Pinnallinenkin on okei

bonjour

Luitteko jo viimeisen Hesarin kolumnini ranskalaisten lasten käytöstavoista?

Siinä kerroin, kuinka Ranskassa perinteisiä käytöstapoja pidetään yhä arvossa. Paitsi, että lapsilta odotetaan tervehdyksiä, heitä myös huomioidaan arkisessa kanssakäymisessä. Se tuntuu pienten lasten äidistä hirmu kivalta, mutta on toki vaatinut itseltäkin opettelua. Muistinhan varmasti sanoa ystävän lapsellekin bonjour?

Tämänkertainen tekstini sai todella monet kommentoimaan (kiitos!) ja jättämään mielipiteensä asiasta. Moni oli kanssani samaa mieltä siitä, että tervehdykset ovat kiva ja tervetullut juttu. Mutta oli heitäkin, joista nämä ranskalaistyyppiset hyvän päivän huikkaukset tuntuivat pinnallisilta ja tökeröiltä. Tässä muutamia poimintoja kommenteista:

En kaipaa kulttuuria, jossa jokainen vastaantulija sanoo päivää kuin kone ilman mitään merkitystä.

 

Kun tuntematon ranskalainen huikkaa Bonjour, niin se on toki viehättävää, mutta ei häntä todennäköisesti kiinnosta pätkääkään mitä sinulle itse asiassa kuuluu. 

 

Näennäistä hyvätapaisuutta. Tervehditään ja pilataan sen jälkeen selän takana maine. Ei kiitos.

 

Olen muuten asiasta tyystin eri mieltä. 

Kun muutimme Ranskaan, en nimittäin tuntenut ketään. Sen sijaan rullasin raskausvatsani, rattaiden ja taaperon kanssa uutta asuinkaupunkiamme ristiin rastiin. Tutustuin Antibesin pikkukujiin, kävin leipomossa, matkustin bussilla ja kannoin pienokaistani paikalliseen mammakerhoon leikkimään.

En osannut paikallisia tapoja ja podin yksinäisyyttäkin, mutta arvatkaapa mitä: näkymättömäksi en tuntenut itseäni koskaan.

Lähileipomosta tuli nopeasti turvasatamani, koska sen myyjät olivat niin kovin ystävällisiä. He hymyilivät, vaihtoivat kanssani muutaman sanan ja antoivat tytölle pienen tuulihatun siksi aikaa, että sain juoda kahvini rauhassa. Se tuntui mukavalta.

Läheisen teekaupan myyjästäkin tuli uusissa, pienissä ympyröissäni tärkeä henkilö. Huikkasin hänelle hyvät huomenet aina matkalla leikkipuistoon, ehkä jonkun sanan säästäkin vaihdoin. Saattoi toki olla, että teetäkin tuli ensimmäisinä kuukausina ostettua yli omien tarpeitten.

Ruokakaupassa sain raskaana ollessa mennä aina jonon ohitse. Ostoksetkin pakattiin kaupassa valmiiksi ja tuotiin ilmaiseksi kotiin. Sekin oli pieni ohjelmanumero, kun lähetti kantoi kaupan kassit keittiöön.

Ja sitten oli se ihana naapurin rouva, jonka kanssa jutustelimme niitä näitä leikkipuistossa. Vaikkei meistä ystäviä tullut, tuntui kentän laidalla vietetty aika tosi mieluisalta.

Niitä varsinaisia ystäviä löysin vasta myöhemmin, mutta nuo  pienet huomionosoitukset tekivät alkuajoista huomattavasti kevyempiä. Koskaan en kuvitellut, että näitä hyvänpäiväntuttuja olisi elämäni kiinnostanut sen enempää. Pinnallisimmatkin huomionosoitukset tekivät olemisesta arvokkaampaa ja iloisempaa. Mitähän ne ensimmäiset kuukaudet olisivat mahtaneet olla ilman köykäisiä bonsuureja ja hempeitä poskisuukkoja?

Syvät ystävyyssuhteet ovat tärkeitä, mutta kyllä se pieni pinnallisuuskin on kuulkaa arjessa enemmän kuin okei. Kukapa meistä ei kaipaisi vähän huomiota?

