Oma lapsuus vs. hänen lapsuutensa

Untitled design

Eilisaamuna jätin tyttären ensimmäistä kertaa taidekerhoon. Keskiviikot ovat täällä Ranskassa vapaita – silloin lapset harrastavat ja vanhemmat / isovanhemmat kuljettavat.

Kun katselin taidekerhon luokkahuoneen näkymää, minua nauratti.  Kylläpä vain ovat näkymät vähän toisenlailla inspiroivat kuin omassa taideluokassa Mikkelissä aikoinaan. Vaikkei siinäkään kyllä mitään vikaa ollut, päin vastoin – taidekurssi oli niitä lapsuuden harrastuksia, joita vieläkin muistelen tosi lämpimästi.  Joten kun tytär ilmoitti haluavansa taidetunneille, tunsin ylpeyttä ja onnea. Kyllä kyllä, se järjestetään ehdottomasti!

Ulkomailla, kaksikulttuurisessa perheessä kasvavan lapsen arki on monella tapaa hirmu toisenlaista kuin oma silloin aikoinaan, mutta onneksi näitä äitiä kummalla tavalla rauhoittavia, pieniä yhtäläisyyksiäkin löytyy.

Ehkä tässä on kyse ennen oli kaikki paremmin -syndroomasta tai sitten vain niistä pienistä, ulkosuomalaisia joskus vaivaavista koti-ikävän välähdyksistä.

Harrastuskuskailun lomassa mietin arkipäiviemme kulkua nyt ja silloin ennen.

koulu

1. Koulumatka 

Omat lapseni aloittivat esikoulutiensä jo kolmevuotiaana, mikä ahdisti mammaa, mutta hyvin nuo pärjäävät. Lapset viedään kouluun ja takaisin – onneksi meidän tapauksessamme kävellen. En kestäisi eteläranskalaista ruuhkaa joka päivä! Koulun tiloihin eivät vanhemmat saa turvallisuussyistä mennä, vaan lapset on jätettävä portille.

Itse muistan käyneeni Suomessa aina eskariin saakka vain seurakunnan kerhossa ja hoidossa. Sitten eskarin alettua olin sielläkin vain puoli päivää, minkä jälkeen talsin yksin hoitotädin luokse, ajatella. Koulumatkatkin taitoin myöhemmin aina yksin tai ystävän kanssa.

2.  Harrastukset ja harrastukset

Kuten mainitsin, Ranskassa harrastukset keskittyvät siis keskiviikkoihin. Meillä on perheen keskiviikkopaletissa nyt taidekurssia, muskaria ja jumppaa. Jokaisessa harrastuspaikassa näkee eväitään kantavia, stressaantuneita ranskalaisvanhempia, jotka hikoillen juoksuttavat lapsiaan paikasta toiseen; yhden tanssiin, toisen futikseen, kolmannen pianotunneille.

Kun istuin katsomassa pienokaisen jumppaa, tajusin, että itse taisin aloittaa harrastukset vasta kouluiässä. Ne eivät ehkä olleen yhtä fiinejä kuin nämä omien lasten harrastukset, mutta kätevästi järjestetty koulun yhteyteen: kuviskerho, musiikkikerho ja voimistelukerho. Lisäksi oli se hauska seurakunnan jääpallokerho (olikohan se tosiaan seurakunnan?). Vieläköhän se on sellaista?

IMG_6979

3. Iltapäivät

Täällä lapset pääsevät koulusta 16.30. Jos silloin en töiden vuoksi ennätä hakemaan, he voivat jäädä koululle iltakerhoon aina kello 18 saakka. Yksinäisiä hetkiä ei ole koskaan, mikä on ihanaa.

Omasta lapsuudesta muistan, kuinka ekalla ja tokalla käveltiin ystävän kanssa reilun kilometrin päähän iltapäiväkerhoon. Yleensä matkat sujuivat hyvin, mutta välillä reissut äityivät lumisodiksi ja kestivät ikuisuuuuuuden. Sitten kolmannella luokalla, kun pitikin ip-kerhon sijasta jäädä yksin kotiin, minua pelotti kovasti. Olin varma, että Michael Jacksonin Thriller-hyypiö asui kellarissa.

4. Välipala

Nykyään kiroan, jos en ole muistanut hankkia valmiseväitä kaappiin. Hyvän omantunnon hankin ostamalla vain luomusuklaakeksejä (hah, älkää nirhatko!), joita sitten tarjoan koulun portilla. Niin – heille jotka eivät tiedä – ranskalaislapset syövät aina koulusta päästyään keksejä. Tätä kutsutaan nimellä “gouter” ja se on oleellinen osa ranskalaista päivää. Ennen minäkin kauhistelin, nyttemmin – hopsista hoo – olen antanut periksi. Paha äiti.

