Ihanneäidille tekee pieni ravistelu hyvää

13030030

Kun esikoinen oli yhdeksän kuukautta, muutimme Amerikkaan. Olin saanut mielettömän opiskelustipendin, jonka puitteissa oli määrä viettää työntäyteinen vuosi yliopistolla. Mies oli päättänyt jäädä tyttären hoitajaksi opiskelijakämppäämme Santa Monicaan – näin saisin keskittyä hommiini rauhassa.

Ensimmäisen kouluviikon itkin vessassa välitunnilla. Vasta silloin nimittäin tajusin, mitä maisteriopinnot amerikkalaisittain tarkoittavat: ympäripyöreitä päiviä, runsaasti tiimityöskentelyä ja yllätyksellisiä, mutta pakollisia viikonlopputapaamisia opintojen merkeissä. Se tuntui repivältä.

Muistan hyvin sen ensimmäisen pitkän päivän poissa tyttären luota. Ryntäsin kyynelsilmin iltamyöhällä kotiin, henkeäkin ahdisti, lopulta vain löytäen tyttären ja isän suloisesti keskenään leikkimässä. Kaikki oli mennyt  tosi hienosti.

kalifornia1

Niin kuin menivät ne päivät siitäkin eteenpäinkin. Kun uskalsin antaa siimaa, luottaa, että kotona kaikki oli hyvin, alkoivat opinnotkin sujua erinomaisesti. Omien sanojensa mukaan mies eli elämänsä parasta vuotta: paitsi, että hän sai olla lapsen kanssa kahden,  joka päivä ennen kuin lähdin yliopistolle, hän pääsi aamutuimaan surffaamaan.

Tuona vuonna kaikki perheenjäsenet voittivat: minä sain opiskella, mies sai olla täysipäiväinen isä ja tytär sai kaksi yhdenvertaista vanhempaa. Minut, tuoreen, kontrolliin pyrkivän mamman se herätti myös tajuamaan, että papa osaa monet asiat huomattavasti minua paremmin. Väitän, että ilman Kalifornian keikkaa perheemme työnjako näyttäisi ihan toiselta. Pienen ravistelun myötä meidän perheemme löysi tapansa toimia.

Minä kirjoitan tästä luettuani Salamatkustaja-Sadun blogista siitä, kuinka jotkut äidit arvostelivat hänen jättävän toisen lapsensa kokonaiseksi viikoksi. Kotona Islannissa on kyllä koko viikon ajan isä ja anoppi, mutta kun äiti – se äiti – puuttuu. Äidin pitäisi panna omat auringonottotarpeensa sivuun silloin kun lapsi on pieni, kirjoitti joku kommentissaan.

Jos jotain opin opiskeluvuodestani niin sen, että lapsella on hyvä olla kaksi läheistä vanhempaa. Sehän on vain ihanaa! Mitä sitä paitsi jos lapsen oma äiti joutuu pitemmälle työmatkalle? Tai sairaalaan?

En silti moiti perheitä, joille toisenlainen tapa toimia sopii paremmin. Sillä mikä minä olen sanomaan, että minun tapani toimia on paras? Näiden vanhemmuusvuosieni myötä maailmalla olen nimittäin oppinut, ettei se, mikä on yhdelle kasvattajalle tärkeää, ole välttämättä sitä ollenkaan toiselle. Asuinympäristön tavat ja ohjeet vaikuttavat kasvatusnäkemyksiimme hurjasti.

Lähes vuoden mittainen äitysloma voi tuntua minusta tavanomaiselta, mutta ranskalaisesta utopistiselta. Sama koskee imettämistä – siinä missä suomalaisäiti imettää helposti reilun vuoden, voi täällä kaksi kuukauttakin olla huikea suoritus. Puuroaamiainen saattaa olla yhdelle perheelle absoluuttinen totuus – toinen taas aloittaa aamunsa voisarvella. Ja mikä koskee miehen paikkaa perheessä – no, kaikista niistä keskusteluista, joita olen matkoilla käynyt, voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan.

mouginspuisto7

Silti muistutan, että vaikka nykyisessä asuinpaikassamme Välimeren äärellä perhekäsitys on varsin perinteinen, ei se täälläkään tarkoita, että äiti olisi aina jokaisen lapsen tykönä. Muutaman kuukauden mittaisen äitiysloman jälkeen on lapsi vietävä jo pikkuruisena hoitoon. Monissa perheissä alle kaksivuotiaat lapset viettävät viikkokausia lomistaan isovanhempien luona. Ja on meillä sellaisetkin ystävät, jotka kävivät muutaman kerran pitkällä lomamatkalla vain esikoisen kanssa. Pieni tyllerö oli tuon aikaa mummolassa hoidossa. Yllätys yllätys: heistäkin kasvoi aivan ihastuttavia ja terveitä koululaisia!

 

26 Comments

  1. Mä luin myös ne kommentit ja Project Maman ihanan täysjärkisen vastauksen aiheeseen. Ihmettelin kovasti tuota tiukkapipoisuutta… Itsehän en ymmärrä, mikä imetyksen lisäksi on se erottava tekijä äidin ja isän välillä. Mikä tekee toisesta vanhemmasta toista tärkeämmän? Ja eikö tämä kaikki ole ihan älytön epäluottamuslause isiä kohtaan?

    Olen varmasti sanonut tämän ennenkin, mutta omalla kohdallani ulkomailla asuminen on tehnyt äitiydestä aika helppoa. Sitä huomaa, että on tosiaan monenlaisia tapoja kasvattaa lapsia, onhan joka maalla omat painopisteensä vanhemmuudessa ja perheiden toiminnassa. Nyt voin seurata Suomessa vellovaa keskustelua popcornpussi kädessä, kun en siellä sijaitse, ja myöskin saksalaiset kotiäitihommat voi sivuuttaa toteamalla, että kyllä on kuulkaa aivan mahdollista palata lapsen syntymän jälkeen kokopäivätöihin. On ihanan rentoa, kun keskittyy vaan siihen, mikä toimii omassa perheessä parhaiten!

    • Teija   •  

      Niin samaa mieltä! Kotiäitiys sekä Saksassa että Suomessa koettuna! Mahtava vapaudentunne luottaa omaan fiilikseen, mikä on parasta meille!

  2. Héléna   •     Author

    “Nyt voin seurata Suomessa vellovaa keskustelua popcornpussi kädessä.” Musta toi on mahtavasti sanottu Oili! Ehdottoman ihanaa on, että jokainen perhe voi valita polkunsa ihan itse.

  3. Petra   •  

    Oi voi näitä joka kulttuurin kummallisuuksia… Itsellä särähtää silmään (kun en ole henkisesti vieläkään asettunut suomalaiseen äitikulttuuriin, joten näitähän riittää…), miten kauan vanhemmat tai useimmiten äidit tuo lapsia hoitoon eikä millään päästäisi lapsestaan irti. Kuitenkin sen verta rikkaasta kunnasta puhutaan, että halutessa voisi niin pieniä hoitaa kotona ja selvitä loistavasti toisen tuloilla. Eikä suomalaisäitejä sovi ravistella, siinä saa rintamaidot vaan omaan niskaan 😉

  4. Yksis   •  

    Maailmalta katsottuna noin ylipäätään Suomelle ja suomalaisille on ominaista ajatus siitä että se oma ja/tai suomalainen tapa on se ainoa OIKEA tapa toimia ja kaikki muut/muualla toimitaan väärin.

    Tää heijastuu myöskin niihin Sadun saamiin kommentteihin, ollaan sokeita sille että toisenlainenkin tapa toimia voi olla ihan yhtä hyvä.

    Kun asuu kulttuurien sekamelskassa ja kohtaa päivittäin erilaista äitiyttä ja erilaisia katsantakantoja on pakotettu laskemaan ne omat uskomuksensa ja joutuu väistämättä toteamaan että muunlaisetkin toimintatavat on ihan yhtä hyviä, silloinkin kun ne omaan silmään näyttävät vääriltä ja huonommilta. Epäilemättä se vastapuoli pitää näitä meidän näkemyksiä ihan yhtä kummallisena vrt. lapsen ulkona nukuttaminen.

    Oma äitiys on sekoitus amerikkalaista ja suomalaista. Enemmän amerikkalaista. Hyvin ne näyttää kasvavan ilman puuroa ja ruisleipääkin. Hyvin ne näyttää kasvavan vaikka aloittivat koulun kolmevuotiaina. Hyvin ne näyttää kasvavan näinkin.

    • Héléna   •     Author

      Tässä on hyvä pointti Yksis – on hyvä tosiaan muistaa, että siinö missä me saatamme pitää toisen tapoja kummallisina, saattavat hekin oudoksia meidän tapojamme.

    • Lotta   •  

      Minulla on sama tunne kuin Yksiksellä. Jo lapsesta asti useassa maassa asuneena, myös omien lasten kanssa, minulla on vahvistunut näkemys, että suomalaisten on vaikea suvaita sitä, että tehdään toisin kuin mihin ollaan totuttu.
      Sitä en tiedä, ovatko muut kansallisuudet sitten samanlaisia. Useimmiten olen kuitenkin itse kohdannut ystävällisyyttä ja avoimuutta.
      Vähän aikaa sitten törmäsin esimerkiksi aivan oudon aggressiiviseen keskusteluun lasten pukemisesta. Tämähän on yksi suomalaisnaisten lempiaiheista. Missään muualla kuin Suomessa ei osata pukea lapsia. Muualla ollaan aina turhissa hepeneissä tai liian vähissä vaatteissa tai liian hienoissa vaatteissa, jotka likaantuvat (aivan kuin pesukoneita ei olisi keksitty).
      Näkemykset olivat hämmästyttävän sotaisia ja tämän toisen maan mistään ymmärtämättömiä äitejä pilkattiin. Keskustelu päättyi, kun yksi ulkomaankonkari kommentoi, että johan ne muut kansat olisivat ajat sitten kuolleet sukupuuttoon, jos pukisivat lapsiaan niin hengenvaarallisesti kuin nämä äidit väittivät – että relatkaa nyt vähän tässä taistelussa.
      Itsellänikin tuli kieltämättä sitä keskustelua tukka pystyssä lukiessa mieleen, että jos menen keskieurooppalaiseen leikkipuistoon ja siellä on 15 lasta hellemekoissa ja sortseissa leikkimässä ja 1 lapsi kypärämyssyssä, hansikkaissa ja haalarissa täydessä sotisovassa, ovatko ne 15 muuta todella aina väärässä 🙂
      Hirveitä taisteluja saadaan aikaan myös ruuasta, ilmeisesti suomalainen tapa syödä on ainoa oikea sekin. Ja juuri siitä lastenhoidosta. Kun asuin Brysselissä, en olisi kerta kaikkiaan päässyt ikinä ulos ovesta ellen olisi vain reippaasti luottanut lapsia ihanan filippiiniläisen kodinhoitajan huomaan. Jopa yöksi tarvittaessa. Apua, vieras ihminen! Apua, ei yhteistä kieltä! Apua, kaikkea. Ja saipahan yksi filippiiniläinen töitä ja toimeentulon, että pystyi huolehtimaan omista lapsistaan 🙂
      Leikkikouluun tosiaan mentiin 2,5-vuotiaana. Hyvin se meni, vaikka olikin erilainen kuin suomalainen päiväkoti. Suomalaiset päiväkodit ovat todella hyviä. Suomi on monella mittarilla aika hyvä maa olla äiti, ehkä se tekee joistakin naisista hiukan sokeita niille realiteeteille, joiden kanssa muissa maissa eletään. Eivätkä ne realiteetit tarkoita, että kaikkialla muualla kaikki olisi huonoa. On vain erilaista. Yksi hyvä puoli monessa muussa maassa on minusta se, että kasvattaminen sosiaalisuuteen ja vuorovaikutukseen on huomattavasti paremmalla tasolla; lapset oppivat jo pienestä pitäen kommunikoimaan aikuisten kanssa. Me täällä Afrikassakin aina ihastellaan sitä, miten luontevasti monet lasten koulukaverit juttelevat meidänkin kanssamme. Samoin Saksassa. Suomessa ei tuota taas oikein osata eikä siihen panosteta. Hoetaan “älä häiritse vierasta tätiä”, kun pitäisi näyttää esimerkkiä, miten muiden kanssa ollaan. (Tai näytetäänhän sitä esimerkkiä, mutta toisenlaista.)
      Ja Yksis on oikeassa siinä, että meidänkin tapojamme voidaan pitää outoina. Siinäpä vasta monille purtavaa.
      Kiitos Helena hyvästä kirjoituksesta jälleen kerran!

      • Héléna   •     Author

        Kiitos Lotta kommentista! Mua nauratti tämä sun kertomus lasten pukemista koskevasta keskustelusta. Täällä Ranskassa näkee paljon skandinaavilapsia, jotka on päästä varpaisiin asti peitetty hatuilla ja vaatteilla ja laseilla. Varmasti polttava aurinko on pahasta, mutta aina silloin tällöin tulee mieleen, että pitäisikö pimeydessä puoli vuotta viettäneen pienokaisen saada hetki nauttia D-vitamiinia ihan täysillä?

  5. Pingback: Äiti matkustaa yksin ilman vauvaa - london and beyond

  6. Täällä kans yksi popcornien kanssa keskustuita seuraava. Komppaan yksistä, jotenkin Suomessa on se ajatus että kaikki tehdään siellä oikein, muualla ei osata “mitään” näin kärjistettynä. Suututtaa välillä tuo ajatusmaailma, että Suomi on kaikessa maailman paras ja muualla ei osata.
    Helena, linkkasin tän jutun mun pari päivää sitten julkaistulle Äiti reissaa ilman vauvaa -juttuun!

    • Héléna   •     Author

      Kiva että linkkasit! Kyllä mä muistan itsekin, kuinka koulussa opettaja sanoi:”Muistakaa, olette lottovoittajia!”

  7. Jenni   •  

    Hei, itse koen, että oman äitiyteni suurin ja tärkein oivallus (tähän mennessä) on juurikin tuo, että tapoja on monenlaisia, oleellisinta on löytää omalle perheelle toimivin tapa, semmoinen missä kaikilla on hyvä olla ja samalla voisi sitten jättää toisten arvostelun kokonaan unholaan ja keskittää senkin energian oman perheen ja lähiympäristön hyväksi. Ei ole tosiaankaan olemassa yhtä ainutta totuuutta äitiydestä! Tunnistan jotenkin tuon puheen suomalaisäideistä, mutta lähinnä vaan median antaman kuvan myötä. Omat ystäväni ja äitituttuni Suomessa edustavat pitkälti tätä samaa ajattelua kuin itsekin, joten välillä jään aina miettimään, että ehkei mitään yhtä ja ainutta suomalaista tapaakaan ole muuta kuin mielikuvissa.

    • Héléna   •     Author

      Hyvä pointti Jenni. Itse kun synnytin esikoisen Suomessa niin koin kyllä vahvasti sellaista “hyvän äitiyden painetta”, mutta se taisi olla enemmän oman pään sisällä kuin muualla.

      • Jenni   •  

        Kylläkin minäkin sen jonkinlaisen paineen sieltä tunnistan, esikoinen oli reilun vuoden kun palasimme Suomeen ja kuopus ehti melkein vuoden ikään Suomessa, mutta olin onnekseni saanut/joutunut luomaan omaa äitiyttäni kaukana kaikista standardeista niin jokseenkin osasin olla ottamatta itseeni niitä paineita liiallisesti. Mutta ehdottomasti sen tunnistan kyllä ja hiukan räpistelin itseni kanssa Suomessa asuessa. Mun mielestä Suomen neuvolajärjestelmä on osaltaan mukana tässä syyllisyyden ja paineen luomisessa mukana. Se on toisaalta niin välttämätön ja hieno järjestelmä ja sitten taas kovin autoritaarinen ja vanhentunut. Neuvot ei myöskään ole yhteneväiset kaiken osalta vaan perustuvat pitkälle terveydenhoitajan kokemukselliseen tietoon ja siitäkin syntyy usein näitä tilanteita, kun vertaillaan äitejen kesken eri tapoja ja jokainen uskoo omaan neuvolaansa.

        Mutta kyllä sitä täälläkin taidetaan syyllistäminen ja paineiden luominen sekä erityisesti toisista puhuminen ja toisten valintojen arvoittaminen.

        Hahaa, niin kuin joku alle kommentoikin, niin taitaa äitiyden ympärillä oleva keskustelu olla aina voimissaan, niin hyvässä kuin pahassa. Aina tulee uusia äitejä mukaan keskusteluun ja itse kukin kasvaa ja muuttuu omalla matkallaan.

  8. Kata   •  

    Nämä äitiyskeskustelut taitavat jatkua ikuisesti koska erilaiset valinnat laitetaan enemmän tai vähemmän tietoisesti jatkuvasti viivalle, eikä kyllä mielestäni vain Suomessa vaan ihan maailmanlaajuisesti. Äitiydessä niin kuin elämässä yleensäkin soisi kaikkien juoksevan vain ihan sitä omaa juoksuaan!

    Toisaalta julkinen blogi kyllä minusta kutsuu keskustelemaan ja esittämään myös eriäviä mielipiteitä. Itse en siksi ihan hirveästi kerro omassa blogissani elämäni henkilökohtaisia yksityiskohtia – en halua avata elämääni toisten arvosteltavaksi. Olen tullut aikaisempaa varovaisemmaksi ajan myötä, sillä olen itse saanut muutamia aika kirpeitä kommentteja omasta kotiäitiydestäni. Ihan yhtä lailla löytyy nimittäin arvostelijoita myös kaltaiselleni kotiäidille joka ei ole lastensa luota halunnut matkustaa vielä toistaiseksi yhtään mihinkään. Tämä jos mikä on tällä hetkellä varsin epämuodikas valinta! Onneksi en ole koskaan välittänyt seurata muotivirtauksia vaan elän vain ihan tätä omaa elämääni 🙂

    • Lotta   •  

      Minä olen miettinyt, että äitiyskeskustelut jatkuvat aina vain siksikin, että aina tulee ne uudet äidit 🙂 Me olemme uusiutuva luonnonvara. Voi että, on niim kurja ajatella, että.olet saanut kirpeitä.kommentteja. Itselläsi kun on vielä aina niin viisas ja rakentava tyyli. Nämä valinnat ovat jokaisen omia.

    • Héléna   •     Author

      Kata – tietysti blogi kutsuu juttelemaan ja varmasti monesti vähän kärjistetäänkin, jotta jutulle olisi enempi juurta. Olen tosi pahoillani saamistasi kommenteista – kuten sanottua, jokaiselle perheelle soisi löytää oman tapansa toimia. Toisaalta nuo kommentit kertovat usein enemmän niitten antajista itsestään, joten toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kaikenmoista olen nimittäin minäkin saanut kuulla. Lotta – hyvä pointti. Äitikeskustelut eivät varmasti pääty koskaan – muuttavat vain vähän välillä virtauksissa muotoaan.

  9. Maria   •  

    Uskon, että muutoin niin mahtava neuvola-järjestelmä Suomessa on osasyy vanhemmuutta koskevaan konsensukseen. Neuvolassa kun on käsitykseni mukaan valtakunnallisesti samat suositukset, noh, kaiken suhteen. Maissa, joissa käydään vain omalla lastenlääkärillä voi naapuri/ystävä/tuttava olla saanut ihan erilaisia neuvoja omalta lääkäriltään…

    • Héléna   •     Author

      Tämä on varmasti totta. Neuvolasta saatuja ohjeita seurataan silmä tarkkana (ja vahditaan samalla naapuriakin :))

  10. Petra   •  

    Aitiyskeskustelut ovat kylla usein todella sotaisia. Suomessa keskitytaan todella vahvasti siihen etta kurapuku on oikeanlainen tms., aika vahan keskitytaan siihen miten lapselle puhutaan tai miten heita kohtaan kayttaydytaan. Turkissa vanhempien harrastama kehumiskulttuuri oli ainakin mulle aika uusi asia, jota on ollut pakko yrittaa ammentaa omaankin kasvatukseen.

    • Lotta   •  

      Muualla itseäni viehättää juuri se, miyen lapsia opastetaan jo varhain vuorovaikutukseen muiden kanssa. Meillä suomalaisilla olisi siitä paljon opittavaa sen sijaan että vahdimme naapurien sormikkaita.

    • Jonna   •  

      Olen tästä samaa mieltä, että Suomessa voitaisiin kyllä keskittyä enemmän toisten huomioimiseen ja kohteliaisuuteen. Ja kehumiseenkin. Ensimmäisten oppimieni sanojen joukossa Saksassa oli “Prima!” ja “Super!” koska näitä sanoja kuuli vanhempien käyttävän jatkuvasti lapsilleen kommentoidessa. Ja myös muiden lapsia sopii kehua ja huomioida ystävällisesti 🙂

    • Héléna   •     Author

      Tuo on totta . Viimeksi viikonloppuna juttelimme ruokapöydässä haarukoista ja veitsistä. Miehen mielestä on yksi ja sama, jättääkö haarukat ja veitsit lopetettuaan vitosen kohdalle vai ei, kunhan osaa pöydässä keskustella ja käyttäytyä. Hetkisen jänkkäsin vastaan, “onhan se tärkeetä!” kunnes tajusin olevani ihän hölmö.

  11. Valeäiti   •  

    Hyvä kirjoitus Helena ja hyviä kommentteja täällä! Ihan pelästyin kun katsoin että paljon kommentteja – että voi ei, sullakin 😀 Mä sain jo natsikortin itselleni tuolla Katjan blogin puolella niin en kohta uskalla enää kommentoida mitään 😉

    Sen sijaan tein aiheesta podcastin Mamma rimpuilee Lauran kanssa! Se on tänään tullut julki ja voi kuunnella tästä ken haluaa: https://soundcloud.com/user-427141925/valeaidin-nauhoitukset-s01e01

    • Héléna   •     Author

      Pitää käydä kuuntelemassa! Kiitos kun jaoit!

Leave a Reply

Your email address will not be published.