Ensi vuonna heittäydyn

IMG_1047

Terveiset Lapista! Valvoin viime yön, vaikka lapset kerrankin nukkuivat. Mielessä pyöri kaikki tuleva. Täällä lumen keskellä, hiljaisuudessa on ollut uusille ajatuksille aikaa.

Olen nyt ollut kotona puolitoista vuotta ja alan pitkästyä. Vaikka kotikuukaudet toki pitävät sisällään mielettömästi ainutlaatuisia hetkiä maailman parhaitten tyyppien seurassa. Ne ovat juuri niitä hetkiä, joita vanhukset muistelevat. Niitä, joita pitäisi yrittää venyttää mahdollisimman pitkiksi. Eikä tietty pidä unohtaa, että juuri niistä kuukausista rakentuu kahden ihmisen varhaislapsuus.

IMG_1043

Olenhan minä toki tehnyt töitäkin vähän, mikä on virkistänyt mieltä. On ollut ihanaa kirjoittaa ja tehdä radiojuttuja. Mutta sydän halajaa jo ulkomaailmaan, pois kotoa, ihmisten ilmoille, aikuisten haasteisiin. Ainakin päiväsaikaan, jolloin puhkun elinvoimaa ja tarmoa.

Yöllä onkin sitten toinen juttu, silloin kaikki tuntuu pelottavalta ja ahdistavalta. Itsetunto on kutistunut pieneksi nukkapalleroksi. Maailmanvalloitushaaveet unohtuvat ja sisuskaluja jyystävä kontrollifriikki herää henkiin. Tämä ihana loma Suomessa ei ole helpottanut: synnyinmaassa elämä on taas niin mukavaa, itseään toistavaa, helppoa ja yksinkertaista. Pitäisikö vaan heti palata pohjoiseen ja jatkaa siitä mihin aikoinaan jäätiin?

IMG_1028

Jokunen vuosi sitten kirjoitin itselleni kirjeen vuoden päähän. Kuvittelin elämäni tulevassa, kuvailin haavetaloa Ranskassa,  omaa työpöytää ikkunalla, lasta omalla kotipihalla leikkimässä. Kaikki nuo ajatukset pursuivat ulos tarmokkaaseen päiväsaikaan. Yllätyin kun tajusin, kuinka moni asia tuosta kirjeestä on käynyt toteen.

Huomenna meinaan tehdä saman. Kirjoitan kirjeen itselleni vuoden päähän enkä anna yöllisten mörköjen kiusata. Elämä on seikkailu ja se kantaa, vaikka välillä ahdistaa. Luotetaan siihen.

Vuosi 2015 olkoon vuosi, jolloin Helena heittäytyy uusiin haasteisiin. Hyppäättekö kyytiin?

Valtakunnassa kaikki kuten ennenkin

talvi collage

Tämä on ensimmäinen kerta Suomen talvessa kolmeen vuoteen. Olipa ihana tulla käymään.

Kävin Ranskassa läpi tuntemuksiani jo ennen matkaa. Lasten kannalta toivoin kovasti lunta. Kuvittelin itseni Töölönlahdelle, lempikävelyreitilleni. Muistelin, miltä tuntuu istua lasillisella ystävien kanssa kun posket punoittavat viimasta ja varpaat kipristelevät.

Jo toisena päivänä Helsingissä huomasin oikaisevani kadun yli samasta paikasta kuin silloin aikoinaan. Ratikassa, kaikkien väsyneiden kasvojen keskellä tuntui kuin ei olisi ollut poissa ollenkaan. Kaverit tosin nauroivat poskipusuilleni, joita vahingossa tyrkytin. Tyhmältä tuntui kahvilassa tajuta, ettei tarjoilija tulekaan pöytään. Mutta sekin meni nopeasti ohi.

Yksi ulkomailla asunut ystävä sanoi, että viikon kuluttua takaisinpaluusta kaikki oli taas ihan kuin ennen. Toinen taas sanoi ostaneensa paluulipun ulkomaille kahden jo päivän jälkeen.

En tiedä siitä. Minusta on rauhoittavaa, kun kaikki sujuu täällä ihan niin kuin aina. Että on olemassa paikka, jossa arki ja askeleet ovat niin älyttömän tuttuja ja turvallisia, että ne tuntuvat melkeinpä eksoottisilta.  Sitten voi taas rauhallisin ja kiitollisin mielin palata maailmalle seikkailemaan.

Tämä meidän Suomen seikkailumme jatkuu vielä reilun viikon, minä aikana postauksia tulee hieman normaalia vähemmän.  Nyt nimittäin otetaan perheen minitalvesta kaikki irti.

Nautinnollista joulunaikaa teille ystävät! Palataan vielä ennen vuodenvaihdetta.

Ranskalaisetko joisivat lounaansa?

nice8

Ystävät, joulu on jo ihan kohta. Meidän pieni perheemme lentää Suomeen: maltan tuskin odottaa voilla sudittuja karjalanpiirakoita ja pehmeän samettista lanttulaatikkoa.

Tässä herkkuhaaveitten lomassa satuin törmäämään artikkeliin maailmankuulusta suomalaisyrityksestä, joka on keksinyt kiireisille sopivan, juotavan aterian. Ambronite on veteen sekoitettava jauhe ja sisältää kuulemma kaiken mitä ihminen keskellä kunnon hässäkkää tarvitsee. Siitä vain kurkusta alas ja taas mennään.

Hienoa, että suomalaiset pärjäävät ja keksivät uutta. Mutta jos osaan yhtään ennustaa, Ranskan markkinoilla juotava ateria saattaa kohdata vaikeuksia.

Ranskalaisten päivä rytmittyy edelleen syömisillä. Lounas on pitkä ja sisältää useamman ruokalajin (jopa koulussa), joita kuorrutetaan mukavilla keskusteluilla. Yksin syömistä katsotaan säälivästi, jopa ihmetellen. Illallinen puolestaan kokoaa perheen yhteen (paitsi meillä, jossa talon alle 4-vuotiaat syövät ennen aikuisia). Arki-iltanakin syödään kaikessa rauhassa yhdessä, ruokaa maistellaan ja palanpainikkeeksi juodaan ehkäpä lasi viiniä.

Ruokailu on täällä siis paljon muutakin kuin ravintoarvoja: se on erilaisten makujen hienovarainen kokonaisuus ja tärkeä, sosiaalinen tapahtuma. Ateriahetkiä priorisoidaan, vaikka olisi kuinka kiire.  Olisin halukas tapaamaan sen ranskalaisen, joka haluaisi pilata päivän tärkeimmän tapahtuman

  • täyttämällä vatsansa syöpöttelemällä välipaloja pitkin päivää
  • juomalla pääruokansa minuutissa. 

Ranskassa nimittäin jo pelkästään take away -kahvia saa metsästää, smoothie-juomista nyt puhumattakaan.

Mutta hei, voi toki olla, että olen väärässä.

Tajusin nimittäin juuri, että tällaiselle kahden pienokaisen välissä taiteilevalle mammalle juotava lounas voisi sopiakin. Miksei. Aika usein oma ateria koostuu vain epämääräisistä jämistä, joiden ravintoarvot voi laskea yhden käden sormilla.

Mutta yhtä en kyllä vaihtais: nimittäin sitä illallista kera oman rakkaan. Vai vaihtaisitteko te?

P.S. Olethan jo osallistunut lukijatutkimukseen ja arvontaan?  Olisin hyvin kiitollinen, jos sinulla liikenisi moiseen muutama minuutti, enempää ei tarvita.