36 Comments

  1. Hanne   •  

    Itkettäis jos ei naurattais noi kommentit. Itse kun en millään ymmärrä, että minkälaista se syvällinen tervehtiminen oikein on :D. Ja miten ihmeessä hymyllä tai tervehtimisellä voisi olla mitään syvällisempää merkitystä, kuin että huomioidaan muitakin ja tehdään tästä maailmasta vähän mukavampi paikka kaikille? Ehkä jopa pelastetaan jonkun yksinäisen ja surullisen maahanmuuttajan päivä, niin kuin mulle on joskus käynyt. Olen saanut tuntea olevani osa tätä yhteisöä just silloin, kun olen sitä kipeimmin kaivannut.

    Norjassakin on nimittäin tapana tervehtiä myös tuntemattomia. Hymyillään ja sanotaan hei. Joskus jopa sanotaan muutama sana. Näillä kyläteillä myös vastaantulevat autoilijat tervehtii ja kävelijät heilauttaa kättään. Suomalaiset vieraat aina kysyy hämmästyneenä: “Tunsit sä ton?” tai “Miten sä voit tuntea kaikki?” :D.

    • Héléna   •     Author

      Minunkin tuntemani norjalaiset ovat muuten ihanan iloista ja puheliasta porukkaa! Olet ihan oikeassa – maahanmuuttajana ympäristön ystävällisyys tuntuu erityisen tärkeältä. Sitä jotenkin tuntee olevansa hyväksytty.

  2. Jemi   •  

    Todella hyvä kirjoitus ja olen kanssasi ehdottomasti samaa mieltä. Juuri nuo jokapäiväiset tervehtimiset ja pienetkin huomionosoitukset ovat ihania ja saattavat monet kerrat tuoda iloa ja jopa pelastaa huonon päivän.

    Pidän myös täällä Lontoossa siitä että kauppiaat ja ohikulkijat osoittavat huomiota ja hyviä tapoja, vaikka se ei sen syvällisempää olikaan. Eikä sen tarvitsekaan olla.

    • Héléna   •     Author

      Pienistä tervehdyksistä voi tosiaan olla hirvittävästi iloa! Minusta se on ihanaa.

  3. Eija Rantanen   •  

    Hellu oikeassa olet! Kun kymmenen ulkomaillaolo vuoden jälkeen muutimme Suomeen…Kaivopuistoon..hyvämaineiselle alueelle siis, niin 9 v poikani tuli koulustaan surullisena ja kysyi että “mikä minussa on vikana äiti?” Kun sanon kadulla vastaantulijoille päivää niin kukaan ei vastaa mulle…..
    Erilaiset,suomalaiset tavst siis aiheuttivat surullisuutta ja pian lapseni oppi että ihmisiin ei kiinnitet huomiota!!!! Kun nyt katson pientä 2,5 vuotiasta Lontoossa joka innoissaan tervehtii kaikkia ja hänelle oikeasti vastataan niin sydämeni hyrisee…

    • Héléna   •     Author

      Voi 🙁 Kyllä se minusta tuntuu ainakin tosi kivalta kun joku tervehtii!

      • Venla   •  

        Täällä Suomessakin onneksi maaseudulla tervehditään (ainakin näissä paikoissa missä itse käyn) kaikkia , olipa tuttuja tai ei. Ja minkä mukavan asian huomasin pitkästä aikaa bussiin mennessäni (Jyväskylässä), kuskin kiittäminen kuului useimpien toimintaan.

        Ehkä vielä toivoa on.

        • Héléna   •     Author

          Olen samaa mieltä siitä, että kaikkialta maailmasta löytyy kaikenlaista väkeä. Ei sopisi liiaksi yleistää. Tervehditään kun tavataan!

  4. Fiia   •  

    Ihan samaa mieltä olen kanssasi! Australiassa asuessa oppi nopeasti alkuhämmennyksen jälkeen sen small talkin taidon ja onhan se nyt mukavaa tervehtiä ja kysyä mitä kuuluu kun maksaa ostoksensa kassalla. Pienessä kotikylässäni oli aina mukava käydä asioilla, kun postin setä oppi tietämään, että mä olen se joka laittaa paketteja Suomeen ja huoltoasemalla maksoi mieluusti vähän ekstraa bensasta kaupungin hintoihin verrattuna, kun paikan omistajasta oli tullut hyvänpäiväntuttu, jonka kanssa saattoi porista hetken jos toisenkin, vaikka sen kummemmin heitä en oppinut tuntemaankaan.

    Suomalaiset on turhan sulkeutunutta ja vakavaa kanssa – ei se hymy ja huomenet naapurille tai leipomon tädille ole ketään vielä tappaneet 😀

    • Héléna   •     Author

      Onhan se arki Suomessa toista kuin aurinkoisessa Australiassa tai Etelä-Ranskassa – helpompihan se on valossa hymyillä. Muistan aikoinaan kun olin Suomessa kaupassa töissä ja kuinka ihmiset alkoivat hymyillä heti kun aurinko tuli esiin. Mutta – tuo sinun pikkukyläsi kuulostaa kyllä ihanalta.

