Taidetta pahvituolilta – kulttuurinnälkäisen ehdoton pysäkki Rivieralla

maddalena -lukunurkka

– Ranskalaisen taiteilijan ja elokuvantekijän,  Fernand Légerin työt ovat aina vedonneet pohjoismaalaisiin, eteläranskalaisen Léger -museon johtaja Anne Dopffer selvitti aurinkoisella pihamaalla.  Taiteilijan suhteet skandeihin olivat kuulemma aina olleet läheiset: Léger nimittäin opetti monia pohjoismaisia taiteilijoita1920-luvun Pariisissa, ulkomaalaisille suunnatussa Académie Modernessa. Hänen oppinsa ovat jatkaneet elinkaartaan monien taiteilijoiden töissä meillä pohjolassa.

Anne Dopffer, museonjohtaja, Légerin museo

Anne Dopffer, museonjohtaja, Légerin museo

Olin alunperin tullut museoon katsomaan ystäväni Maddalena Giovanninin suunnittelemaa lukunurkkausta, mutta kiersin samalla katsomassa lempimuseoni näyttelyn. Légerin 1960-luvulla rakennettu tilava ja valoisa museorakennus on kuin virkistävä tuulahdus kaukaa pohjoisesta – tällaisia rakennuksia  on nimittäin eteläranskalaisella kulttuurialueella vähän.

Parasta mielestäni on museota ympäröivä, kauniin vehreä puisto, jonka kuppilasta voi ihailla fasadin huikeita mosaiikkiteoksia. Siellä, heinäsirkkojen sirinässä Rivieran vilinän väsyttämä hengähtää hetkiseksi.

leger

Ja onhan se toki niinkin, että Légerin vahva viiva, kubismi ja kirkkaat, herkulliset värit puhuttelevat pohjoiseen muotokieleen tottunutta, eikö vain. Museon johtajan mukaan juuri täällä Légerissä nähdään paljon enemmän skandinaavisia vieraita kuin esimerkiksi Nizzassa sijaitsevassa Chagallin museossa, joka on muuten sekin aivan mielettömän hieno ja vierailun arvoinen.

Léger oli itse kotoisin Normandiasta. Ensimmäisen maailmansodan kerrotaan vaikuttaneen hänen elämäänsä vahvasti, hän nimittäin meinasi kuolla sinappikaasuiskussa. Toisen maailmansodan aikana hän sen sijaan asui Yhdysvalloissa ja opetti mm. Yalen maineikkaassa yliopistossa.

musee leger

Sitten, palattuaan kotimaahansa Léger asettui Etelä-Ranskaan ja osti palan maata keramiikkataiteilijoiden asuttamasta Biotin kylästä. Léger oli kuulemma tuttu näky Biotin kuuluisassa, yhä hengissä olevassa Les Arcades-ravintolassa, jonka tunnetuimpia herkkuja on munakoiso-omeletti. Pitäisi käydä itsekin maistamassa.

Valitettavasti Léger ei kuitenkaan koskaan ennättänyt rakentaa tontilleen kotia, niin kuin hänen oli määrä. Taitelijan kuoleman jälkeen hänen leskensä, Nadia Léger, rakensi kuitenkin miehensä töille häikäisevän upean kodin.

Maddalena -chaise2

Palataan vielä Maddalenaan. Näyttelyrakentamiseen erikoistuneen arkkitehtiystäväni suunnittelema pahvinen lukunurkkaus löytyy tätä nykyä museon toisesta kerroksesta. Eikö olekin upea! Tarkoitus on näillä Légeriin töihin sopivilla, henkäyksen kevyillä huonekaluilla sukeltaa taiteilijan mielenmaisemaan kirjojen kautta.

Usko tai älä: nämä pahvihuonekalut ovat todella kestäviä ja tukevan tuntuisia. Itsekin seisoskelin tuolilla ottaessani kuvia.

maddalena

Mitä mieltä te olette? Maddalena kuulisi nimittäin mieluusti, että miltä hänen pahvi-design-huonekalunsa näyttäisi suomalaisesta. Voisitko kuvitella hankkivasi esimerkiksi lastenhuoneeseen tällaisen pöytäryhmän?

Parhaiten museoon pääsee omalla autolla, mutta bussikin kulkee Biotin juna-asemalta. Museo on auki tiistaita lukuunottamatta kello 10-17.
Osoite:
Musée national Fernand Léger
Chemin du Val de Pôme

06410 Biot

Paluu oikeille juurille

biot1

Aamulla lihakaupassa kuopukseni osoitti tiskiä ja täräytti ilmoille lempisanansa:

– KALA!

– Kulta, tuo ei ole kalaa vaan lihaa, selitin suomeksi.

Lihakauppias kiinnostui jutustelustamme. Käänsin keskustelumme ranskaksi, minkä jälkeen myös hän alkoi tapailla suomalaisia sanoja kiinnostuneena. Oli nimittäin vastikään nähnyt Suomen luontoa ja maalämpöä koskevan televisio-ohjelman.

biot2

Siinä jutustellessamme kerroin, että vien lapset tänäkin kesänä useammaksi viikoksi Saimaalle saareen. Siellä he saavat käydä isoisän kanssa kalassa ja nostaa mummin kanssa maasta perunoita.

