Sunnuntaikävely lempparipaikkaan Antibesissa

su-aamu11

Jos alkuviikko on ollut harmaa, niin sitä ei tosiaan ollut meidän sunnuntai. Aurinko paistoi ihanasti, vaikka olikin himputin kylmä, ainakin meidän leveysasteille. Mittari näytti aamulla miinusmerkkistä.

Monet bloggaajat postaavat ihania kertomuksia arjestaan. Minä osallistun tähän nyt postaamalla kuvia puolikkaasta sunnuntaista. Usein viikonloppuisin käymme vierailulla jossain lähikylässä, mutta tänä sunnuntaina päätettiin pysyä kotoisassa Antibesissa ja käydä pitkästä aikaa yhdestä lempparipaikoistani, eli Picasso-museossa.

su-aamu

Meiltä museoon on reilun vartin mittainen kävelymatka. No – lasten kanssa siihen menee tietty vähän enemmän. Mutta ei se mitään, oli hieno aamu ja reitti vanhan kaupungin keskustaan on kaunis.

su-aamu3

Matka vie ohi Antibesin suuren huvivenesataman, jossa voi hetken unelmoida. Takana näkyy Fort Carré-linnoitus ja valkoisenaan hohtavat Alpit.

su-aamu4

Satama-alue on vastikään uusittu. Nyt  se on siisti ja valoisa, joskin vaikuttaa vähän tyhjältä ja tylsältä. Kesällä se on tarkoitus herättää henkiin myyntikojuineen ja näyttelyineen. Jäämme odottamaan.

su-aamu5

Vanhaan kaupunkiin astutaan sisään jykevästä portista. Maailma muuttuu kertaheitolla.

su-aamu6

Jopa sunnuntaisin vanhan keskustan kapeat kadut ovat eläväisiä, kiitos markkinoiden ja tietysti aamupäivän jumalanpalveluksen, johon monet suuntaavat.

su-aamu8

Picasso-museo sijaitsee korkealla näköalapaikalla. Provencalin markkinoilta sinne pitää kiivetä portaita pitkin. Mutta palkinto tosiaan on sen arvoinen.

su-aamu9

Museot ovat minulle tärkeitä, ehkä sellaisia kuin kirkot ovat joillekin. Niissä voi hiljentyä, rauhoittua, kadota hetkeksi todellisuudesta. Antibesin Picasso-museo on erityisen maaginen: se sijaitsee vanhassa Grimaldin linnassa Välimeren rannalla. Linnan yhtä huonetta Pablo itse käytti ateljeenaan muutaman kuukauden ajan 40-luvulla. Siellä hän maalasi teoksia, jotka ovat museossa edelleen esillä. Teoksien meren välke, musisoivat faunit ja hassunkuriset merisiilit heräävät linnassa henkiin – minua nuo taulut kuohuttavat aina, ne ovat kuin aikamatkoja menneeseen. Hetken saan hengittää samaa ilmaa kuin taiteilija.   Harmi vaan, ettei museossa saa kuvata.

su-aamu10

Mies ja lapset tuntuivat nauttivan ennenkaikkea linnan mielettömästä terassista, josta voi ihailla Välimeren aaltoja. Aurinko lämmitti jo nyt tammikuussa.

su-aamu12

Koskettava hetki

marssi2

Meitä oli kuulemma tänään kaikkiaan 200 000 Ranskan kaduilla. Uskomatonta.

Meidän noin 70 000 asukkaan Antibesissa marttyyrien aukiolle kokoonnuttiin puoliyhdeltätoista. Vaikka olimme ajoissa, koko keskusta oli tukossa, täynnä ihmisiä. Paikalle olivat tulleet vanhukset, perheet, kaikenikäiset.

marssi3

Useat kantoivat Je suis Charlie-lehtisiä. Monet olivat teipanneet iskulauseita hattuihinsa tai painattaneet paitoja. Toiset nostivat ilmaan kyniä.

marssi1

Pormestari puhui, sitten poliittisten puolueiden nimekkäät. Lopuksi kovaääniseen lueteltiin kaikkien Charlie Hebdo-iskussa menehtyneiden nimet. Yksi kerrallaan, hitaasti.

Frédéric Boisseau (taputuksia), Ahmed Merabet (taputuksia), Franck Brinsolaro (taputuksia) . . .

marssi5

Kun nimilista oli luettu loppuun, kansa hiljentyi hetkeksi. Kunnes puhkesi spontaanisti laulamaan marseljeesia.

Aux armes, citoyens ! Formez vos bataillons! Marchons, marchons ! 

marssi7

Pyyhin silmiäni, nieleskelin, kuten monet muutkin. Ja sitten se oli ohi, tuo kaunis ja koskettava, jopa terapeuttinen hetki kaiken tämän kauheuden jälkeen. Kiitos. Elämä jatkuu.

marssi8

Kuvat: Helena Liikanen

Meillä satoi enemmän kuin teillä

Antibesissa satoi marraskuussa 469 millimetriä vettä. Vertailun vuoksi tilastoa: Helsingin Kaisaniemessä vastaavana aikana vettä tuli 51 mm. Että tervetuloa vain aurinkoiseen Etelä-Ranskaan.

Ei siis ihme, että perheessä on kiukuteltu. Lasten känkkäränkkäpäiviä on laskujeni mukaan ollut ainakin tuplasti normaalikuukauteen verrattuna. Omatkin hermot ovat menneet valonnopeudella, ulos kun ei ole päästy tunteita purkamaan. Toki onhan meillä kuravaatteet, mutta kun vettä tulee sillä vauhdilla kuin tulee, ei kukaan siellä varttia pitempään jaksa. Tästä Youtube-videosta tunnelmat välittyvät hienosti.

Ystävämme Pariisista muutti tänne keväällä auringon perässä. Hän kiroili puhelimessa säätä. “Miten täällä voi sataa koko ajan?” Pariisissahan vietettiin meihin verrattuna oikein mukavan kuiva marraskuu.

Uutisissa kerrottiin, että marraskuussa Helsingissä aurinko paistoi 13 tuntia. Kumpi on pahempi: jatkuva pimeys vai jatkuva sade?

Eilen se odottamaton sitten tapahtui: aurinko palasi. Riensin äkkiä ulos niin kuin Suomessa tehdään kesällä.  Juan les Pinsin rannoilla aallot löivät rantaan ja pilvet muodostivat romanttisia kuvioita taivaalle. Yksi mies oli tullut juhlapäivän kunniaksi soittamaan auringolle nokkahuiluserenadin.

aalto

aalto2

Tänä aamuna aurinko paistoi onneksemme vieläkin kirkkaammin, ja suuntasin Antibesin rannan puolelle. Vanha kaupunki loisti paahteessa kuin uudestisyntynyt. Maisemaa kehystävät Alpit olivat saaneet ylleen kauniin lumipeitteen. Rannalle oli myräköiden mukana muodostunut komeita taideteoksia.

aalto3

aalto4

Känkkäränkkäajatuksille saattoi sanoa vaan, että heippa.

Ainakin ylihuomiseen saakka,  jos on säätiedotuksiin uskominen.