Voiko uuteen maahan sopeutua jos ei osaa kieltä?

Antibes

Kuuntelin taannoin erään kaltaiseni ulkomaalaisen naisen ranskaa. Hän puhui erinomaisen sujuvasti, muisti jopa käyttää hauskoja sanankäänteitä soljuvassa puheessaan.

– Milloin aloitit kieliopinnot? rohkaistuin sitten.

– Vuonna 2014, mutta paljon on vielä tekemistä.

thuret2

Ahdistus. Nainen oli oppinut vaikean ranskan häikäisevän nopeasti. Hänen miehensä on ranskalainen, kuten minunkin. Lisäksi hän työskentelee ranskaksi.

Älkää käsittäkö väärin: minä puhun kyllä ranskaa ja mielestäni vielä oikein hyvin. Kirjoitin pitkän ranskan ja olin vaihdossakin maassa. Pitkien taukojen takia kielessäni on silti paljon virheitä: välillä, näin vuosien jälkeenkin sekoitan feminiinit ja maskuliinit. Ja sitten kun pitäisi selittää jotain hyvinkin monimutkaista, selitän sen miehelleni mieluummin englanniksi. Se vaan käy vikkelämmin.

thuret3

Tapaaminen kielineron kanssa sai minut pohtimaan paluuta kurssipenkille. Tiedostan nimittäin, että oma kielitaitoni on jämähtänyt aloilleen. Asumme Ranskassa, mutta teen töitä kotoa suomeksi Suomeen ja puhun lasten kanssa suomea. Ranskaa olen pakotettu käyttämään ainoastaan ystävien luona, haastattelutilanteissa, harrastuksissa, koulun portilla ja tietysti kaikessa asioinnissa. Harvoin puhun ranskaa esimerkiksi kahdeksan tuntia putkeen.

Vai olisiko kurssiakin parempi vaihtoehto pyrkiä vaikkapa vaatekauppaan kesätöihin? Se pakottaisi puhumaan ranskaa koko ajan, non-stop, paljon ja erilaisten ihmisten kanssa. Ehkä se hioisi viimeisetkin kömmähdykset kielestä?

Pääsisikö viimeinkin paikallisten tasolle?

kirjoittajan-kuva-satu-ramo-img_8797

Haastattelimme vuoden ensimmäiseen podcast-jaksoomme Islannin “kirjeenvaihtajaamme”, Salamatkustaja-blogin Satu Rämöä. Satu on inspiroiva ja energinen nainen, jonka kanssa on aina hedelmällistä jutustella (olen kirjoittanut hänestä aiemmin täällä). Tällä kertaa puhuimme tietty mm. ihanien islantilaisten itsetunnosta, mutta myös kielitaidon merkityksestä sopeutumiseen. Satu kertoi kokeneensa Espanjan vuosinaan  itsensä ulkopuoliseksi, koska ei puhunut paikallista kieltä. Ei tajunnut mistä ihmiset puhuvat, mitä uutisissa sanottiin, millaiset vitsit paikallisia naurattaa. (Kuuntele ihmeessä kokonaisuudessaan alla!)

Islantiin muutettuaan hän päättikin opetella kielen ja käyttää sitä nyt aktiivisesti hyödyksi niin arjessa ja työssä. Takana on kymmenen vuotta maassa, minkä seurauksena Satu sanoo kokevansa itsensä 30 prosenttiseksi islantilaiseksi.

Kuten Sadulle, myös minulle itselleni on hirveän tärkeä pystyä kommunikoimaan ympäristöni kanssa. Haluan aina oppia tuntemaan paikallisia, jotta voisin ymmärtää ja kunnioittaa vallitsevia tapoja. Haluan myös pysytellä lasteni kyydissä ja ymmärtää, mitä he päivisin koulussa puuhastelevat ja kavereittensa kanssa hölpöttävät. Haluan tajuta, mitä suvun ruokapöydässä puhutaan enkä heilua tuppisuu-seinäruusuna miehen ranskalaisten kavereiden illanistujaisissa.

