Ovatko kukat todiste miehen tunteista?

ruusu

Yli puolet ranskalaisista niistä naisista, jotka saavat partnereiltaan ruusuja, haluavat rakastella heitä. Ah, nämä ranskalaiset kyselytutkimukset ovat herkullista luettavaa!

Suomessa muistan aikoinaan, kuinka kampaajani kertoi saaneensa kukkia kun mies tuli Tallinnan laivalta. Hän epäili heti, että mies oli reissussa tehnyt jotakin kiellettyä. Kuka nyt muuten toisi kimpun ruusuja?

No, on Ranskassakin toki heitä, joita kukkien saaminen epäilyttää. Mutta silti näyttäisi, että puketin kantaminen puoliskolle olisi pääasiallisesti varsin kannattavaa puuhaa. Tässä virallisessa, Ifopin (Institut français d’opinion publique) tutkimuksessa käy nimittäin ilmi myös seuraavaa.

– 61% naisista on sitä mieltä, että kukkien saamisella on taipumus osoittaa, että partnerin tunteet ovat aitoja. Naisista nuorten kohdalla luku on vielä huomattavasti korkeampi (77%).

– 52% naisista taas kertoo, että kukkien saaminen vaikuttaa myös heidän haluunsa pysyä uskollisina.

romantiikka

Aika hullun hauskaa, eikö olekin?

Tätä lukiessani ja kihertäessäni mietin, että olisipa muuten herkullista lukea vastaava tutkimus myös Suomesta. Sellaista tuskin kuitenkaan koskaan tehdään, koska pohjolassa vastaavat kyselyt todennäköisesti tuomittaisiin ainakin tasa-arvon vastaisina (vaikka huom: partnerin sukupuolesta tässä ei erikseen puhuta). Nämä ovat näitä pieniä eroja. Vai olenko väärässä ?

Tuomitkaa vanhanaikaiseksi, mutta jestas sentään, on se vaan ihana saada omalta mieheltä kukkia. Eikö sinusta? Tämä kyselytutkimus ehkä myös auttaa ymmärtämään rakasta ranskalaista paremmin. AI SIIS tämänkö takia hän niitä kotiin kantaakin…?  😉

Ifopin maaliskuussa 2017 Day Loville tekemään kyselyyn vastasi 3409 ranskalaista.

1 Comment

  1. Nina   •  

    Kukkia on kiva saada. Saan niitä usein. Välillä ne on kukkakaupasta oikein sidottuja kimppuja, mutta usein kauppareissulla marketista tuotuja. Yhtä ilahduttavia molemmat. Se että on ajatellut toista, lämmittää minua eniten. Kun mies tuo pyytämättä kauppareissulta minun mysliä ( juu meillä on eri mieltymykset) tai muistaa ostaa minulle mantelimaitoa kahviin (hän ei itse juo kahvia) lämmittää mieltä yhtä paljon kun kukat.

Leave a Reply

Your email address will not be published.