Paluu oikeille juurille

biot1

Aamulla lihakaupassa kuopukseni osoitti tiskiä ja täräytti ilmoille lempisanansa:

– KALA!

– Kulta, tuo ei ole kalaa vaan lihaa, selitin suomeksi.

Lihakauppias kiinnostui jutustelustamme. Käänsin keskustelumme ranskaksi, minkä jälkeen myös hän alkoi tapailla suomalaisia sanoja kiinnostuneena. Oli nimittäin vastikään nähnyt Suomen luontoa ja maalämpöä koskevan televisio-ohjelman.

biot2

Siinä jutustellessamme kerroin, että vien lapset tänäkin kesänä useammaksi viikoksi Saimaalle saareen. Siellä he saavat käydä isoisän kanssa kalassa ja nostaa mummin kanssa maasta perunoita.

– Välillä tuntuu, että täällä monilta on suhde luontoon kateissa, totesin.

Lihakauppias oli samaa mieltä.

biot3

Viimeksi viikonloppuna perkasin uunista tullutta kalaa ranskalaiselle sukulaiselleni. Hän ei halunnut kokonaista kalaa lautaselleen, vaan sievästi palastellut osat. Kokonaisen eläimen näkeminen kun sai hänet kuulemma voimaan pahoin.

En väitä, että moinen olisi Ranskassa mitenkään tavanomaista – syödäänhän täällä syödään etanoita ja sammakoitakin. Mutta kylläpä silti olisi harmi, jos puoliksi suomalaiset lapseni olisivat isoina samanlaisia hienohelmoja (huomaa tyttären vaatevalinta metsäretkelle).

biot4

Kauppalehdestä luin artikkelin, jossa Piilaakson vaikuttaja kehottaa suomalaisia palaamaan juurilleen. ”Viihdyn Suomessa, koska olette paljon lähempänä luontoa. Amerikkalaiset etsivät aina itseään”, Catherine Fake sanoo haastattelussa.

Vuodet ulkosuomalaisena ovat nostaneet pintaan saman ajatuksen. Sillä sitä minä täällä eniten Suomesta kaipaankin, että voisi kokea olevansa yhtä luonnon kanssa.

biot5

Pienen sellaisen ohikiitävän hetkisen koin taannoin pittoreskin Biotin kylän kulmalta lähtevällä metsäpolulla, jolla saimme käyskennellä ihan itsekseen. Siltä reissulta nämä kuvatkin. Niin kaunista ja tunnelmallista, muttei siltikään sama juttu kuin suomalainen metsä. (Suokaa anteeksi nostalgiahuumani.)

Vielä reilu viikko, sitten täältä tullaan rämeikkö!

Eläköön mimosa ja karnevaalihumu

mimosa

Rakastan karnevaaliaikaa! Täällä laskiaisjuhlallisuudet, eli Mardi Gras saa ihmiset kaduille metelöimään. Silloin lapset kulkevat naamiaisasuissa, torvet soi ja konfetti lentää. Sateiden (ja vähän terrorismiuhkankin) takia nämä alkukevään juhlat ovat tosin täällä vähän kärsineet, mutta onneksi kesä tuli  kylään sunnuntaina ja päätimme lähteä koko porukalla juhlimaan.  Juhliksi valikoitui pittoreskin Biotin pienimuotoiset Mimosa-juhlat sekä Mandelieu-la-Napoulen isomman luokan pirskeet. Taas oli hauskaa.