Toki on paljon ulkosuomalaisia, jotka asettuvat uuteen asuinmaahansa vaikkapa vain kahdeksi vuodeksi tietäen, että seuraava osoite on taas ihan jossain muualla. Miksi vaivautua opettelemaan arabiaa tai japania jos englannillakin pärjää? Toisissa maissa sitä paitsi on isot expat-ympyrät, joissa voi elää suhteellisen normaalia elämää tuntematta oloansa ulkopuoliseksi. Kannattaako vaivautua? Se on hyvä kysymys.

Itse olen sitä mieltä, että ainakin kannattaisi opetella ainakin ihan vähän. Edes nyt sanomaan päivää ja anteeksi. Mutta mitä mieltä te olette?

Sadun kuva: Björgvin Hilmarsson

21 Comments

  1. mymmeli   •  

    Tämä on erittäin tärkeä ja mielenkiintoinen aihe, josta löytyy monen sorttista mielipidettä! Itse olen asunut kolme vuotta Belgiassa, ja osasin erinomaisesti ranskaa tänne tullessani. Se ei vain paljoa ole lohduttanut kun elän flaaminkielisessä ympäristössä ja opiskelen englanniksi. Koska opiskeluni vievät viikoittain niiiiiiin paljon aikaani, en ole saanut itsestäni irti mennä kielikurssille. Flaamin alkeet olen kuitenkin opetellut ja ymmärrykseni on hyvä. Harmillista tosin, etten ole kaikessa hässäkässä saanut ylläpidettyä hyvää ranskankielentaitoani… Mielestäni perussanasto ja alkeiden oppiminen maassa kuin maassa on tärkeää, ei vain sujuvuuden ja kulttuurillisen ymmärtämisen takia mutta myös oman itsensä vuoksi. Elän hyvin englanninkielisessä ja monikulttuurisessa ympäristössä, joten en tällä hetkellä ‘tarvitse’ parempaa flaaminkielentaitoa. Alkeet kuitenkin helpottavat elämää siinä määrin, ettei koko ajan tunne elävänsä raskaassa ympäristössä jossa ei ymmärrä tai osaa tulla ymmärretyksi. Kuitenkin lähestyvä aika, jolloin haen töitä ja monikulttuurinen kuplani puhkeaa pelottaa, sillä minun tulisi silloin varmasti puhua paremmin flaamia… Mielestäni tärkeä kysymys kuitenkin on, kuinka paljon asuinmaan kieltä tulee osata? Täytyykö kaikkien pyrkiä usein pidettyyn ‘täydelliseen’ kielitaidon ihanteeseen vai riittääkö sujuva kielitaito? Mielestäni tilanne on eri, jos on lapsia, sillä varmasti vanhempana haluaa ymmärtää kielen kautta paremmin mitä ‘heidän maailmassaan’ on meneillään.

    • Héléna   •     Author

      Hyviä ajatuksia Mymmeli! Itsekin Belgiassa (ja monikulttuurisessa kuplassa) asuneena voin sanoa, että opin flaamista vain sanan dankuwel. Flaamilaiset puhuvat erinomaista englantia, mikä vaikutti tietysti asiaan. Minun mielestäni tärkeintä on puhua vähän, jotta tulee ymmärretyksi ja ymmärtää itse, eikö vain. Tietysti on toinen asia jos töissä vaaditaan enemmän.

