Ranskalaisetko joisivat lounaansa?

nice8

Ystävät, joulu on jo ihan kohta. Meidän pieni perheemme lentää Suomeen: maltan tuskin odottaa voilla sudittuja karjalanpiirakoita ja pehmeän samettista lanttulaatikkoa.

Tässä herkkuhaaveitten lomassa satuin törmäämään artikkeliin maailmankuulusta suomalaisyrityksestä, joka on keksinyt kiireisille sopivan, juotavan aterian. Ambronite on veteen sekoitettava jauhe ja sisältää kuulemma kaiken mitä ihminen keskellä kunnon hässäkkää tarvitsee. Siitä vain kurkusta alas ja taas mennään.

Hienoa, että suomalaiset pärjäävät ja keksivät uutta. Mutta jos osaan yhtään ennustaa, Ranskan markkinoilla juotava ateria saattaa kohdata vaikeuksia.

Ranskalaisten päivä rytmittyy edelleen syömisillä. Lounas on pitkä ja sisältää useamman ruokalajin (jopa koulussa), joita kuorrutetaan mukavilla keskusteluilla. Yksin syömistä katsotaan säälivästi, jopa ihmetellen. Illallinen puolestaan kokoaa perheen yhteen (paitsi meillä, jossa talon alle 4-vuotiaat syövät ennen aikuisia). Arki-iltanakin syödään kaikessa rauhassa yhdessä, ruokaa maistellaan ja palanpainikkeeksi juodaan ehkäpä lasi viiniä.

Ruokailu on täällä siis paljon muutakin kuin ravintoarvoja: se on erilaisten makujen hienovarainen kokonaisuus ja tärkeä, sosiaalinen tapahtuma. Ateriahetkiä priorisoidaan, vaikka olisi kuinka kiire.  Olisin halukas tapaamaan sen ranskalaisen, joka haluaisi pilata päivän tärkeimmän tapahtuman

  • täyttämällä vatsansa syöpöttelemällä välipaloja pitkin päivää
  • juomalla pääruokansa minuutissa. 

Ranskassa nimittäin jo pelkästään take away -kahvia saa metsästää, smoothie-juomista nyt puhumattakaan.

Mutta hei, voi toki olla, että olen väärässä.

Tajusin nimittäin juuri, että tällaiselle kahden pienokaisen välissä taiteilevalle mammalle juotava lounas voisi sopiakin. Miksei. Aika usein oma ateria koostuu vain epämääräisistä jämistä, joiden ravintoarvot voi laskea yhden käden sormilla.

Mutta yhtä en kyllä vaihtais: nimittäin sitä illallista kera oman rakkaan. Vai vaihtaisitteko te?

P.S. Olethan jo osallistunut lukijatutkimukseen ja arvontaan?  Olisin hyvin kiitollinen, jos sinulla liikenisi moiseen muutama minuutti, enempää ei tarvita. 

Oodi kouluruualle

kouluruokailu

Miten te hoidatte kahden pienen lapsen syömiset? Minulla on taas ainakin viisi harmaata hiusta lisää päässä tämän päivän lounasruokailun seurauksena.

Kouluruokala on tällä viikolla kiinni, koska kouluavustajat ovat lakossa. Ja koska eväitä ei tunneta, kaikki lapset on haettava kotiin syömään. Vanhempien kireistä ilmeistä päätellen tämä joulua edeltävä viikko oli juuri se, jolloin on kiva viettää puolet työpäivästä suhaten koulun, kodin ja työpaikan väliä. Niin, muistuttaisin, että koulun lounastauko kestää täällä kaksi tuntia. Lapsen voi palauttaa luokkaan vasta kun se on ohi.

Minulle, suurimman osan ajastani muutenkin kotona touhuilevalle mammalle lakko ei tuottanut logistisia ongelmia. Paitsi keittiössä. Miten siitä onkin tullut semmosta sähläystä?

Yksivuotias haluaa syödä itse lusikalla, hieroo ruuan otsaan ja korvaan, heittää lopulta lautasen lattialle ja yrittää kalastella herkkupaloja siskonsa lautaselta. Kolmevuotias tyttö taas (joka muuten syö kuulemma hienosti koulussa) osuttaa kaikki kiukunpurkauksensa aina ruoka-aikaan. Ei ole hyvää. En syö tätä. PYÖÖK. Haluan kalapuikkoja. Äiti anna riisiä. Äiti jano. EI HALUU!

Lopputulemana keittiö on ihan kammottava kaaos ja minulla on hermot mennyt viisitoista kertaa. En ole itse ehtinyt syödä mitään. Ruokapöydän alla on kilo ruokaa, jota nälkäiseksi jäänyt poika kauhoo suuhun sillä aikaa kun käytän tytön vessassa. Lasken minuutteja päikkäreiden alkuun.  

Rakas kouluruokalan täti, älä mene enää lakkoon. Selviän yhden lapsen syöttämisestä, mutta kahden lounasruokailu aiheuttaa epätoivoa.

P.S. Vielä ehdit osallistua lukijatutkimukseen ja arvontaan!  Lisätietoa löydät täältä.