Suorittamistakin voi kaivata

nyt saa nauttia

Eräs Etelä-Ranskassa asuva ystäväni ihmettelee jokavuotista haluani matkata kesällä noin kuukaudeksi Suomeen. Miksi ihmeessä sinne? Miksi niin kauan? Kuka haluaa pois Välimereltä?

– Mitä minä täällä tekisin? On aivan liian kuuma ja liikaa turistejakin, vastaan. Ajatus jääkaappikylmyydestä tuntuu pitkän, raskaan, hikikuuman alkukesän jälkeen vapauttavalta.

Toisaalta on heitäkin, jotka kummastelevat, että olemme valinneet asuinmaaksemme juuri Ranskan. Suomessahan on kaunista luontoa ja niin kovin rauhallista, sellaista ihanan satumaista. Miksi kukaan haluaisi asua kovaäänisten Välimeren ihmisten keskellä kun sen sijasta voisi valita rauhallisen autiomaan?

Aina ensimmäisten Suomen lomapäivien aikana kummastelen tuota jälkimmäistä asiaa itsekin. Miksi oikeastaan ikinä lähdimme täältä? Täällähän on ihanan puhdasta, mahtavat leikkipuistot ja ajoissa kulkeva julkinen liikenne. Lasten kanssa voi pääkaupungissa liikkua pelkäämättä, ja kuinka ihanaa onkaan nähdä lapsiporukoiden matkustavan yksin ratikassa. Työpäivätkin lyhyempiä kuin ikinä Ranskassa.

maisema2

Mutta… Koti on jo siellä kaukana, kuitenkin.

Ja jos totta puhutaan, kaipuu liittyy usein Suomen vuodenaikoihin, niistä lapsuudestakin tuttuihin tunteisiin. Sitä, kun saa kevyet tennarit ensi kertaa keväällä jalkaan. Saa vaihtaa kutittavat sukkahousut polvisukkiin. Tai sitä, kun pyörällä pääsee kulkemaan koko pitkän työmatkan kuivin renkain, yhtään puurtamatta loskasäässä.  Sitäkin fiilistä on ikävä, kun pitkän, pimeän talven jälkeen pääsee ulkomaille. Perhoset liihottavat vatsassa kun lentokone Helsinki-Vantaalla näyttää kohti etelää. Chéri, kohta olemme paratiisissa! Tämän aurinkoisen reissun olemme kylmän ja pimeän talven vuoksi ansainneet!

Ansainneet. Niin, lyön vetoa, että aika moni meistä suomalaisista ajattelee, että kaikki hyvä tuntuisi vieläkin paremmalta jos sen eteen olisi joutunut vähän tekemään töitä.

cassis

Etelän lomakohteessa asuva pääsee harvoin tuntemaan niin.  Terassia ei tarvitse korjata tänään, koska ensi viikonloppuna paistaa kuitenkin aurinko. Sitä seuraavanakin viikonloppunakin pääsee söpöön naapurikylään kolmen euron rosé-lasilliselle, vaikkei yhtenäkään sadepäivänä olisi joutunut pyöräilemään töihin. Rannan baarissakin on joka päivä joku sateenvarjodrinkillä.

Minua ja monia muita maailmalla reissanneita haastateltiin vastikään Suomen Kuvalehteen siitä, miksi Suomessa pitäisi matkailla enemmän. Voit lukea artikkelit täältä ja täältä. Haastattelu tehtiin aikana, jolloin olin vasta saapunut lomalle maahan ja vaaleanpunaiset rillit olivat tukevasti nenällä. Olinhan Suomi-lomani “ansainnut”.

Meidän ranskalainen keittiömme

keittio

Meriannen haastoi minut esittelemään ranskalaisen keittiömme. Näin kirjoitettuna se kieltämättä kuulostaa tosi jännittävältä. Ranskalainen keittiö – siellä varmaan loihditaan vain megaherkkuja!

Tosiasiassa meidän kohdallamme tunnelma ei keittiössä ole sen kummempi kuin suomalaisessakaan. Eikä ruokakaan ole kovin kummoista, ainakaan jos minä olen kokkausvuorossa.

No on siellä toki yksi erikoisuus: tiskialtaan edestä avautuu näkymä etupihalle. Olin oikeastaan jo ennättänyt unohtaa, että normaalisti Suomessa on tiskialtaan päällä käytännöllinen ja kätevä tiskikaappi. Vastikään meillä vieraillut ystäväni tästä minua muistutti.

– Tällaisesta minäkin haaveilen, hän sanoi.

