Hippunen elämästä Macronin maassa

chateau la napoule

Me kävimme voitonpäivänä lasten ja äitini kanssa yhdessä Rivieramme lempparipaikoista, eli Mandelieu-la-Napoulessa sijaitsevassa Château de La Napoule – linnassa. Se tuntui jotenkin uudella tavalla juhlavalta nyt viikonlopun presidentinvaalien jälkeen.

Niin, kaikkihan toki tietävät, että EU-myönteinen, ulkomaailmaan avoimesti katsova Emmanuel Macron voitti presidentinvaalit kansallisen rintaman Marine Le Penin sijaan. Paitsi, että Macronista tulee Ranskan historian nuorin presidentti, on hän monin tavoin muutenkin erityinen tyyppi. Tässä muutamia  esimerkkejä.

1.Macron puhuu englantia paremmin kuin edeltäjänsä

Macron piti kampanjan aikana Berliinissä englanninkielisen puheen, mitä Marine Le Pen avustajineen kritisoi runsaasti. Paitsi nuoret, myös some-kansa sen sijaan tuntuu tykkäävän miehen kielitaidosta, niin paljon sillä on herkuteltu.

Screen Shot 2017-05-09 at 16.28.23

2. Macron  puhuu ikäisekseen hienostunutta ranskaa

Myös Macronin rikasta äidinkielen sanavarastoa on kehuttu hyvin paljon, mutta toki myös heitetty hauskaa vitsiä.  Macronin ja Le Penin väittelyn jälkeen omassa Facebook-feedissänikin aiheesta keskusteltiin paljon. Tässä kertauksena muutamia Macronin kiivaassa väittelyssä käyttämiä sanankäänteitä:

“la poudre de perlimpinpin” – ihmelääke (tai mukkeliskukkelislääke)
“saut de de cabri” – kilin hyppy
“la grande prêtresse de la peur” – pelon ylipapitar
“grosses bêtises” – isoja typeryyksiä (erityisesti lapsille suunnattu sanonta)
“galimatias” – mongerrus, siansaksa

Ja tässä yksi väittelyn jälkeen väännetyistä Youtube-remixauksista, jota katsoin vedet silmissä.

3. Macronilla on itseään reilusti vanhempi vaimo

Niin, lyhyeltäkään listalta ei tietenkään voi jättää rouva Macronia, josta olen muuten täällä blogissakin aikaisemmin puhunut.  Rouvan pettämättömästä tyylitajusta ei kukaan missään tunnu saavan tarpeekseen.

4.  Macronin henkilökohtaisesta elämästä tiedetään jo paljon

Vielä (näin kaksi päivää äänestyksen jälkeen) pääosin positiivisena pysynyttä Macron-hypetystä on lisännyt myös maanantaina TF1-kanavalla nähty dokumentti, jossa seurattiin ehdokkaan kampanjaa 200 päivän ajan kulissien takana. Paitsi, että mies nähdään juoksevan kokouksissa ja suukottamassa vaimoaan, kuullaan hänet kiroilemassa lempijalkapallojoukkueensa hävittyä ja hihittämässä videolle, jossa hän saa munasta päähän.

la napoule suihkulahde

Niin, mutta palataan vielä alkuun. Mitenkäs Macron liittyy La Napoulen linnaan? No tietysti niin, että kyseisen linnan omistajat ja sen remontoineet Clewsit olivat ulkomaalaisia, Ranskaan aikoinaan asettuneita ja maassa vaikuttaneita ihmisiä. Marie ja Henry Clewsin merkitys, niin kuin monien muidenkin kansainvälisten vaikuttajien, kuten Pablo Picasson, Marc Chagallin ja Yves Montandin, on aina ollut Rivieran alueella äärimmäisen tärkeä jo pelkästään matkailun kannalta.

Ehkä se oli monilta paikallisilta äänestäjiltä päässyt unohtumaan – tiedä sitten. Täällä meillähän Le Penin kannatus oli hyvinkin voimakasta. Uuden ja uudenaikaisen presidentin myötä tuntuu kuitenkin ulkomaalaisena taas himpun verran helpommalta hengittää. Vive la France.

Lisää Mandelieun linnasta voi lukea tästä aikaisemmasta postauksestani.

 

5 Comments

  1. Ansku BCN   •  

    Kyllä olikin jännä seurata entisen kotimaan vaaleja, sekä uutisista että FB:ssä kavereiden kommenteista. Hyvä näin!

    • Héléna   •     Author

      Kyllä, oli mielettömän jännittävä sunnuntai!

  2. Hei ihanaa kun kirjoitit Macronista, mielenkiintoinen tyyppi. Itse kun en puhu ranskaa mutta innostun kielioppiasioista, nuo hienostuneen ranskan ilmaisut on tosi huiput! Onnea Ranskalle presidentinvalinnasta!

    • Héléna   •     Author

      Ranskassa myös arvostetaan tosi paljon erinomaista äidinkielenkielentaitoa. Se on tosi hienoa.

  3. surakka veli   •  

    HYVÄ SALAISEN RAKKAUS ROMANSSI VAIKENIS SIITÄ AVOLIITTO SEURUSTELU TYTTÖ YSTÄVÄ TYTTÖ KAVERI SURAKKA VELI ITSELLENI SEURUSTELU AVOLIITTO POIKA YSTÄVÄ POIKA KAVERI SURAKKA VELI ITSE MIES YSTÄVÄ MIES KAVERI VAIMONA EUKKONA KULTANA ROUVA PUOLISO EMÄNTÄ SURAKKA VELI ITSELLENI TÄRKEESTI MIEHENÄ SURAKKA VELI ITSE PARISUHDE PARISKUNTA RASKAANA SYNNYTTÄÄ TYTTÖ POIKA VAU VA VAIMON LAPSI MIEHENÄ SURAKKA VELI ISÄ PERHEISSÄ MIEHENÄ ISÄ LASTEN TARHA PÄIVÄ KOTI KERHO ESKARI ESIKOULUTYTTÖ ALA ASTEKUMMUNKOULUTYTTÖ 2 3 1 6 3 2 YLÄ ASTE KUMMUNKOULUTYTTÖ 9 7 POHJOISAHON KADU28D9 OUTOKUMPU

Leave a Reply

Your email address will not be published.