No, milloin meinaatte palata?

paluumuutto

Olemme taas Ranskan auringossa! Olipa ihana käydä pikaisesti Suomessa, mutta mukava oli tulla kotiinkin. Niin, sillä kodiksihan tämä Etelä-Ranska on muuttunut, eikä mielessä häily enää palaaminen Suomeen niin kuin ennen.

Monet palaamisesta silti aina Suomessa kysyvät, niin kuin tälläkin kertaa. Ja jos totta puhutaan, aikoinaan itsekin lähdin paluumielellä maailmalle. Tehdäänhän niin, että tullaan neljän vuoden päästä kotiin, pyysin miestäni lupaamaan. Nyt aikaa on maailmalla mennyt jo viisi vuotta.

snorklaus

Saska Saarikoski kirjoitti vastikään Hesariin erinomaisen kolumnin merkityksen tunteesta. Kirjoituksen keskiössä oli juuri Saarikoskien tuleva paluu Suomeen. “Yhdysvalloissa on valtavasti nähtävää ja koettavaa, mutta alkuinnostuksen hälvettyä olen tajunnut katselevani kaikkea kuin lasiseinän läpi. Asioilla ei ole minulle sen ­syvempää merkitystä,” hän kirjoittaa.

Saarikoski puhuu grillatuista vaahtokarkeista ja baseball-matseista, jotka merkitsevät amerikkalaisille enemmän kuin ulkopuoliselle. Ranskassa en minäkään esimerkiksi koskaan ymmärtänyt, miksi kaikki osaavat Johnny Hallydayn biisejä ulkoa (niin kuin meidänkin lapsemmekin). Tai minkä vuoksi parasta patonkia pitää metsästää kaupungin etäisimmästä leipomosta kun naapuristakin saa ja sitä sitten vertailla kavereitten kanssa.

Suomalaiselle samanlaisia tuntemuksia voivat tuoda Paula Koivuniemi tai mökkimatka, eikö vain. Kesän grillimakkarallakin voi olla ihmiselle iso merkitys  – lihapitoisuuksista puhutaan kuin patongeista, vaikkei esimerkiksi oma ranskismies edes huomaa noissa meidän melko mauttomissa makkaroissa kummoisia eroja.

Merkitykselliset asiat, olivat ne sitten pieniä kuin saunavihta tai suuria kuin synnyinmaa ovat tietysti tärkeitä hyvinvoinnille. Jos mikään ei merkitse mitään, ei mikään tietysti tunnu miltään.

kala

Saska Saarikoski odottaa paluuta maahan, jossa monet asiat tuntuvat merkityksellisiä. Ymmärrän sen tietysti. Mutta toisaalta hänen kirjoituksensa palautti mieleen sen hetken, kun 16-vuotiaana muutin neljän ulkomaanvuoden jälkeen takaisin Suomeen. Suomessa omille vanhemmille monet asiat tuntuivat olevan merkityksellisiä. Minä tunsin oloni ulkopuoliseksi, koska ehkä toisin kuin äidille, minulle suurin osa niistä kaikkein merkityksellisimmistä asioista sijaitsi silloin Belgiassa.

Sitä oli monien silloin vaikea ymmärtää.

uimaranta2

Juuri nyt suurin osa meidän perheemme merkityksellisistä asioista on täällä, miehen kotimaassa. Niitä ovat esimerkiksi perheen pitkät illat uimarannalla, apéro dinatoire auringonlaskussa ja tutun lähilihakauppiaan paahdettu kana. Niitä ovat sunnuntaiaamun täydelliset croissantit ja takapihan kiivit, pitkät keskiviikkoiltapäivät lasten kanssa ja goûter (välipala), jota nautitaan kavereitten luona.

Ehkäpä muutamme jonain päivänä Suomeen, mutta paluusta en enää kyllä puhuisi. Asia on muuttunut monimutkaisemmaksi: perheellehän muutto tarkoittaisi uusien, yhtä merkityksellisten asioiden etsimistä uusista ympyröistä, kuten minullekin silloin aikoinaan.

11 Comments

  1. Anu / Mielilandia   •  

    Hyvää pohdintaa ja hyvä pointti etenkin tuo, että perheellesihän kyseessä ei olisi enää mikään paluu.

    Samaa kysellään aina meiltäkin. Vastaan aina, että eihän sitä koskaan tiedä, mutta toistaiseksi kotimme on Hollannissa, enkä ainakaan ihan lähivuosina usko asian muuttuvan.

    • Héléna   •     Author

      Näin se menee. Pätevä vastaus kyselijöille.

  2. Petra   •  

    Multa kysytaan lahinna silloin kun Turkin tilanteessa tapahtuu muutoksia mutta luulen etta muuten aika moni on jo sisaistanyt etta olemme asettuneet tanne. Sille ei voi mitaan etta mita kauemmin on poissa niin kauemmas kotimaa monessa mielessa karkaa. Minulle merkitykselliset asiat Suomessakin ovat muuttuneet tai niita ei enaa yksinkertaisesti ole joten jokainen reissu sinne on muistutus siita etta Suomi sellaisenaan kun sen tunsin on lakannut olemasta.

    • Héléna   •     Author

      Kiitos Petra kommentistasi. Surullistahan se on, ettei niitä merkityksellisiä asioita enää Suomesta sellaisenaan löydy. Saarikosken tekstin luettuani mietin, että ehkäpä siihen merkityksellisyyteen on vaikuttanut myös paikallinen puoliso.

