Ei ole poskisuukon voittanutta

pusu1

– Tänään en suukota ketään, koska olen tulossa flunssaiseksi, joogaopettaja sanoi tunnin alussa. Niin, täällä Etelä-Ranskassa kun ollaan, jokainen oppilas käy erikseen pussaamassa jumppaopettajaa poskelle ennen tuntia. Poskipusuttelusta on sosiaalisesti hyväksyttävää kieltäytyä vain, jos sattuu olemaan sairaana.

Vaikka joskus moinen suukottelu ärsyttikin, olen vuosien mittaan oppinut rakastamaan tätä hullunkurista ranskalaista tapaa.

Se jos joku nimittäin pakottaa ihmisen olemaan läsnä. Se pakottaa pysähtymään ja huomioimaan vastaantulijan, nostamaan katseen älypuhelimen ruudulta ja sanomaan jokaiselle henkilökohtaisen hein. Se pakottaa meidät kaikki keskittymään hetkeksi toiseen ihmiseen. Sillä loppujen lopuksi – mikä oikeasti on sen tärkeämpää?

pusu2

Erityisen tärkeäksi pussailu on noussut mielessäni nyt kun vietän paljon aikaa itsekseen. Kirjoitan tulevaa kirjaani, mikä on usein verrattain yksinäistä puuhaa. Kaipaan ihmiskontakteja päivittäin, ja huomaan oikein odottavani pienimpiäkin sosiaalisia tilanteita: kaupassa käyntiä, lasten hakemista koulun portilta, harrastuksia. Ja niitä suukkoja tietysti. Suukot saavat jokaisen meistä tuntemaan itsensä tärkeäksi.

Sillä jokainen meistä tarvitsee elämässään huomiota selvitäkseen arjesta.

pusu3

No, omalla kohdalla yksinolo on tietysti kovin rajallista. Aamut ja illat ovat kotona meteliä täynnä, saan halata rakkaita ihmisiä, jakaa päivän tuntemuksiani perheen kesken. Niin ei kaikilla ole.

Ystäväni jakoi Facebookissa tämän alla olevan The Independentin videon, jossa mies kokeilee olla viikon yksin. Erityisesti sen loppu koskettaa. Vaimonsa menettänyt, yksinäinen mies sanoo: “The key would be aware of people (avain olisi olla tietoinen ihmisistä).”

Niin – kuinka moni meistä on ruuhka-arjessaan oikeasti tietoinen ympäröivistä ihmisistä? Kuinka moni sanoo tuntemattomalle vastaantulijalle päivää tai pysähtyy puolitutun äärelle muutamaksi minuutiksi? Kuka istuu bussissa yksinäisen viereen ja aloittaa jutustelun?

Suomessa olen huomannut ihmisten kyllä usein olevan tietoisia muista, mutta ei ehkä tässä samassa mielessä kuin täällä. Pohjoisessa ihmisille annetaan mieluummin tilaa kuin huomiota saati läheisyyttä. Mitä jos kokeilisit ensi kerran poskipusua? 😀

Leave a Reply

Your email address will not be published.