakkoilun enää näin vuosien perästä pitäisi tulla minulle yllätyksenä. Kuten ehkä muistatte, olen tapellut saman aihepiirin kanssa jo aiemminkin. Lakot järjestetään aina silloin, kun se tuntuu sisuskaluissa kaikkein ikävimmältä. Ja kun koulun maksullinen (!)  kanttiini menee lakkoon, tarkoittaa se, että lapset pitää hakea koulusta kahdeksi tunniksi kotiin syömään. Eväitä ei sallita.

Eihän sen nyt mikään ongelma pitäisi olla, hyvä ihminen. Ovathan työpaikan ruokatunnit yleensä parituntisia ja monet saattavat silloin tulla kotiin muutenkin syömään, huomasin selittäväni itselleni. Mieskin sanoi lauhkeasti tekevänsä etäpäivän ja jeesaavansa, ettei minun freelancer-työviikkoni menisi miniatyyrimurusiksi (ranskalaisen koulu-uudistuksen myötähän lasten keskiviikot ovat kaupungissamme nimittäin tätä nykyä KOKONAAN vapaita).

Ranskalaiset tuntuvat kaiken kaikkiaan olevan yllättävän sinut tämän maata vähän väliä sekoittavan lakkoilun kanssa. Lakkoilulla on toooosi pitkät perinteet ja sen nähdään olevan hyvin tärkeää työntekijöiden oikeuksien kannalta, jopa raivostuttavuuteen saakka. Siitä sain taas muistutuksen eilen kuvanveistoluokassani.

Olen nimittäin lähdössä pian Pariisin. Ympäristön ja matkustusmukavuuden vuoksi olin tällä kertaa ajatellut matkustaa lentokoneen sijasta junalla, vaikka se olisikin himpun verran kalliimpaa.

– Sinuna miettisin kahdesti. Aina lokakuussa juuri tiedepäivien (Fête de la Science) aikaan on lakko, ystäväni varoitti minua rauhallisesti. Tiedemaailmassa toimiva nainen on kuulemma aina kyseisen juhlapäivän aikaan ongelmissa, koska junat eivät kulje. C’est la vie.

– Toisaalta jos junat eivät kulje, eivät kulje välttämättä lentokoneetkaan, tokaisi toinen huolettomasti ja jatkoi keskustelua toisesta aiheesta.

Eipä tietenkään. Aaaargh.

 

 

Kuinka yhdistää lasten lomat ja työt Ranskassa?

lapset juoksee

Voi blogirukkaa. Ihan jäänyt vailla kunnollista huomiota.

Missäpä syy? No tietysti siinä, että tämän viikon aikataulut ovat perheessämme todellista infernoa. Ei sinänsä, että tämä mikään yllätys olisi – elokuun kituviikkona taistelemme aina aikaa vastaan. Lapset ovat nimittäin yhä lomalla, mutta mies töissä, kuten minun Suomen etätyökaverini ja asiakkaanikin. Hoitajia ei tälle viikolle löytynyt, joten minä – joustavat työajat omaava kotitoimisto-freelancer – vietän päivät lasten kanssa “lomaillen” ja illat koneella. Toisin sanoen kun mies tulee kotiin, teemme läpsystä vaihdon.

Lopputulos: päiväsaikaan en osaa nauttia lomatunneista, koska työt mietityttävät.  Kun ilta sitten viimein koittaa, on pääkoppa kuin tuulessa humiseva harju.

loma-uimarit

Ranskassahan nämä koulujen lomat on järjestetty varsin toisella tavalla kuin Suomessa. Kesäloma alkaa heinäkuussa ja kahden viikon “pikkulomia” on pitkin vuotta. Tältä kouluvuosi näyttää ensi maanantaista alkaen.

  • Syysloma: 21.10-6.11
  • Joululoma 23.12-8.1.
  • Talviloma 10.2-26.2. (loman ajankohta vaihtelee alueittain)
  • Kevätloma 7.4.-23.4. (loman ajankohta vaihtelee alueittain)
  • Kesäloma 7.7.-3.9.

Lomiahan on siis aivan julmetusti, sanoisi moni moiseen systeemiin tottumaton, ja niin sanoin minäkin kun tähän järjestämään sysättiin. Mutta totuus on, että lukuunottamatta näitä elokuun kituviikkoja, lasten loma-aikojen hoitojärjestelyt onnistuvat työllisiltä perheiltä suht. helposti, vaikka mummola olisi kaukana. Koulujen lomilla nimittäin järjestetään aimo määrä sopuhintaisia julkisen ja yksityisen puolen päiväleirikouluja tai “ilmakeskuksia”, joksi Google translate Centre aérén hupsusti kääntää.