  3. Lotta   •  

    Kiitos kirjoituksesta jälleen. Minulta ei kysellä, milloin palaamme, koska tutut tietävät, että palaamme kyllä aina. Mutta minulta on sen sijaan kyselty, milloin lähdemme! Jäin miettimään tuota mitä puhuit merkityksellisistä asioista ja siitä, miten sinulle Suomi merkitsi eri asioita (“palatessanne”, lainausmerkit siksi, että se ei ollut samalla lailla paluu sinulle kuin vanhemmillesi) kuin äidillesi. Välillä mietin omia poikiani, he ovat olleet nyt monta vuotta poissa Suomesta, mietin sitä, mikä identiteetti heille tulee ja mihin he “palaavat”, ja millainen suomalainen identiteetti heille rakentuu, kun he ovat useita vuosia poissa Suomesta juuri tärkeinä nuoruusvuosina. Esimerkiksi nuorempi poikani ei ole koskaan käynyt koulua Suomessa, ja mietin, tuleeko paluu olemaan aikanaan juuri siksi haastava etenkin kun yläkouluvaihe voi olla turbulentti ihan ilman tällaisiakin identiteettikriisejä. Aika näyttää! Mielenkiintoista pohdittavaa kuitenkin.

    • Héléna   •     Author

      Kiitos Lotta tästä! Pohdittavaa on, muistat vain olla lasten tukena. Pojille palaaminen ei todella tarkoita samaa kuin sinulle.

  4. Ulla   •  

    Hieno kirjoitus Helena. Asia on minulle omakohtainen siinä mielessä, että vanhimman tyttäreni puoliso on kotoisin toiselta puolelta maapalloa. Onnekseni perhe on asettunut Suomeen ja puoliso viihtyy loistavasti. Olen kuitenkin myös varautunut siihen, että jonain päivänä heidän tiensä voi viedä jonnekin kauas meistä isovanhemmista. Nykynuorille maapallo on paljon pienempi kuin minun sukupolvelleni, mikä on valtavan hieno asia.

    Pentti Saarikoski kirjoittaa kauniisti: “Meidän kotimme on siellä, missä milloinkin toinen odottaa, siellä on meidän kotimme missä milloinkin heräämme sydämen ääniin”

    • Héléna   •     Author

      Kiitos paljon Ulla kommentistasi. Nämä aiheet koskettavat yhä useampaa meistä. Tuo Pentti Saarikosken kirjoitus on muuten todella kaunis.

  5. Luin tuon Saskan kolumnin Berliinin lentokentällä, odotellessani boardausta Helsingin-koneeseen. Kyyneleet nousivat silmiini. Minua jatkuvasti kaihertava ulkopuolisuuden tunne on juuri tuota merkitysten puuttumista nykyisessä asuinympäristössä. Siksi minulle on niin tärkeää pitää kiinni pienistä suomalaisista jutuista, joille mieheni huvittuneena naureskelee. Minulla on ikävä sinne, jossa koen ymmärtäväni ja jakavani ympäröivää kulttuuria. Juuri nyt, palattuani ikimuistoiselta viikolta Suomessa (siitä myöhemmin lisää blogissa), aivan akuutisti. Mutta ikävä kyllä hellittää taas kohta suurimmaksi osin. Meidänkin perheessämme muutto Suomeen olisi paluumuutto vain minulle. Miehelle se olisi puolison takia tehtävä kompromissi ja lapselle muutto maahan, jonka hän on nähnyt vain kesälomilla.

    • Héléna   •     Author

      Kiitos kun kirjoitit Päivi. Se Saska Saarikosken kolumni oli todella koskettava, mutta näin se on, että kerran kun on virtaan astunut, paluu entiseen on sellaisenaan mahdotonta.

  6. Mark C   •  

    Minulta kysytään joka ikinen kesä, milloin tulette sieltä ulkomailta pois. Muutama vuosi sitten sukulaiset olivat haltioissaan, kun esikoinen oli palaamassa lukion jälkeen takaisin kotiin (siis Suomeen). Tosiasiassa hän oli muuttamassa pois kotoa opiskelemaan toiseen maahan, joka nyt sattui olemaan se passin mukainen kotimaa. Oli aivan mahdotonta tuoda esiin sitä, että hän ei ollut todellakaan palaamassa kotiin, vaan oli muuttamassa pois kotoaan!

    Nyt kuopuksen lähtiessä pois kotoaan opiskelemaan muualle kuin sinne pohjoiseen passin mukaiseen kotimaahansa olen jo aivot solmussa pohtinut, miten tämä asia “tiedotetaan” Suomessa asuvalla suvulle. Vähän hirvittää, jos törmäämme siihen, että “ai, Suomi ei kelpaa.” Kyse on kuitenkin aivan jostain muusta.

    Olen samaa mieltä kanssasi, Helena, siitä, että useamman vuoden jälkeen ei voi eikä kannatakaan puhua paluusta, vaan muutosta. Jos ajattelee palaavansa, helposti tekee itselleen karhunpalveluksen: ei siihen muutaman (kymmenen) vuoden jälkeiseen tilanteeseen ole paluuta. Paluusta puhuminen voi siis viedä todella harhaan ja hidastaa asettumista Suomeen uudelleen.

    Isossa Mangossa on vierähtänyt 20 vuotta. Nyt muuttaessani Helsinkiin olen huomannut puhuvani työtovereilleni, että muutan ulkomaille(!)

Leave a Reply

Your email address will not be published.