Ranska sujuu paremmin pikkuisen nauttineena

skumppa

Nyt se sitten on todettu, mitä pitkään epäilin. Ranska sujuu paremmin pikkuisessa hömpsyssä kuin aivan selvinpäin.

Hehe, no, joo joo. Tietysti kyse on kaikista vieraista kielistä, ei pelkästään ranskasta. Mutta ihan oikeasti vasta julkaistun tutkimuksen mukaan vieraat kielet sujuvat  paremmin hieman alkoholia nauttineena. Tutkimuksessa, josta voit lukea enemmän täällä, testattiin alkoholin vaikutusta hollannin puhumiseen 50 saksalaisella. Alkoholia nautittiin pieni määrä ja tulos oli selvä: hollantilaisten mielestä alkoholia juoneet puhuivat heidän kieltään sujuvammin kuin vettä juoneet.

Kielitaito on sillä tavalla kummallinen juttu, että toisina päivinä kaikki sujuu kuin tanssi ja toisina taas ei sitten vaan ollenkaan. Niin kuin tänään apteekissa, jonne astuin sisään hieman ajatuksissani. Sen sijaan, että olisin kassalle saavuttuani sanonut rouvalle isosti BONJOUR (päivää) sanoinkin kuuluvasti MERCI (kiitos).

Rouva katsoi minua hieman hämmentyneenä, muttei nauranut. Toisin kuin minä.

Niitäkin päiviä on, jolloin artikkelit ja sanajärjestykset hyppäävät miten sattuu. Ja sitten on niitä, jolloin puhun sujuvasti vastaantuleville suomea. Tuota jälkimmäistä selitän kyllä tällä kaksijakoisella arjellani, jossa puhun puolelle perhettä suomea ja toiselle puolelle ranskaa. Väkisinkin senat menevät silloin tällöin sakaisin.

Tyttäreni naureskelee äidin hölmöilyille ja korjailee parhaansa mukaan. Kun eilen patistin häntä vastaavasti puhumaan minulle parempaa suomea – hänen lauseensa kun ovat vaivihkaa alkaneet täyttyä ranskankielisillä sanoilla – vastasi hän:

– Sinäkin voisit puhua parempaa ranskaa!

No niin voisin… Siis puhunhan minä kyllä oikein hyvää ranskaa, muttei se paikallisiin vedä vertoja, eikä tule koskaan vetämään. Varmasti auttaisi, jos kävisin joka päivä ranskalaisessa työpaikassa töissä, enkä työstäisi näitä freelancer-hommia suomeksi. Outoja huonon kielitaidon päiviä tuskin kohtaisi niin kuin nyt.

Mutta nyt sen työpaikan puutteessa – kuten on testattu – huonojen kielitaitopäivien pelastajaksi näemmä riittää myös pieni lasillinen viiniä. (Sen olin kyllä jo huomannut yhdessä jos toisessa illanvietossa, merci vaan beaucoup.) Paremman puutteessa siis kelvatkoon.

Sen sijaan ranskalaisten, tämän viinimaan asukkaiden huonoa vieraiden kielten taitoa tämä tutkimus ei kyllä selitä. Mistäköhän se johtuu? Onko viiniä jo liikaa?

Mitä jos postimies kävisi joka päivä juttusilla?

postimies

Postista saa tätä nykyä tilata kaverin ja kaupassa jättää lapset lastenhoitajalle. Tässä listattuna muutamia Ranskassa itselle tutuksi tulleita palveluita. Lisäisitkö omasta asuinpaikastasi jotain tälle listalle?

Tämän postauksen idea jäi  muhimaan Suomen Postin aloitettua ulkoilukaveripalvelunsa. Niin kai se on, että kun ei ole paperipostia mitä jakaa, on keksittävä vaihteehtoisia palveluja. Käytännössä tämä – mielestäni varsin erinomainen – palvelu tarkoittaa, että Postista voi tilata maksua vastaan esimerkiksi ikääntyneelle äidilleen viikoittaisen ulkoilukaverin. Puolen tunnin lenkki kerran viikossa maksaa kuussa 69 €.

Mutta jos Suomessa, niin toki myös Ranskassa. La Poste mainostaa televisiossa (yllä) ihan vastaavaa juttua, mutta tietysti maahan sopivalla tyylillä – täällähän paperipostia jaetaan yhä kuusi kertaa viikossa. Ulkoilun sijasta, lisämaksua vastaan, voi postimiehen pyytää joka kerta viemään kirjeet sisälle saakka ja samalla jäämään mummon tai vaarin kanssa rauhassa rupattelemaan. Jokaisen visiitin jälkeen postimies lähettää sitten läheiselle tekstarin: “Mummo oivassa kunnossa” tai “Mummon keittiön hana taitaa vuotaa“. Kaksi tämmöistä visiittiä viikossa (eli 8 kuussa) maksaa 29,90 euroa kuussa.  Ja jos tarvitaan, La Poste pyrkii löytämään sille hanalle korjaajan.

monoprix3

Suomalaisten ruokakauppojen palveluista en ole enää oikein perillä, mutta ranskalaisten supermarkettien kaikenmoisia extra-palveluita suorastaan rakastan. Yksi ehdottomista suosikeistani on ruokakauppojen kantopalvelu. Eli – jos täällä ostat ison ketjun ruokamarketista tietyllä summalla ruokaa (yleensä noin 60 eurolla), voidaan ne tuoda sinulle ilmaiseksi kotiin. Yleensä tämä ostosten kuljetus tapahtuu supermarketin autolla, mutta jos satut asumaan kapealla vanhan kaupungin kujalla, kannetaan kassit sinulle joistain kaupoista kotiin kävellen. Ajatelkaa! Tulisi varmasti Suomen liukkailla pikkukaduilla monelle mummolle tarpeeseen.

