Kuinka löytää uusia ystäviä?

IMG_0293

Mistä sitä vääntäisi juttua? Kenelle kehtaisi puhua?

Tiedättehän te sen, uudessa asuinpaikassa vaikeinta on keksiä, että mistä aloittaisi. Varmaan tuokin ajattelee, että olen ihan outo.

Itse löysin ensimmäiset ystäväni Ranskassa lasten puistosta. Ainahan nimittäin voi jotain sanoa vieraalle tämän lapsesta, ehkä kehuakin pikkuisen. Minkä ikäinen pienokaisenne on? Onpa hänen kaunis takki! Käveleepä hän jo hienosti!

Voisinpa lyödä vetoa, että jokainen vanhempi tykkää lörpöttää omasta lapsestaan kiinnostuneelle.

Neiti T. saa remeltää leikkikentällä.

Mutta mitäpä sitten jos jälkikasvua ei ole? Miten sitä sitten onnistuisi lähestymään vierasta kieltä puhuvaa, tyystin tuntematonta ihmistä? Työpaikalta voi toki löytyä kivoja tyyppejä, se on selvä. Mutta toinen, ehkä vielä parempi keino löytää uusia ystäviä on hakeutua johonkin sosiaaliseen harrastukseen.

Me haastattelimme uusimmassa podcast-jaksossamme Astaa, joka löysi paikkansa uudesta kotimaastaan Tanskasta intohimoksi muuttuneen soutuharrastuksen kautta. Hän otti kööpenhaminalaiseen klubiin rohkeasti yhteyttä, vaikkei puhunut kieltäkään. Englannilla pärjäsi ja jos kaverit unohtuivat puhumaan tanskaa, Asta pani korvat hetkeksi kiinni. (Aina nyt siihen saakka kun oppi itse kielen.)

Asta

Ja kohtahan klubi jo tarjosikin uudelle tulokkaalle urheiluharrastuksen lisäksi kokonaisen sosiaalisen elämän. Soutuseurassa  tarjoiltiin ruokaa, vietettiin treenien jälkeen aikaa ja järjestettiin pirskeitä.

– Mä kutsun niitä aikuisten limudiskoksi, tuli opiskeluajat niistä mieleen, Asta kertoi meidän podcast-jaksossamme.

Ja oh, kohta kupeeseen löytyi komea soutajamies, lapsikin syntyi ja nykyään Asta on jopa Tanskan kansalainen. Ilman harrastusta hän olisi levottomana sieluna ehkä lähtenyt jatkamaan matkaa.

Minusta aivan mieletöntä! Oletteko te itse hyötyneet harrastuksesta näin?

kuvanveisto3

Niin – onhan toki itsellenikin muodostunut kuvanveistosta yllättävänkin tärkeä harrastus. Joka maanantai, sormet savessa pääsen tapaamaan ja jutustelemaan kanssaihmisten kanssa ihan muusta kuin työstä tai perheestä. Paitsi, että sieltä on löytynyt uusia tuttavuuksia, yhteisö on myös uudenlainen ikkuna ympäröivään yhteiskuntaan. Usein lähdenkin taideluokasta täysin uusin ajatuksin. Jaa –  tuostakinko aiheesta paikalliset tosiaan keskustelevat?

Kuuntele Astan hauska haastattelu tästä:

8 Comments

  1. Lapsiperheympyröissä on tosiaan aika helppo löytää ystäviä missä tahansa maailmallakin, ainakin itse koin niin. Yhteinen juttuaihe löytyy puistossa helposti lapsista. Suomessahan koiran ulkoiluttaminen on tehokas tapa tutustua ihmisiin, kun muuten tuntemattomille jutteleminen ei ole niin tavallista. Ei tarvitse uskaltaa katsoa edes toista ihmistä silmiin, kun voi katsella koiraa ja jutella koiran kuulumisista 🙂

    • Héléna   •     Author

      Koira onkin varmasti hyvä! Olen kuullut Suomessa pariskuntienkin syntyneen koiruleiden avustuksella.

  2. Petra   •  

    Työpaikan, tytön koulun ja harrastuksen kautta, olen muuttanut aika usein ja huomannut että paikallakin on ollut merkitysta. Turkkilaiset ovat kylla kovin sosiaalisia ja jutteleminen on helppoa mutta ystavystyminen on jo isompi kynnys.

    • Héléna   •     Author

      Meillä on vähän sama: juttua kyllä riittää, mutta todellisia ystäviä saa harvemmin.

  3. Nomadi   •  

    Olen kokenut, että mitä vanhemmaksi tulee, sen hankalampaa on ystävystyä. Kun tultiin Maltalle pari vuotta sitten, emme tunteneet ketään ja kun ensimmäisestä työpaikasta ei löytynyt ketään sopivia kavereita, piti laajentaa kenttää. Sosiaalinen media on nykyään hyvä tapa löytää sielunheimolaisia, kun voi liittyä kaikenlaisiin ryhmiin. Sieltä sitten pikkuhiljaa tutustuu niihin ihmisiin myös livenä. Aikaa siihen meni, mutta nyt on jo muutamia hyviä kavereita täällä ja menoja olisi enemmän kuin mihin jaksaa lähteä 🙂

    • Héléna   •     Author

      Sosiaalinen media on kyllä tosi hyvä. Meetupit ja muut yhteisöt ovat huippuja. Kiva, että olet löytänyt hyviä kavereita!

  4. Katsy   •  

    Itse menin kuoroon. Yhden konsertin jälkeen menin vain kysymään kuoronjohtajalta, että pääsekö mukaan. Kävi ihmeellinen tuuri, että tama johtaja osoittautuikin engalntilaiseksi alkuperältään, vaikka puhuikin kuorolaisille hyvää ranskaan. En osannut sanaakaan ranskaan siinä vaiheessa. Minusta oli ihan mieletöntä, kun 7 kk:n asumisen jälkeen olin kerran yhdessä kauppakeskuksessa ostoksilla, ja yhtäkkiä joku alkoi huitomaan ihan hirveästi pitkän hyllykön toisessa päässä. Minä en tietysti reagoinut mitenkään, kunnes tama henkilö käveli sieltä minua kohti ja huusi jo kaukaa nimeäni. Kun menin kotiin, sanoin miehelleni, että nyt olen 100 %:sti kotiutunut, kun tapaan tuttuja kauppareissullani 🙂 Loppujen lopuksi sain monta hyvää ystävää ja jopa kutsuja koteihin. Vaikka tosiaan emme mieheni kanssa edelleenkään, puhu sitä ranskaa. Olihan ne vähän erikoisia vierailuja, kun ei ollut oikein yhteistä kieltä, mutta jotenkin kun on samalla aaltopituudella, niin ei sekään näköjään niin haittaa! Oli todella ihanaa, ja olin onnellinen, että uskalsin toimia

    • Héléna   •     Author

      No kuoro onkin varmasti ihan mieletön paikka tutustua ihmisiin! Noin se Astakin sanoi, ettei se haittaa, vaikkei kieltä heti puhukaan. Yhteinen intressi riittää.

Leave a Reply

Your email address will not be published.