Voipi olla selityksen makua, mutta kyllä omassakin lapsuudessa mummi leipoi aina koko syksyksi pikkupullia pakkaseen. Niitä sitten lämmittelin kun pääsin koulusta kotiin. Ja join supersuklaisen kaakaon kanssa. Lopputuloksena aikuinen ihminen.

keksit

5. Illallinen

Iltaruoka syödään seitsemän tienoilla. Se onkin sitten ihan kunnon ateria, ei mitään iltapuuroja. Jos jostain olen aika ylpeä niin siitä, ettei meillä syödä eineksiä ollenkaan. Miinusta taas tulee siitä, ettemme aina syö yhdessä niin kuin kunnon ranskikset: jos mies on myöhään töissä, odottelen häntä ja syömme kahden sitten kun lapset nukkuvat (lapset ovat pedissä viimeistään puoli yhdeksän).

Pienenä muistan, että ruokaa syötiin kun äiti tuli töistä eli viideltä. Lempiarkiruoka oli saarioisten maksalaatikko, jota syötiin usein porkkanaraasteen kera. Slurpsis. Mitäköhän nämä pienet ranskikset tuumaisivat jos semmoisen kantaisi pöytään?

Mitkä ovat sinun lapsuutesi ja lastesi arkielämän suurimmat erot? Vai onko niitä ollenkaan?

4 Comments

  1. Tuumailija   •  

    Kyllä sulla on “ennen oli paremmin” – ajattelua tässä mukana 🙂 . Huomaan itse jatkuvasti narahtavani samaan lankaan. Mutta huomaan kyllä yhden asian, jonka soisin olevan kuten ennen. Harrastukset ovat nykyään paaaaljon vakavampia kuin omassa lapsuudessani. Soisin, että kokeilun ja erehdyksen kautta voisi kokeilla montaa juttua ja siten löytää oman juttunsa. Itse löysin sen vasta aikuisena…..tai ehkä vielä osin etsin. Kaikkien lapsieni harrastuksissa on alkanut aika nopea painostus kuinka “tää juttu pitää ottaa tosissaan ja keskittyä tähän juttuun”. Lopputuloksena innostuksen hiipuminen. Pisimpään sinnitteli intohimoisesti jalkapalloon suhtautuva keskimmäinen. 8 kautta ja nyt 16 sai tarpeekseen painostuksesta. Vanhin löysi onneksi intohimonsa vasta myöhemmin eikä tässä porukassa painostettu. Lisäksi osaa suhtautua harrastukseen harrastuksena. Nuorimmaisen polkua huolestuneena seurailen, mutta ehkä viisastuneena osaan myös neuvoa karikoissa?

    Koulun iltapäiväkerhot ovat tekemässä paluuta uuden opetussuunnitelman myötä. Olen siitä superiloinen, koska se antaa mahdollisuuden harrastaa tasapuolisemmin kaikille. Toivottavasti tässä kuntapäättäjät ovat myös viisaita.

    Iltapäivän yksinäisyys/kaverien kanssa puuhaaminen tuntuvat olevan samoin kuin lapsuudessani. Herkut häviävät kaapista jos niitä on. Niin tein itsekin lapsuudessani. Huomaan, että ehkä ranskalainen sallittu gouter olisi parempi kuin nihilistien makean kieltäminen. Lapsethan tarvitsevat energiaa, eikö?

    Valtaosaa lapsista kuskataan harrastuksiin ja täällä myös monen koulumatkat taittuvat koulujen lakkauttamisten ja muutenkin pitkien matkojen takia bussilla. Omat lapset ovat koulumatkan suhteen kohta poikkeus ja itse kokevat, että joutuvat kävelemään, heh, heh. Muistelen omia koulumatkojaan hyvällä, kaverin kanssa oli kivaa. Niin kivaa, että välilä vanhemmatkin ehtivät kotiin ennen meitä.

    Tulipa pitkä jorina, mutta ehkä loppusummis voisi olla ettei liikaa pidä verrata omaan lapsuuteen ja kohdata viisaana mutsina nykyajan haasteet lasta kuunnellen.

    • Héléna   •     Author

      Tuumailija, olet varmasti oikeassa! Näin se juuri pitäisi tehdä, ettei liikaa vertaa vaan tukee lastaan parhaansa mukaan.

  2. Katja   •  

    Iltapäiväkerhoja on nykyään onneksi aika paljon. Meidän lasten koulussa on tarjolla mm. sähly-, koripallo-, pesäpallo-, temppuilu-, tekstiilityö-, nikkarointi-, ilmaisu- ja tietotekniikkakerho. Noihin iltapäiviin tarvitaan todellakin tekemistä.

    Einekset ovat minusta ihan ok silloin tällöin, joskus pitää tarttua helppoihin ratkaisuihin. Maksalaatikko maistuu meillä kaikille, varsinkin isän tekemän puolukkahillon kanssa.

    • Héléna   •     Author

      Einekset on usein oikein hyvä, itse söin niitä paljon Suomessa. Täällä ruokakulttuuri on erilainen – eineksiin ei vaan tule kaupassa tartuttua.

Leave a Reply

Your email address will not be published.