Mitä jos kaikki kotityöt voisi ulkoistaa?

kookos

Helsingin Sanomat kysyi viime syksynä lukijoiltaan,  millaista heidän elämänsä on kotona. Juttu oli kokonaisuudessaan tosi mielenkiintoista luettavaa. Erityisesti minä jäin pohtimaan osuutta, jossa puhuttiin kodin siisteydestä.

Monen vastaajan mielestä kodin sotku kertoo siitä, ettei elämässä ole pystynyt siihen, mihin pitäisi. Tässä pätkä eräästä kommentista:

 Lähes jokapäiväinen sotkuisuus muistuttaa omasta laiskuudesta ja saamattomuudesta.

Lehden haastattelema sosiologi Jenni Berlin toteaa tekstissä, että ”suomalaiset ajattelevat, että itse pitää siivota ja kärsiä.” Britanniassa siivouspalveluita kuulemma käytetään paljon enemmän.

Niinhän se kai vähän tuppaa olemaan, että kunnon suomalainen ihminen tekee ihan kaiken itse. Mutta on toki rahallakin on merkitystä – Suomessa kotiapu kun on huomattavasti kalliimpaa kuin esimerkiksi Intiassa.

Niin – Intiassa.

Nostin Intian esiin, koska me haastattelimme Lillin kanssa podcastiimme tällä kertaa Delhissä asuvaa Miinaa. Hänelle muutto Intiaan oli aikamoinen kuperkeikka: paitsi, että Suomeen jäi hedelmällinen työura, uuteen kotiin tuli perheen lisäksi kotiapulainen, aamusta iltaan puurtava maid. Siivota ei enää tarvitse itse, eikä myöskään laittaa ruokaa.

phonto (10)

Ihanaako? No todellakin,  mutta on kotiapulaisessakin huonot puolensa. Suomalainen nainenhan kaipaa kodissaan myös omaa rauhaa, Miina muistuttaa. Sitä ei enää ole, varsinkaan silloin kun kotiapulainen ja autonkuljettaja kinastelevat keskenään. Silloin kotona on kuin eläisi Bollywood-elokuvassa.

Ja käy sitä välillä niinkin, että maidin vapaapäivänä Miinan tekee mieli pyykätä itse ihan vain pelkästä pyykkäämisen ilosta. Itsetekeminen istuu vahvassa pohjoisen naisessa hemmetin syvällä ja välillä olisi kiva nähdä kotona ikiomien kättensä jäljet.

– Meiltä expateiltä myös oletetaan, että työllistäisimme paikallisia ihmisiä. Meidän ulkomaisten perheiden tarjoamat työpaikat on tosi haluttuja: on inhimilliset työtunnit, annetaan lomaa ja viedään lääkäriinkin tarvittaessa,  Miina muistuttaa.

Jos alussa kotiapulaisen tarpeellisuutta tuli kyseenalaistettua, ei enää. Delhissä on likaista, pöly kantautuu kotiin ja koti on pidettävä puhtaana. Sitä paitsi lapsetkin ovat jo tottuneet apulaiseen, Miina nauraa. Nuorinkin oppi yllättävän nopeasti pyytämään englanniksi kaakaota ja pannukakkuja aamiaiseksi.

Saisinko minäkin pannukakkuja joskus kotona? 

Mitä mieltä sinä olet kotiapulaisista? Onko teillä joskus ollut kotiapua?

Kuuntele Miinan haastattelu kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä!

7 Comments

  1. Petra   •  

    Meilla on ollut siivooja, talla hetkella meilla on miehen kanssa aikaa siivota itse mutta luulen etta jossain vaiheessa otamme taas kerran viikossa kayvan siivoojan. Kotona kayva siivooja kuuluu Turkissa moneen ihan tavalliseen perheeseen eika sita pideta mitenkaan erikoisena, on paljon oudompaa etta molemmat kayvat töissa ja siivooja ei kay, osa siivoojista tekee myös ruuat. Varakkaimmilla on yleensa kotiapua enemminkin. Kaytan paljon pesulapalveluita, silityspalvelua, ompelijaa tms. joilla saastyy paljon aikaa.