Tiedoksenne muuten, että mimosa, oikealta nimeltään hopea-akaasia on alunperin australialainen tuontipuu, vaikkakin nykyään oleellinen osa Etelä-Ranskan helmikuista maisemaa. Mimosat kukkivat nyt pihoilla ja teidenvarsilla.

mimosa9

Pittoreskin Biotin kylä oli koristeltu mimosan oksilla. Biot sijaitsee Nizzan ja Antibesin välillä ja kuuluisa erityisesti lasinpuhaltajistaan. Juhlan kunniaksi kadunvarsilla myytiin ajankohtaisia herkkuja, kuten omenoita.

mimosa3

Karnevaalit sysäsi käyntiin suloinen, joskin meluisa, perinteikäs kulkue. Kylän pääaukiolle oli kasattu rutkasti oksia, ilmeisesti myöhemmin ilmaisen aperitiivin kanssa jaettavaksi. Me emme jääneet odottamaan, koska toiset juhlat odottivat automatkan päässä.

mimosa2

Reilun puolen tunnin päässä, Mandelieussa meno olikin sitten ihan toista luokkaa. Rantaboulevardilla soi diskomusiikki, selostus kuului kovaäänisistä ja paikalle rakennetuista istumapaikoista piti ihan maksaa.

mimosa10

Me kuitenkin tyydyimme tuijottelemaan kulkuetta kadunvarrelta ja muiden tavoin taistelemaan mimosan oksista, joita heiteltiin ohikulkevista kärryistä.

mimosa5

Oman tyttären suosikki oli tietysti ihkua Miss Mimosaa kuljettava hevoskärry.

mimosa4

Oli mukana myös jos jonkinlaista torvisoittokuntaa. Osa esiintyjistä oli tullut kaukaa – mukana nähtiin ainakin saksalaisia soittajia ja puolalaisia marssijoita.

mimosa6

Osa luotti niin sanotusti modernimpaan lookiin, toiset taas vähän perinteisempiin asuihin ja soittopeleihin. Eikä muuten tuntunut olevan aina ihan helppoa hommaa, kuten ilmeistä näkyy. Raskastahan se pidemmän päälle on, tuommoinen viihdyttäminen.

mimosa8

mimosa7

Mutta hei, meillä oli hauskaa. Ensi vuonna uudestaan. Miten teillä on juhlittu laskiaista?

Turistivinkki Etelä-Ranskaan

leger3

Täällä etelässä lomaileva äitini halusi siskonsa kanssa taidemuseoon. Koska iso osa paikallisista suuruuksista oli jo tuttuja, suosittelin yhtä lemppareistani: Fernand Légerin taidemuseota Biotissa.

Léger on tunnettu  kubistisista naishahmoistaan,  mutta minuun vetoaa eritoten taiteilijan uskomaton värien käyttö. Ja sitä paitsi museossa on aivan ihana pihakahvila. (Kuvat ovat meidän perheen museovierailulta kuukauden takaa.)

Mutta koska äitillä ei ollut käytössä autoa, selvitin hänelle sopivia bussiaikatauluja ja -reittejä (junat olivat taas lakossa). Ilokseni huomasin, että linja-autolla pääsee museon kupeeseen, aikataulun mukaan jopa kolmesti tunnissa.

leger2

Niinpä mamma hyppäsi bussiin, pääsi perille ja nautti vierailusta. Mutta kun oli tarkoitus palata, alkoikin sataa kaatamalla. Tällöin museon aulassa käytiin seuraavanlainen keskustelu.

– Moneltako bussi menee takaisin? äiti kysyi vastaanotosta.

– Mikä bussi? En minä vain tiedä, museovirkailija hämmästeli.

– Voisitteko soittaa minulle taksin?

– Taksin? En valitettavasti voi, koska en tiedä numeroa.

Tässä vaiheessa suomalaisturisteja oli saapunut auttamaan isohko museovirkailijajoukko. Oikein mukavia ihmisiä he kuulemma olivat, äiti kertoi minulle. Mutta ei kukaan kyllä osannut auttaa.

Lopputulema oli, että äitini seurueineen käveli bussipysäkille, odotti ikuisuuden, kastui läpimäräksi ja pääsi jossain vaiheessa iltapäivää takaisin lähtöpisteeseen. Onneksi oli lomapäivä ja brasserie, joka tarjoili retkueelle myöhäistä lounasta ja rosé-viiniä.

Tästä jotain oppineena jaan Etelä-Ranskan matkailijoille pienen vinkkivinkkisen: mitä jos kuitenkin vuokraisit sen auton jo lentokentältä.