– Välillä tuntuu, että täällä monilta on suhde luontoon kateissa, totesin.

Lihakauppias oli samaa mieltä.

biot3

Viimeksi viikonloppuna perkasin uunista tullutta kalaa ranskalaiselle sukulaiselleni. Hän ei halunnut kokonaista kalaa lautaselleen, vaan sievästi palastellut osat. Kokonaisen eläimen näkeminen kun sai hänet kuulemma voimaan pahoin.

En väitä, että moinen olisi Ranskassa mitenkään tavanomaista – syödäänhän täällä syödään etanoita ja sammakoitakin. Mutta kylläpä silti olisi harmi, jos puoliksi suomalaiset lapseni olisivat isoina samanlaisia hienohelmoja (huomaa tyttären vaatevalinta metsäretkelle).

biot4

Kauppalehdestä luin artikkelin, jossa Piilaakson vaikuttaja kehottaa suomalaisia palaamaan juurilleen. ”Viihdyn Suomessa, koska olette paljon lähempänä luontoa. Amerikkalaiset etsivät aina itseään”, Catherine Fake sanoo haastattelussa.

Vuodet ulkosuomalaisena ovat nostaneet pintaan saman ajatuksen. Sillä sitä minä täällä eniten Suomesta kaipaankin, että voisi kokea olevansa yhtä luonnon kanssa.

biot5

Pienen sellaisen ohikiitävän hetkisen koin taannoin pittoreskin Biotin kylän kulmalta lähtevällä metsäpolulla, jolla saimme käyskennellä ihan itsekseen. Siltä reissulta nämä kuvatkin. Niin kaunista ja tunnelmallista, muttei siltikään sama juttu kuin suomalainen metsä. (Suokaa anteeksi nostalgiahuumani.)

Vielä reilu viikko, sitten täältä tullaan rämeikkö!

Eläköön mimosa ja karnevaalihumu

mimosa

Rakastan karnevaaliaikaa! Täällä laskiaisjuhlallisuudet, eli Mardi Gras saa ihmiset kaduille metelöimään. Silloin lapset kulkevat naamiaisasuissa, torvet soi ja konfetti lentää. Sateiden (ja vähän terrorismiuhkankin) takia nämä alkukevään juhlat ovat tosin täällä vähän kärsineet, mutta onneksi kesä tuli  kylään sunnuntaina ja päätimme lähteä koko porukalla juhlimaan.  Juhliksi valikoitui pittoreskin Biotin pienimuotoiset Mimosa-juhlat sekä Mandelieu-la-Napoulen isomman luokan pirskeet. Taas oli hauskaa.

Tiedoksenne muuten, että mimosa, oikealta nimeltään hopea-akaasia on alunperin australialainen tuontipuu, vaikkakin nykyään oleellinen osa Etelä-Ranskan helmikuista maisemaa. Mimosat kukkivat nyt pihoilla ja teidenvarsilla.

mimosa9

Pittoreskin Biotin kylä oli koristeltu mimosan oksilla. Biot sijaitsee Nizzan ja Antibesin välillä ja kuuluisa erityisesti lasinpuhaltajistaan. Juhlan kunniaksi kadunvarsilla myytiin ajankohtaisia herkkuja, kuten omenoita.

mimosa3

Karnevaalit sysäsi käyntiin suloinen, joskin meluisa, perinteikäs kulkue. Kylän pääaukiolle oli kasattu rutkasti oksia, ilmeisesti myöhemmin ilmaisen aperitiivin kanssa jaettavaksi. Me emme jääneet odottamaan, koska toiset juhlat odottivat automatkan päässä.

mimosa2

Reilun puolen tunnin päässä, Mandelieussa meno olikin sitten ihan toista luokkaa. Rantaboulevardilla soi diskomusiikki, selostus kuului kovaäänisistä ja paikalle rakennetuista istumapaikoista piti ihan maksaa.

mimosa10

Me kuitenkin tyydyimme tuijottelemaan kulkuetta kadunvarrelta ja muiden tavoin taistelemaan mimosan oksista, joita heiteltiin ohikulkevista kärryistä.

mimosa5

Oman tyttären suosikki oli tietysti ihkua Miss Mimosaa kuljettava hevoskärry.

mimosa4

Oli mukana myös jos jonkinlaista torvisoittokuntaa. Osa esiintyjistä oli tullut kaukaa – mukana nähtiin ainakin saksalaisia soittajia ja puolalaisia marssijoita.

mimosa6

Osa luotti niin sanotusti modernimpaan lookiin, toiset taas vähän perinteisempiin asuihin ja soittopeleihin. Eikä muuten tuntunut olevan aina ihan helppoa hommaa, kuten ilmeistä näkyy. Raskastahan se pidemmän päälle on, tuommoinen viihdyttäminen.

mimosa8

mimosa7

Mutta hei, meillä oli hauskaa. Ensi vuonna uudestaan. Miten teillä on juhlittu laskiaista?