Jouluruohot ja hanhenmaksat – hyviä pyhiä Ranskasta

joulupukki

Tuo kuva kertoo kaiken olennaisen. Meillä kotona Ranskassa joulupukin päästä kasvaa ruohoa, vaikka tietysti kaikenlaisen ruohon pitäisi minusta liittyä pääsiäiseen ja keltaisiin tipuihin. Jopas jotakin.

Kyse on tietysti provencelaisesta traditiosta, le blé de noëlista, eli joulun vehnästä. Perinteen mukaisesti edelliskauden siemenet pannaan kasvamaan joulukuun neljäntenä päivänä. Jos jouluna vehnä (tai vaihtoehtoisesti linssit tai kikherneet) ovat itäneet hienosti, tulevasta kaudesta on tulossa hyvä.

Samaan syssyyn kuuluu sitten sanoa provencelaisesti ääntäen “Quand lou blad vèn bèn, tout vèn bèn !” – Kun vehnä voi hyvin, kaikki on hyvin!”  

Me vietämme tänä vuonna joulun miehen sukulaisissa, mikä tarkoittaa, että joulu suomalaisittain  muutenkin pikkuisen hassunkurinen.

Joulupuuroa ei syödä (“voithan sä tehdä, mutta ei kukaan syö puuroa vapaaehtoisesti”), eikä siis kukaan saa mantelia. Yhyy. Sen sijaan loppiaisena kyllä syödään kuninkaiden torttua, joka ajaa vähän saman asian: sen sisälle on piilotettu pieni posliiniveistos, jonka saaja saa painaa päähänsä kultaisen kruunun.

No, glögit ja vihreät kuulat ujutin kaikesta huolimatta laukkuun mukaan. Jos jossain välissä sittenkin… Varsinaista jouluruokaahan ei suvun juhlapöytään hanhenmaksan, graavilohen ja suklaisen jälkiruokahalon lisäksi oikeastaan kuulu. Jouluruoat no – ne vaihtelevat isossa maassa alueittain, jos niitä on ollenkaan.

Juuri eilen keskustelin joulunvietosta koulun portilla erään isoäidin kanssa.

– Minä vielä pohdin, että mitä ruokaa laittaisin jouluksi, hän sanoi.

– Ai? Meillä on Suomessa jouluna tarjoillaan aina samaa ruokaa.

– Niinkö? Kiinnostavaa. Mitä?

– No kinkkua, kasvismuhennoksia ja…

– Kinkkua?!

 

Heh. Toivottavasti ensi vuonna sitten…

Hyvää joulua kaikille! Joyeux Noël!

 

2 Comments

  1. Katriina   •  

    Mielenkiitoinen postaus. Pitää paikkansa, että kun vehnä voi hyvin, niin kaikki on hyvin – eli siemenvilja itää hyvin ja seuraavan vuoden leipä on turvattu.Isänikin teki siemenviljan idätykokeen muinoin keväisin. Ennenmuinoin ei ostettu siemenviljaa, ja pitäjien viljamaksiinejakin perustettiin vasta suurten nälkävuosien (1866-68) jälkeen, turvamaan sitä, että maanviljelijöille olisi siemenviljaa katovuosien varalta. Jokainen oli velvollinen viemään siemenviljaa pitäjän viljavarastoon, eikä pettuleipää ole sen jälkeen tarvinnat syödä.Nykyään lakkautettuja viljavarastoja on joka kirkonkylässä kotiseutumuseoina. Ranskalaisilla oli samat huolet kuin suomalaisilla, ruotsalaisilla ja irlantilaisilla, huoli elannosta ja leivästä (vrt. Ranskan vallakumouksen syyt). Oletan, että suomalaisella pääsiäisruoholla ja ranskalaisella jouluruoholla kummallakin on agraariyhteiskuntaan viittaavat perinteet, joiden alkuperät ovat ajan kuluessa unohtunet. Kylvökauden ajankohdasta johtuen ranskalaiset tekivät kaiketi idätyskokeet jouluksi ja suomalaiset pääsiäiseksi. Joku saksalainen kysyi minulta kerran, miksi hanhia ja ankkoja ei kasvateta Suomessa. En hätäpäissäni keksinyt muuta selityystä kuin , että siellä on (ollut) niin paljon kettuja, jotka ovat persoja siipikarjalle. Meillä ei voi olla (kiisteltyä) hanhenmaksaperinnettä, ei osteriperinnettä , eikä hummeriperinnettä. Joulukalanakin oli lipeäkala kaupunkilaisilla ja maalaisilla jouluhauki.Puutui nykyaikaiset kuljetusmahdollisuudet.
    Nykyisin (hollantilaiset) rekat ajavat talvellakin letkassa tästä meidän ohi moottoritietä ruokaa rahtaamassa Espanjasta Ranskan ja Saksan kautta Suomeen asti, ja pangasiuksia ja katkarapuja lennätetään toiselta puolelta maailmaa. Paikallisuus näkyy enää perinteisissä juhlauruuissa.
    Sieunattua jouluja!

  2. Lotta   •  

    Jouluhalko… Elämäni upein jouluhalko on ollut v.2005 Brysselissä Pierre Marcolinin suklaakaupasra tilattu halko. Olin tilannut sen etukäteen tietämättä tarkkaan millainen heudän bûche de noëlinsa sinä vuonna on. Se kun oli aina erilainen. Hämmästys oli suuri kun noudin upean kokonaan hopeisena kimaltelevan halon. Ja juu kyllä se oli syötäv ä. Sääli vain että sinä jouluna pöydässä ei ollut erityisiä foodieita, Marcolinin designhalko meni hiukan hukkaan. Mutta onneksi minä muisran sen loppuikäni!

Leave a Reply

Your email address will not be published.