Missä ovat sinun juuresi?

90 91 92 93 ANTIBES (2)

Olen katsonut tuon alla olevan videon nyt viisi kertaa. Se on aivan ihana. Christopher King kertoo siinä lapsuudestaan Antibesissa, niistä  unenomaisista hetkistä  pikkukujien paratiisissa, kuumasta uimarannasta ja naapurissa asuneesta runoilijasta. Minua kosketti video valtavasti, eikä vähiten tietty siksi, että mekin asumme Antibesissa.  (Video on englanniksi.)

Erityisesti liikutuin kuitenkin siksi, että Kingin vanhemmat ovat, kuten minäkin, alunperin muualta kuin Ranskasta. Vaikka perheen juuret ovat muualla, mies kokee tärkeimmän paikan maailmassa olevan juuri meidän Ranskassa.  “Vanhana muistan todennäköisesti enää Antibesin. Ja se on ok”, hän sanoo lapsuutensa kaupungista.

Kirjoitin kiitoskirjeen Kingille ja kerroin myös videon herättämistä tuntemuksista. Kirjoitin hänelle näistä kipuiluistani ja mietteistäni koskien omia lapsia. Onko suomalais-ranskalaisten lasten varmasti hyvä kasvaa täällä? Olisiko sittenkin parempi Suomessa, missä itse vietin ihanan lapsuuteni? Missäköhän lapseni kokevat omien juuriensa joskus olevan?

King vastasi lämpimästi, antoi luvan jakaa videon blogissa ja lopetti kirjeen sanoihin “no place like home”.

Niin. Selväähän se on, että minun omat juureni ovat tietysti Suomessa ja ikävä lapsuuden maisemiin iskee tasaisin väliajoin. Lapset saavatkin maistaa noita itselleni tärkeitä asioita joka kesä Saimaalla. Videon katsottuani tajusin kuitenkin entistäkin selkeämmin, että lasten muistot muotoutuvat lopulta tuntemuksista ja kokemuksista, jollaisia minulla ei omassa lapsuudessani ollut. Mutta ne voivat olla vähintään yhtä hyviä, ellei jopa parempia. Antibes on ehkä heidänkin paratiisinsa. Se paikka jonka he vanhuksina muistavat.