Centre aéré esimerkiksi meidän julkisessa koulussamme tarkoittaa niin sanottua päiväleiriä, jossa lapset viettävät päivänsä aamusta iltaviiteen tai -kuuteen. Siellä he leikkivät, käyvät retkillä, elokuvissa, paikallisessa hoplopissa, rannalla, järjestävät naamiaisia, syövät lounasta ja muuta sellaista. Leirikouluun tulee ilmoittautua ajoissa. Hinta vaihtelee alueittain ja perheen tulojen mukaan. Meidän lapsemme olivat tänä kesänä tällaisessa julkisessa lomaleirikoulussa viikon ja hinta oli kohdallamme noin 70 euroa / viikko / per lapsi (mutta se hinta siis voi olla halvempikin).

IMG_6823

Olen sitä paitsi tässä vuosien aikana joutunut myöntämään, että keskieurooppalaisessa, pätkityssä kouluvuodessa on puolensa. Vaikka lapset viettäisivätkin osia lomistaan esimerkiksi leirikouluissa, huomaan näiden kouluvapaaviikkojen virkistävän lapsia hurjasti – niin kuin tietysti myös vanhempia. Rentoutuneet ja iloiset lapsethan ovat ihan parasta maailmassa!

Suomessa puhutaan vuodesta toiseen liian pitkistä kesälomista, joiden aikana vanhempien on hankala järjestää lapsille hoitoa. Vanhempana mietin myös, että kuinka oppilaat ja opettavat mahtavat kokonaisen, pimeän kouluvuoden jaksaa niin vähillä lomilla. Eikö sitä kannattaisi vähän pilkkoa?

Liitutaulu kuluu ranskalaisen koulun pulpetissa

LIITUTAULU

Katsokaapas veijaria! Sehän on liitutaulu!

Kyseessä ei kuitenkaan ole kuva Ranskan koululaitoksen museosta, vaan ystäväni kotoa. Hänen ranskalaista ala-astetta käyvät tyttärensä hyödyntävät liitutaulua luokassa. Siihen saatetaan esimerkiksi kirjoittaa vastaus opettajan esittämään kysymykseen. Kun vastaamisen aika sitten tulee, nostetaan liitutaulu pystyyn. Kätevää!

Minä itse muistan löytäneeni vastaavan kapineen lapsuudenkodista. Äiti kertoi minulle käyttäneensä samanlaista  koulussa suomalaisella 50-luvulla.

Nämä koulutarvikeasiat ovat elämässäni nyt ajankohtaisia, koska oma tytär aloittaa ensimmäisen luokan. Opettajalta tuli lista vanhemmille kaikesta, mitä kouluun piti ostaa. Sininen, vihreä ja punainen kuulakärkikynä. Kansio. 100 muovitaskua. Passikuva. Lyijykyniä. Kumi.

Ja sitten kryptinen  L’ARDOISE.

– Mikä hemmetti se on? kirosin supermarketin toimistohyllyllä ääneen.

Hyväntahtoinen ranskalaisäiti naurahti ja ohjasi minut oikeaan paikkaan. Se on tämä, hän osoitti. Liitutaulu vol. 2. Sille on määrä harjoitella mm. kaunokirjoitusta, jota Suomessa ei opeteta enää laisinkaan.

ardoise

Sentään koulutakkia ei tarvittu, niin kuin joissain kouluissa. Ylemmillä ranskalaisen koulun luokilla hankintalistalle noussee myös vanhanaikainen mustekynä, ehkä myös verkkokassi tai jopa ranskalaisten rakastama, Bic-merkkinen nelivärikynä (kuva täällä). Wilma-yhteydenpidosta ei tarvitse kenenkään huolehtia – viestintä opettajan ja vanhempien välillä hoidetaan simppelein paperilappusin.

Kun näitä työvälineitä vertaa suomalaisiin digiluokkiin ja tunneilla käytettäviin tabletteihin, alkaa kieltämättä vähän naurattaa, noh, suomalaisena äitinä melkeinpä ahdistaa. Mitä mahtaa tulla lapsista, jotka joutuvat aataminaikaisiin luokkahuoneisiin? Pitäisikö heidät sittenkin viedä Suomeen oppiin?

Helpotus olikin jonninmoinen, kun silmiini männäviikolla osui Arno Kotron taannoinen kolumni abessiivikouluista, jonka voi lukea täältä. Jospa vaikka vain luottaisi siihen, että ennen oli kaikki paremmin?