Jotkut supermarketit tarjoavat täällä myös sopuhintaan pakkaus- ja kuljetuspalvelua. Eli – kun ostokset on kärryssä, voit jättää kärryn asiakaspalvelijalle ja kävellä jonottamatta ulos. (Kuuntelepa tuon ylläolevan mainosvideon ranskalaisittain äännettyä englantia – :D) Niin – ja mitä jonoihin tulee – raskaana oleva naishenkilö pääsee AINA kassajonon ohitse.

Läheisessä ostoskeskuksessa testasimme taannoin myös lastenvahtipalvelua. Tämähän on jo Ikeasta tuttu hauska juttu: lapset saa esimerkiksi eteläranskalaisessa Polygone Riviera-keskuksessa jättää tunniksi värittelemään sillä aikaa kun itse käy pikaisesti shopauttamassa. Kanta-asiakkaat voivat sitä paitsi sinä aikana nauttia esimerkiksi puolen tunnin personal shopper -palvelusta.

Ravintola järjestää pyynnöstä myös lastenkutsuja.

Pariisissa on joitain ravintoloita, jotka tarjoavat lastenhoitopalvelua esimerkiksi brunssin ajaksi. Itse en ole täällä maan eteläosassa moiseen törmännyt muualla kuin uimarannoilla. Esimerkiksi läheisessä Cagnes-sur-merissä järjestetään heinä-elokuussa lapsille rantaohjelmaa muutaman euron hintaan. Niin äiti ja iskä pääsevät vaikkapa treffeille.

stephanie

Yhtä maksullista kotipalvelua käytän aktiivisesti – mistä olenkin täällä jo puhunut. Sitä ei tarjoa suuri supermarkettiketju, vaan ystäväni Stéphanie, kauneudenhoitaja, joka tekee pedikyyrit ja kasvohoidot kotona. Välillä hän on kantanut omaan olkkariini jopa hierontapöydän. Sanonpahan vain, että aikamoista luksusta.

Hetki tiistaisessa Cannesissa

kollektiivinen suru

Näin Cannesin bussiasemalle kerääntyneen valtavasti ihmisiä. Olin palaamassa lounaalta työhuoneelle.

Lentokenttäbussi seisoi kadulla kummasti poikittain, ja moottori kävi tyhjäkäynnillä. Kiinnitin huomiota yhä ratissa istuvan kuljettajan ilmeeseen, joka oli väsynyt ja surullinen. Hän ei näyttänyt tietävän mihin suuntaan katsoa.

Bussin toisella puolella nimittäin häärivät lääkintämiehet, ambulanssejakin paikalla oli ainakin kaksi. Poliisit pitelivät paikalle kerääntyneen ihmismassan edessä lakanaa, jonka alta pilkottivat jalat. Oliko joku kuollut?

– Mitä on tapahtunut? kysyin sitten mieheltä, joka oli seisoi tapahtumapaikalla.

– Nainen ylitti miehensä kanssa kadun, eikä katsonut sivuilleen ja bussi ajoi hänen jalkansa päältä. Se meni poikki monesta kohtaa. Ikinä en ole nähnyt mitään sellaista, mies selitti hermostuneesti.

– Kamalaa, vastasin.

– Eikö ole! Minä kyllä aina katson tarkasti missä ylitän kadun! osallistui toinen nainen keskusteluun. Niin – oli varsin selvää, ettei tuossa kohdassa bussi ollut voinut nähdä katua ylittävää naista.

Olimme kaikki hyvin järkyttyneitä, hämmentyneitä. Hetkessä kollektiivisen surun tunteet liittivät toisilleen aivan tuntemattomat yhteen. Joukossa oli pukumiehiä, kodittomia, vanhuksia ja teini-ikäisiä. Yksi kuului kertovan naisen olleen  ehkä nelikymppinen, toinen harmitteli ihmisten huolimattomuutta ja kiirettä. Kolmas, lentokenttäbussin asiakas, mietti kuinka nyt ehtiä lennolle.

Meitä yhdisti se, että olimme me kaikki joskus kiirehtineet saman kadun yli. Tuo nainen olisi voinut olla meistä kuka tahansa. Sinä tai minä. Tai sinun äitisi.

Teki mieli pysähtyä ja hengittää, tuntui kuin päivä olisi alkanut kokonaan uudelleen alusta. Herätys, muistutus. Elämä on tällaisenaan oikein mukavaa.

Jatkoin kohta matkaani avotoimistolle, ja kuulin lääkintähelikopterin rymisevän paikalle. Yritin sukeltaa takaisin töihin. Mutta mitä jos se sittenkin olisin ollut minä?