  5. Jaana Toppari   •  

    Oikein mainio aihe suutahtaa ja sanoa, mitä mieltä olet! Bonjour sinne, bonjour tänne – se tekee elämän mukavaksi.

  6. Meillä on sellainen puolitoistavuotias, joka moikkailee ja vilkuttelee tutuille ja tuntemattomille, välillä suomeksi, välillä hollanniksi. Isäänsä tullut. Minä introvertti alan samalla itsekin sulaa, ja saan nykyään melko hyvin juttua aikaiseksi esim. muiden vanhempien kanssa leikkipuistossa. Kyllä me vanhemmat aina vaikkapa lähikahvilasta poistuessamme kehotamme taaperoa sanomaan ‘hei hei’ (ja tervehtimään saapuessa). Selitämme mitä tulimme tekemään ja että barista osaa tehdä älyttömän hyvää kahvia. Mukava baristamies saattaa saada lähtiessä taaperolta jopa bonuksen: lentosuukon 😉 Ei ole koskaan tullut mieleenkään miettiä, onko se pinnallista. Se on lähinnä mielettömän suloista ja saa kaikki osapuolet hymyilemään.

    • Héléna   •     Author

      Mikä sen parempaa kuin hymyilevät ihmiset!!

  7. Leena kanavalta   •  

    Hiukan surulliselta tuntuu, jos hymy ja kevyt tervehdys koetaan jotenkin arveluttavana tai kummallisena. Enemminkin toisten huomiotta jättäminen on outoa.

    Hollannissa meidän kotinurkalla naapureita, suutareita, hedelmäkaupan myyjää ja kahvilantätejä tervehditään tottakai, mutta jollakin tavalla moikataan myös muita puolituttuja vastaantulijoita ja joskus jopa ihan vieraitakin. Ei sitä kukaan jää sen kummemmin miettimään, vaan tarkoituksena on varmaankin vain ilmaista, että hyvissä aikeissa kaikki ollaan. Ainakin katsekontakti ja sellainen pieni hymyn tapainen irtoaa lähes kaikilta. Minusta se on mukavaa ja luontevaa. Eli olen kanssasi aivan samaa mieltä.

    • Héléna   •     Author

      Minäkin astelin tuossa juuri salilta kotiin hikisenä ja lähes jokainen kotikadun vastaantulija sanoi “Bonsoir”, vaikken ollut heitä koskaan tavannut. Ei se mitenkään pahalta tuntunut, päin vastoin. Sunnuntai-ilta jatkui mukavissa tunnelmissa.

  8. Sari   •  

    Kyllä tervehtiminen, sun muu jutustaminen ja toisen huomioonottaminen on minusta osa sitä “art de vivre” – joka tekee kaikkien olon mukavammaksi.

    • Héléna   •     Author

      Elämä on liian lyhyt murjottamiseen!

  9. Laura   •  

    Precis!
    Ajattelen myös, että mahdollinen kepeys ja ilo, mitä ikinä voidaankin tähän raskaamman puoleiseen perusarkeen saada jostain -kannattaa ottaa vastaan. Pieni ystävällinen ele – hymy tai tervehdys – kantaa niin kivasti monta vähän helpompaa askelta eteenpäin. Ainakin sen synkimmän ajan keskellä. Turhamaisuus on pop ja välillä ainoa keino selvitä tysjärkisenä pitkästä talvesta. Näin paatoksellisesti ilmaistuna 😉
    Etelän bonjoureja kadehtien -Laura

    • Héléna   •     Author

      Kepeyttä minäkin kaipaan elämääni – se tekee arjesta mukavampaa.

  10. kaari3   •  

    Hi, How are you <3 Hyvä postaus, olen kanssasi samaa mieltä, kyllä tervehdys aina ilahduttaa.

    • Héléna   •     Author

      Hi Kaari! Fine thanks. How are you?