  2. Apa   •  

    Vanhempani asuivat kuusi vuotta Shangaissa ja tuon ajan heillä kävi kolmesti viikossa ayi (eli maid). Autonkuljettaja löytyi myös. Kumpikaan näistä ei kylläkään asustellut vanhempieni kotona. Molemmista kehkeytyi olennainen osa perhettä ja poru olikin suuri kun lähdön hetki koitti. Äitini oppi kiinaa hyvin keskustellessaan päivittäisistä asioista heidän kanssaan, siskoni myös. Itse asuin jo omillani tuolloin, mutta aina kun kävin siellä, näin vain hyvänä asiana tuon avun. Varsinkin ayi viihtyi hyvin, kertoi vielä että kiinalaiset haluavat erityisesti skandinaavisten ihmisten palvelukseen, koska useimmiten nämä kohtelevat heitä tasa-arvoisesti ja reilusti. Äidillänikin oli tosin aluksi vaikeuksia päästää irti tuosta perisuomalaisesta itse tekemisen mentaliteetista, aluksi hän siivosi “vähän” ennen kuin ayi tuli ettei tämä pitäisi heitä sotkuisina 😀

  3. Spaghetti   •  

    Niinpä, meillä on käynyt ensimmäisen lapsen syntymästä alkane siivooja ensin kerran, sitten 2-3 kertaa viikossa. Lisäksi käytämmä ulkoistettua silityspalvelua. Eli saamme kotitöihimme ison avun! Aluksi oli minullekin hankalaa “suostua” siivoojan hankkimiseen, koska se oli minulle kultuurillisesti avian viera ajatus: jos äitin pärjäsi neljän lapsen ja työn kanssa ison talon siivoamisestakin niin miksi en mina? Tai sisko jolla on monta lasta ja myös vaativa työ… Mutta kun näistä “olen huono äiti-vaimo-nainen” ajatuksista pääsin eroon niin olen kyllä nauttinut täysin rinnoin siivojan palveluista. Itse pesemme vielä kaikki pyykit, teemme ruokaostokset ja laitamme ruuat, hoidamme useimmiten tiskit ja järjestelemme itse tavarat paikoilleen – siinäkin on ihan tarpeeksi vaikkemme lattioita tai vessoja pese 🙂

  4. Sanna   •  

    Meillä Englannissa käy myös siivooja ja ruuat tuodaan kotiovelle. Lisäksi apukäsiä on au pairin muodossa eli en voi valittaa! Sama systeemi on kyllä tosi monella Lontoossa, varsinkin jos molemmat vanhemmat käyvät töissä (niin kuin me). Tykkään laittaa ruokaa ja järjestellä paikkoja, mutta ihanaa kun joku muu imuroi!

  5. anna milano   •  

    Myös Milanossa on tavallista, että kotityöt ulkoistetaan varsinkin kun molemmat aikuiset työskentelevät kodin ulkopuolella. Ei kaikkea pidä pyrkiä tekemään itse, vaan on upeaa, kun kodin tehtäviäkin osataan delegoida.

  6. Maria   •  

    Meillä kävi Suomessa kerran viikossa siivooja, mikä oli sekin jo ihanaa. Nyt ulkomailla siivooja käy kolme kertaa viikossa. Joka päivä en haluaisikaan,
    sillä kaipaan kotona myös juuri sitä omaa rauhaa hetken joinakin aamupäivinä, ennen kuin haen lapset koulusta. Itse mm. pesemme pyykit, silitämme ja laitamme ruuat, mutta on kiva ettei tarvitse esim. pestä kylppäreitä. Puutarhuri käy kerran kuussa ja altaanpuhdistaja kolmesti viikossa. Monilla paikallisilla ystävillämme on erikseen kokopäiväiset lastenhoitajat, jotka tulevat esim. illanviettoihin mukaan huolehtimaan lapsista. Meillä babysitteri käy tarvittaessa pari kertaa kuussa.

  7. Nina   •  

    Asun USAssa, ja minulla kay siivooja kerran viikossa, lawncare joka toinen viikko. En antaisi pois. Matkustan paljon ja tyo on kiireista, niin en halua kayttaa vahaista vapaa aikaa siivoiluun yms.

Leave a Reply

Your email address will not be published.