Ai, onko meidän keittiössä jotain haaveiltavan ihanaa! Enpä ollut tajunnutkaan.

keittion ikkuna

Tottahan se on – jos tarkemmin pohdin, keittiössä on hirmu paljon kivempi viettää aikaa, kun samalla voi seurata lasten pihaleikkejä, kuikuilla ikkunassa pihan lintuja tai leikata pala ikkunalaudalla istuvaa basilikaa salaattiin.

Ikkunan lisäksi rakastan toki myös keittiömme käytännöllistä (suomalaistyyppistä) kivitasoa, jota voi täällä pitää enempi poikkeuksena kuin sääntönä. Vanhoissa provencelaisissa keittiöissä saattaa nimittäin kivitason sijasta nähdä esimerkiksi laatoitettuja tasoja. Oikein söpöjä ovat nekin, mutta käytännöllisyydestä en sitten tiedä.

Huonointa keittiössämme on ehdottomasti liesituuletin, joka pitää himputinmoista meteliä, muttei vedä kummemmin. Mutta hei – onneksi sentään meillä on se erityislaatuinen ikkuna, jonka saa aina auki.

Mitä jos kaikki kotityöt voisi ulkoistaa?

kookos

Helsingin Sanomat kysyi viime syksynä lukijoiltaan,  millaista heidän elämänsä on kotona. Juttu oli kokonaisuudessaan tosi mielenkiintoista luettavaa. Erityisesti minä jäin pohtimaan osuutta, jossa puhuttiin kodin siisteydestä.

Monen vastaajan mielestä kodin sotku kertoo siitä, ettei elämässä ole pystynyt siihen, mihin pitäisi. Tässä pätkä eräästä kommentista:

 Lähes jokapäiväinen sotkuisuus muistuttaa omasta laiskuudesta ja saamattomuudesta.

Lehden haastattelema sosiologi Jenni Berlin toteaa tekstissä, että ”suomalaiset ajattelevat, että itse pitää siivota ja kärsiä.” Britanniassa siivouspalveluita kuulemma käytetään paljon enemmän.

Niinhän se kai vähän tuppaa olemaan, että kunnon suomalainen ihminen tekee ihan kaiken itse. Mutta on toki rahallakin on merkitystä – Suomessa kotiapu kun on huomattavasti kalliimpaa kuin esimerkiksi Intiassa.

Niin – Intiassa.

Nostin Intian esiin, koska me haastattelimme Lillin kanssa podcastiimme tällä kertaa Delhissä asuvaa Miinaa. Hänelle muutto Intiaan oli aikamoinen kuperkeikka: paitsi, että Suomeen jäi hedelmällinen työura, uuteen kotiin tuli perheen lisäksi kotiapulainen, aamusta iltaan puurtava maid. Siivota ei enää tarvitse itse, eikä myöskään laittaa ruokaa.

phonto (10)

Ihanaako? No todellakin,  mutta on kotiapulaisessakin huonot puolensa. Suomalainen nainenhan kaipaa kodissaan myös omaa rauhaa, Miina muistuttaa. Sitä ei enää ole, varsinkaan silloin kun kotiapulainen ja autonkuljettaja kinastelevat keskenään. Silloin kotona on kuin eläisi Bollywood-elokuvassa.

Ja käy sitä välillä niinkin, että maidin vapaapäivänä Miinan tekee mieli pyykätä itse ihan vain pelkästä pyykkäämisen ilosta. Itsetekeminen istuu vahvassa pohjoisen naisessa hemmetin syvällä ja välillä olisi kiva nähdä kotona ikiomien kättensä jäljet.

– Meiltä expateiltä myös oletetaan, että työllistäisimme paikallisia ihmisiä. Meidän ulkomaisten perheiden tarjoamat työpaikat on tosi haluttuja: on inhimilliset työtunnit, annetaan lomaa ja viedään lääkäriinkin tarvittaessa,  Miina muistuttaa.

Jos alussa kotiapulaisen tarpeellisuutta tuli kyseenalaistettua, ei enää. Delhissä on likaista, pöly kantautuu kotiin ja koti on pidettävä puhtaana. Sitä paitsi lapsetkin ovat jo tottuneet apulaiseen, Miina nauraa. Nuorinkin oppi yllättävän nopeasti pyytämään englanniksi kaakaota ja pannukakkuja aamiaiseksi.

Saisinko minäkin pannukakkuja joskus kotona? 

Mitä mieltä sinä olet kotiapulaisista? Onko teillä joskus ollut kotiapua?

Kuuntele Miinan haastattelu kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä!