Naisten ihana viikonloppuretki Nizzaan

Nice-samppanja

Nyt pitää päästä hetkeksi pois. Soitin podcast-ystävälleni Lillille eräänä iltana, minua harmitti. Olin joutunut jättämään hauskan illanvieton välistä lasten takia.

Niin, tiedänhän minä, että aika aikaa kutakin. Lapset ovat pieniä vain hetken. Sitten kun lapsilla alkavat omat menot, heitä tulee ikävä. Nauti nyt.

Mutta juuri sillä hetkellä harmitti. Kiukutti suorastaan. Teki mieli heittää tiskirätti seinään ja polkea jalkaa. Minäkin haluan!

Siitä se sitten lähti.

selfie malmaison

Ryhdyimme Lillin kanssa suunnittelemaan naisten lapsivapaata minimatkaa Nizzaan. Keskusteluistamme kuultuaan ystäväni Johannakin ilmoittautui mukaan, tarvetta kun kuulemma irtiottoon oli sielläkin. Maukas, energisoiva resepti kaipasi vain ihanaa hotellihuonetta, shoppailua, samppanjaa, hyvää ruokaa ja kunnon discothequen.  

Nyt kun tuo viikonloppu takana, voi sanoa, että kaikki meni täysin nappiin. Tällä herkulla pärjää taas pitkään.

nizza2

Nizzahan on Antibesiin verrattuna suuri, eläväinen kaupunki, joka tarjoaa tosi herkullisen paletin tekemistä. On rantaa, museoita, musiikkia, kauppoja – mitä vain. Tällaisesta pikkukaupunkilaisesta jo puolikin päivää naapuripitäjässä on kuin matka ulkomaille. Mieletön kaupunki.

Yhteistyössä Chez Héléna ja La Malmaison Nice

Malmaison-hotelli

Reissun kermavaahtokuorrute oli se, kun meille tarjoutui mahdollisuus yöpyä neljän tähden La Malmaison-hotellissa. La Malmaison sijaitsee aivan keskustan ostoskatujen kupeessa, kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista.  Vanhasta, tunnetusta huoneistohotellista on vastatehdyn remontin myötä kuoriutunut tyylikäs, mutta lämminhenkinen boutique-hotelli, mistä on varmasti osaksi kiittäminen sen suomalaista johtajaa, Sanna Gehrkheä.

– Minä tarkastan jokaisen huoneen itse, ennen kuin se luovutetaan asiakkaalle, hän paljasti meille aulassa. Pienimpiä yksityiskohtiakin mietitään tarkasti. Plussaa tulee herkullisista, huoneeseen tilattavista nizzalaisista apéro-paloista!

Tiedoksi muuten kiinnostuneille, että La Malmaisonilla on tasaisin väliajoin hyviä tarjouksia, joista kannattaa kysyä suoraan hotellilta (klik).

podcast-Nice

Lillin kanssa kun oltiin liikenteessä, päätimme kuitenkin hyödyntää pienen osan yhteisestä ajasta podcastin tekemiseen ja suunnitteluun. Putiikkihotellin lattialla syntyi haastattelu, jonka voit käydä kuuntelemassa täällä. Näistä työoloista emme valita laisinkaan.

Sitten ne lasit samppanjaa ja shoppailemaan!  Pikkuinen kierros nizzalaisessa kauppakeskuksessa ja ketjuliikkeissä, muutama vaatekappale, uusi hammasharja unohtuneen tilalle.

24h without kids. #girlsnight #nice #fun #shopping #friends

A photo posted by Helena Liikanen-Renger (@chez_helena) on

Sitten kipin kapin vielä hotellille kaunistautumaan, kunnon poppi soimaan, ripsarit kehiin ja ravintolaan. Sanna oli varannut meille pöydän kulman takaa, nizzalaisesta Coco et Rico -ravintolasta. Suosittelen lammasta. Se oli herkullista!

Nice-place-massena

Matka jatkui aterian jälkeen vielä vanhan kaupungin kujille, mistä tämä illan viimeinen kuva kertoo varmaan kaiken oleellisen. Päästiinhän siinä tosiaan tanssimaankin.

Nice-dance

Vasta lähempänä aamukolmea tallustimme sitten takaisin hotellille, pehmeisiin lakanoihin. Arvatkaapa vain miten ihanaa oli aamulla herätä valmiiseen aamiaispöytään? Ohessa väsynyt mutta onnellinen matkalainen.

Malmaison-hotelliaamiainen

Yhteistyössä Chez Héléna ja La Malmaison Nice

4 Comments

  1. Petra   •  

    Mun tekisi mieli polkee kanssa nyt jalkaa, makin haluun! Talviflunssat pilasi nyt niin monet suunnitellut menot miehen ja kavereiden kanssa etta ei auta kun odotella kevatta ja kesaa.

    • Héléna   •     Author

      Toivotaan kesästä vilkkaampaa 🙂 Irtiotto kannattaa aina.

  2. Westend Mum   •  

    Kuulostipa hauskalta reissulta! Ja on aikaa säästävää, ettei teidän siellä tarvitse kauhean kauas matkustaa, kun jo löytyy jotain uusia ja jännittäviä paikkoja.

    • Héléna   •     Author

      Kyllä, se on Rivieralla parasta, että ihania paikkoja löytyy ihan kulman takaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.