  2. Tärkeä aihe. Minulla on siinä mielessä vähän samanlainen tilanne, että teen töitä pääosin suomeksi, puhun lapselle suomea, tapaan suomalaisia ystäviä ja miehen kanssa keskustelen englanniksi. Saksan käyttö jää siis liian vähäiseksi, että kielitaito kehittyisi toivotulla tavalla. Paljon olen toki oppinut viidessä vuodessa, alkuun kielitaitoni oli ihan olematonta (pohjalla vain pari kurssia yliopistolla) ja nyt kuitenkin selviydyn kaikenlaisista tilanteista saksaksi (mukaanlukien radiohaastattelu, jota jännitin kyllä tosi paljon). Mutta hyvä ei ole sama kuin erinomainen saati sujuva ja häpeän usein puutteellista kielitaitoani. Keskusteluiden aloittaminen ja ystävyyssuhteiden luominen paikallisiin vaatisi parempaa kielellistä itsetuntoa.
    Taidanpa kirjoittaa itsekin aiheesta blogipostauksen, kun päässä rupesi pyörimään niin paljon ajatuksia aiheesta 🙂

    • Héléna   •     Author

      Mahtavaa Päivi, että olet ollut mukana jopa saksankielisessa radiohaastiksessa! Todella hienoa kerrakseen. Muuten ymmärrän tuntemuksesi oikein hyvin, sitä helposti putoaa ikään kuin kyydistä kun omassa kotiarjessa ei puhu ympäristön kieltä.

  3. Jael   •  

    Minusta kielen osaaminen on erittäin tärkeää,sillä ilman sitä jää helposti ulkopuoliseksi. Tulin tänne uudestaan noin 9 vuotta sitten,eli osasin kielen ennestään,mutta muistissa on myös miten olin ummikkona täällä ihan nuorena. Kun muutimme eksän kanssa Venezuelaan,olin erittäin tyytyväinen siihen että olin opiskellut espanjaa Helsingissä,ilman sitä en olisi päässyt sisälle minnekkään siinä maassa,sillä vain harvat puhuivat tarpeeksi hyvää englantia,jos ollenkaan.En voisi kuvitellakaan asuvani maassa,jos en osaa paikallista kieltä,ja onneksi rakastan kieliä,joten opin helposti.Mutta en kuitenkaan osaa hepreaa täydellisesti.esim. kirjoittaminen tuottaa edelleenkin vaikeuksia….

    • Héléna   •     Author

      Ehkei täydellistä tarvitsekaan osata – riittää, että puhuu ja tulee ymmärretyksi. Olen kanssasi vähän samoilla linjoilla siinä, että ilman kielitaitoa jää helposti ulkopuoliseksi.

  4. Satu   •  

    Mä olen tosi tyytyväinen siihen, että opettelin aikoinaan hollannin kielen, vaikka tosi ujo ja epävarma olinkin alussa. Se outo kurkkuäännekin… Nyt teen töitä sujuvasti hollanniksi ja kyllä se avasi ihan uudenlaiset mahdollisuudet työelämään ja muuhunkin elämään Alankomaissa. Varsinkin se on kivaa, että voi jutustella paikallisten ystävien lasten kanssa.

    Kirjoitin vähän aikaa sitten omista kokemuksistani hollannin kielen opppimisesta täällä: https://hollanninsuomalainen.fi/2016/11/14/suomen-kielta-vauvalle/

    • Héléna   •     Author

      Ihan mahtava teksti! Mua niin naurattaa noi väsyneen äidin kömmähdykset 🙂 Huippu varsinkin tuo ilotyttö. Upea juttu, että olet opiskellut hollannin niin, että puhut sitä sujuvasti. Mielettömän hienoa.

  5. Petra   •  

    Omalla kohdalla ainakin ollut aarimmaisen tarkeaa. Riippuu varmaan maasta ja monesta muustakin seikasta miten hyvaa ja taydellista kielta tarvitsee, itse olen ollut jossain vaiheessa pakkotilanteessa työpaikalla, jonka myöta turkin kielen taito kehittyi nopeasti. Usein pakko laittaa oppimaan nopeasti, muuten saattaa olla helppo keksia tekosyita jos englannilla parjaa. Taalla jaisi kylla altavastaajan asemaan ihan arjessakin jos pelkalla enkulla yrittaisi parjata.