  11. Elisa   •  

    Totta, että tervehdykset ovat kivoja, vaikka olisivatkin pinnallisia. Kuuluuhan se hyviin käytöstapoihin, että tervehditään, eikä hymykään maksa mitään. Mutta minusta Suomessa tervehditään yhtä paljon, kuin täällä Ranskassakin (onneksi ei tietenkään mitään poskisuukkoja) Usein Suomessa kaupoissa palvelu on paljon parempaa ja ystävällisempää, kuin monissa paikoissa Ranskassa. Minun ranskalainen mieheni toteaa aina Suomessa, että onpa täällä ihanaa, kuin kaikki ovat niin ystävällisiä ja palvelu hyvää ja nopeaa, kaikki sujuu!
    Kaikki suomalaiset tapaamani lapset ovat osanneet tervehtiä ja olla ruokapöydässä jne. Ei lasten kasvatus ole helppoa, helpompaa olisi vain olla ja antaa lasten tehdä mitä haluavat. Rakkaus on myös sääntöjä ja tiukkuutta kasvatuksessa ja kyllä tämä tiedetään yhtä hyvin Suomessa kuin Ranskassakin. Sinulla Helena taitaa kuitenkin olla vielä aika suppea kuva Ranskasta ja näet kaiken niin hienona ja hyvänä ?! Mutta hyvä, että sinun omakohtaisen kokemukset ovat vain positiivisia,mutta se ei ehkä ole totuus koko maasta.

    • Héléna   •     Author

      Hei Elisa! Kiitos kommentistasi. Suomessahan on ihanaa, enkä missään nimessä sanonut, ettei tämäntapaista käytöstä voisi kohdata muualla – Chez Hélénan Facebook-sivuston puolelle on tullut kommentteja samanlaisista kokemuksista esimerkiksi Yhdysvalloista, Italiasta, Dubaista, Englannista, Belgiasta ja tietysti sieltä meidän Suomesta. Kirjoituksessahan puhuin hyvistä tavoista ja pinnallisuudesta.

      On muuten jännää, kuinka aina kirjoittaessani näitä positiivisia ajatuksia Ranskasta, saan kuulla, että näkemykseni maasta on suppea. Onko se sitten niin, että positiivinen ihminen nähdään helposti naiivina? Ehkäpä.

      Takanahan minulla on kaikkiaan neljä vuotta täällä etelässä, kohta 10 vuotta ranskalaisen perheen jäsenenä ja tietysti pitkä Erasmus-aika aikoinaan Clermont-Ferrandissa. Noihin vuosiin mahtuu toki paljon negatiivisiakin kokemuksia ja kohtaamisia. Puhumattakaan jo pelkästään toimittajan työstä, jonka puolesta taas olen saanut käydä paikoissa ja kohdata niitä yhteiskunnan puolia, joista ei ole paljoa hyvää sanottavaa.

      Tässä omassa blogissani ja kolumneissani pyrin kuitenkin pohtimaan elämän valoisia puolia, miettimään asioita, jotka auttaisivat meitä näkemään toisissamme hyvää. Haluan myös pohtia niitä asioita, joista voisimme jotain oppia.

      P.S. Olen muuten huomannut, että kivojen juttujen kirjoittaminen vetää myös oman tunnelmani kattoon ja sysää arkihuolet sivuun. Suosittelen kaikille!

      • Johanna   •  

        Ei todellakaan suppeaa tai naiivia. Kyllä tuossa ajassa jo sopeutuu jos on sopeutuakseen ja alkaa arvostaa paikallista elämäntapaa. Itse olen asunut koko aikuiselämäni ulkomailla ja minulla on todellakin paljon hyvää kerrottavaa niistä maista missä olemme olleet. Sitten on kuitenkin niitäkin ulkomaalaisia tuttavia täällä ulkomaillakin, jotka löytävät joka ikisestä asiasta jotakin valittamista. En itse jaksaisi sellaista. Kun yleisesti ottaen on sopeutunut ja positiivinen fiilis kulttuurista, niin ne huonot kokemukset on helpompi sivuuttaa yksittäisien ihmisten tökeryyksinä. Sellaisiahan on joka paikassa, eikä niiden kannata antaa päivää pilata yleistämällä…

        Olen täysin samaa mieltä kanssasi myös itse asiasta. Pinnallinenkin kohteliaisuus on parempaa kuin toisten huomiotta jättäminen. En ymmärrä mitä sen kummempaa syvyyttä kohteliaisuuteen tarvitaan. Siitähän on sitten hyvä jatkaa syvemmälle niiden kanssa, joiden kanssa oikeasti tulee juttuun. Joidenkin suomalaisten kanssa olen törmännyt tähän samaan, että petytään helposti, jos ei tulekaan “syviä keskusteluja” tms, mutta itse ajattelen, että ihmisellä on hyvä olla eri tasoisia ystävyyssuhteita. Joskus riittää kun moikkaa kadulla, joskus taas on kiva syödä illallista täysin pinnallisen höpötyksen parissa, joskus taas mieluummin puhua henkilökohtaisempaa. Pääasia, että on paljon hyväntuulisia ihmisiä ympärillä. 🙂

  12. Olen niin samaa mieltä ja juuri samoilla sanoilla olen selittänyt miksi Saksassa on niin helppo viihtyä. Täällä ei ole näkymätön, vaikka ei tuntisikaan ketään. Kyllä ne “pinnallisetkin” tervehdykset ja huomionosoitukset vaan hyvältä tuntuvat ja saavat olon paremmaksi. Kannattaa kokeilla!

    • Héléna   •     Author

      Kiva kuulla Jonna, että siellä on sama tunnelma!

  13. Ulla   •  

    Olen Elisan kanssa yhtä mieltä siitä, että suomalaista palvelua mollataan usein aivan aiheettomasti. Suomessa saa usein erinomaista palvelua ja yritykset kiinnittävät paljon huomiota palvelun laatuun.

    Osa-aikaranskalaisena tykkään kovasti täkäläisestä tavasta huomioida kanssaihmiset tervehdyksin ja muutenkin esim antamalla bussissa paikka vanhemmalle henkilölle. Ei minua haittaa vaikka kohteliaisuus olisi vain pintaa, kivalta se tuntuu joka tapauksessa🙂

    • Héléna   •     Author

      Ulla, olet aivan oikeassa. Olen saanut erinomaista palvelua Suomessa ja tuntuu, että aina vain paranee. Tässä tekstissä ei ollut tarkoitus mollata Suomea millään tavalla, ainoastaan sanoa, että kevyet tervehdykset saivat minut tuntemaan itseni tervetulleeksi Ranskaan. Toivottavasti Suomeen muuttavat saavat osakseen samanlaista ystävällisyyttä.

  14. Pingback: Välinpitämättömyydestä – Minnimuu

  15. Mark C   •  

    Suomen kielestä puuttuvat pienet kohteliaisuussanat, please, bitte jne. Mielestäni se ei kuitenkaan selitä kaikkea siitä, miksi Suomessa asuvat suomalaiset ovat niin (tylyn) asiallisia ja puhuvat vaan silloin on on ihan pakko ja tarve.

    Kaksi jo aikuisuuden kynnyksellä olevaa nuortani ovat kasvaneet Kaakkois-Aasiassa brittikoulua käyden. On kohteliasta huomioida vieras ja varsinkin vanhempi ihminen. Useamman kerran koululla käydessäni poikani kaverit huusivat jalkapallomatsin keskeltä: “Good morning, Mr Antti’s dad!”

    Turkulaisessa ravintolassa eräänä kesänä tarjoilija tokaisi: “ai mitä se oli?”, kun nuoreni olivat vasta päässeet sanomaan: “Voisinko saada…” (May I have…) Suomessa naapureittemme leuan melkein kuulee loksahtavan ala-asentoon, kun lomallakin hississä tervehditään, samoin rappukäytävän alaovella.

    Pienet keskustelut kaupassa tai jotakin asiaa hoitaessa tuovat sen tunteen, että kuulun tähän yhteisöön, missä asun, elän ja teen töitä. Ei ole tarkoituskaan kertoa koko sairaskertomusta tai viimeisintä matsia kotona tms. Riittää, kun on ystävällinen toiselle.

    • Héléna   •     Author

      Kiitos kommentistasi Mark! Toi Good morning, Mr. Antti’s dad on aivan ihana 🙂

    • Héléna   •     Author

      Kiitos Laura! Hyvä teksti.

  16. Yksis   •  

    Mä törmään myös aina välillä tähän käsittämättömään ajatukseen siitä että tervehtiminen, hyvä palvelu ja kohteliaat käytöstavat olisivat jotenkin pinnallisia. Lainaan tuolta ylemmästä kommentista ja kysyn että minkälaista se syvällinen tervehtiminen sitten on?

    Miksi toisesta ei saisi välittää ja olla ystävällinen, vaikkei sivulauseessa lupaisikaan juosta junan alle sen toisen puolesta? Miksi ystävällisyys koetaan epämiellyttyvänä, epäilyttävänä tai ainakin vähän pelottavana.

    • Héléna   •     Author

      Ehkäpä se vain meille suomalaisille epätavallista – olemme ehkä tottuneet huomioimaan toista ennemminkin antamalla tilaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.