    • Héléna   •     Author

      Niinhän se on, että yllättävän nopeasti oppii kun on pakko. Kyllä sitä huonolla kielitaidolla tosiaan jää helposti altavastaajan asemaan.

  6. Allu   •  

    Minustakin hyvin tärkeää opetella maan kieltä. Olimme juuri Helsingissä ja tapasimme miehen, joka on nyt asunut Suomessa yli 20v, mutta puhuu hyvin huonosti suomea eli vastaa aina englanniksi. Mielestäni ongelma on vähän siinäkin, että suomalainen vaimo puhuu hänelle edelleen englantia niinkuin suhteen alussa ja monet muutkin puhuvat hänen kanssaan 20 vuodenkin päästä vain englantia. Jotenkin on mielestäni vähän epäkohteliasta olla opettelematta uuden kotimaan kieltä.

    • Héléna   •     Author

      Kyllä Allu, olen samaa mieltä. Jokaisen pitäisi ainakin vähän opetella. 20 vuotta on jo aika paljon jos on asunut Suomessakin.

  7. Katsy   •  

    Minun kokemuksellani sanoisin, että pidemmän päälle ei voi. Jos olisin ollut 9 kk Etelä-Ranskassa yksin, olisin avian varmasti pakottanut itseni oppimaan kieltä. Muuten olisin kokenut itseni TODELLA yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi joka paikassa. Mutta nyt kun olin siellä miehen ja 3 lapsen kanssa, ja mies oli jopa samassa työpaikassa ja istuttiin aina yhtä aikaa ruokatunnilla jne. niin me sujahdettiin uuteen maahan ja uuteen kulttuuriin vallan mainiosti. Olihan se todella tylsää istua ruokatunnilla, kun kaikilla muilla oli ihan hirveän hauskaa, ja me ei ymmärretty yhtään mitään, mutta ei se haitannut, kun siinä vieressä kökötti toinenkin, jolla oli ihan sama tilanne. Kyllähän niitä sanoja alkoi oppimaan väkisinkin, ja virastoissa asiointi oli todella tuskallista, mutta kyllä sieltä aina jotenkin ihmeen kaupalla selvisi. Ja asiat saatiin pitkien keskustelujen jälkeen aina kuitenkin selviksi. Eli minun kokemuksella 9 kk perheen kera onnistuu vielä ilman kielen opettelua, ja tuntui todella kodilta kokonaisuudessaan.

    Kyllä mina hommasin jopa itselleni harrastuksenkin ja tutustuin isoon kasaan mukavia ihmisiä. Mutta olihan se siellä orpoa, kun ei osannut kieltä. Joskus 7 kk:n jälkeen tapahtui semmoinen ihme, että olin isossa kauppakeskuksen ruokakaupassa kerran lauantaina, ja yhtäkkiä minulla hyppäsi sydän kurkkuun säikähdyksestä, kun pitkän aikaa kauempana huutanut nainen huusikin minulle. Hän oli kuorokaverini kuorosta, jossa kumpikin lauloimme. Siinä vaiheessa tajusin, että kun törmään kaupassa tuttuun, olen kotiutunut totisesti. Minä olin nimittäin tottunut 7 kk:n aikana jo siihen, että kun lähdin kaupungille, olin täysin omissa ajatuksissani ja omissa maailmoissani. Kun en ymmärtänyt ihmisten puhetta, se oli minulle kuin musiikkia korville. En siis tuossa vaiheessa enää noteerannut mitenkään ihmisten keskusteluja. Minusta ranskankieltä, siis ns. nuottia, on tosi ihana kuunnella. Se alkoi tuntumaan todella kodikkaalta. Auta armias kun ensimmäiset turistit saapuivat meidän kaupunkiin joskus huhtikuun lopulla, ja kuulin pitkästä aikaa englantia. Rupesin ihan tuijottamaan niitä ihmisiä, että herranen aika, minähän ymmärrän jumaliste mitä noi puhuu! Suomeen kun palattiin, niin ensimmäiset 2 kk oli hirveän raskaat senkin takia, että sitä kuunteli jokaisen vastaantulijan puhetta ja rekisteröi mistä puhuttiin. Oli aika erikoista suorastaan. Mutta palaten alkuperäiseen kysymyksenasetteluun, jos olisimme voineet jäädä pidemmäksi aikaa, kyllä meidänkin olisi se kieli pitänyt ihan ehdottomasti opetella asap. Koen minäkin, että kyllä se on ihan elinehto.

    • Héléna   •     Author

      Kiitos pitkästä kommentistasi! Kyllä se näin varmasti on, että pidemmäksi aikaa kun meinataan jäädä, pitää kieli oppia. Muuten sitä elää auttamattomasti aivan irrallaan ympäröivästä yhteisöstä.

  8. MatkaMartta   •  

    Oon sitä mieltä myös, että täytyy se vaan opetella. Mä oon ollut kielikoulussa, joten ehkä osin siitäkin syystä tuntuu että lukeminen ja kirjoittaminen on edelleen puhuttua edellä. En puhu mitenkään kaunista turkkia, mutta selviän kyllä. Olen hoitanut asiani poliisiasemalla ainakin jollain tavalla jne. Tässä maassa saa helposti palautetta kielitaidostaan: “sinullahan on kaunis aksentti” “mitä?!?! puolitoista vuotta maassa ja puhut noin huonoa turkkia?!?!” jne. 🙂 Ei pääse totuus unohtumaan.
    Tsemppiä kaikille meille vieraan kielen kanssa!

    • Héléna   •     Author

      Minullakin on ranskan kohdalla aksentti, mutta väliäkös tuolla! Olen ajatellut, että aksentti antaa särmää ja persoonallisuutta 😉

  9. Arto   •  

    Mitä on sopeutuminen? Jos haluat vain käydä ruokakaupassa ja hoitaa päivittäiset ostokset tietäen, että parin vuoden kuluttua asut jossain muualla niin ei ehkä kannata nähdä vaivaa. Jos kuitenkin haluat ymmärtää paikallisia ihmisiä ja “oikeasti” sopetua yhteiskuntaan ja työelämään, niin ei ole muita vaihtoehtoja kuin aloittaa paikallisen kielen opiskelu. En voisi kuvitellakaan, että hollantilaiset työkaverini vaihtaisivat kahvipöytäkeskustelut englannin kielelle vain siitä syystä, että minä satun istumaan saman pöydän ääressä!

    • Héléna   •     Author

      Kyllä, näinhän se on. Tuosta työpaikan kahvipöydästä tulee mieleen teini-ikäni eka vuosi ulkomailla. Kuinka ahdistavaa se olikaan kun tajusi mitä muut puhuivat, muttei ehtinyt kommentoida ennen kuin aihe oli jo vaihtunut. Ja miten ihanan vapauttavaa se olikaan sitten kun uusi kieli alkoi sujua!

  10. Kyllä mustakin kieli täytyy opetella, jos on jäämässä maahan pidemmäksi aikaa. Tai ainakin itselleni paikallisen kielen osaaminen on erittäin tärkeää integroitumiseen – muutenhan ei oikein tutustu paikallisiin eikä voi seurata uutisia ynnä muuta paikallista keskustelua. Vaihtovuoden aikana tutustuin tasan yhteen saksalaiseen, muuten hengailin muiden ulkkareiden kanssa. Kyllähän siinä tunsi olevansa ihan erillisen kuplan sisällä. Nyt taas saksani on varsin erinomaista, minkä takia mun ei tarvitse päivittäin ajatella olevani ulkomaalainen. Myös ihmisiin tutustuminen ja vaikkapa uutisten lukeminen onnistuu ongelmitta.

    • Héléna   •     Author

      Olen ihan samaa mieltä. Se vaihtarikupla on toki tosi ihana sekin, mutta ei pidemmän päälle 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.