Puolison työmahdollisuuksista maailmalla

nicerent5

Meidän lapsillamme alkaa tänään loma! Illalla on lento toiselle puolelle Ranskaa sukuloimaan. Vielä olisi miljoonatriljoonaa juttua, joita pitäisi tehdä: pakata, pestä pyykkiä, tehdä laskututusta, hakea lapset, leikata seuraava podcast-jakso, tarkistaa deadlinet, kirjoittaa pari sähköpostia ja panna kuopus päikkäreille.

Tätähän tämä elämä nykyään meikäläisellä on: taiteilua kodin, lasten ja töiden välillä. Yhtään ei helpota, että työpiste sijaitsee kotona: työt eivät karkaa koskaan. Välillä olisi hyvä vaihtaa maisemaa,  ja tänään lääkärin luona käytyäni aloin vakavasti harkita työtilan hommaamista oman kodin ulkopuolelta.

– Madame,  teidän täytyy pitää huolta itsestänne, muuten te ette ole enää hyödyksi kellekään, vaihtoehtohoitoja tarjoava homeopaatti sanoi ystävällisesti.

Kyllä, näinpä vain siinä kävi, että minä olin vaihtoehtohoitoja tarjoavan lääkärin luona lasten kanssa. Vielä muutama vuosi sitten olisin hirnunut, jos joku olisi ehdottanut moista. Eihän homeopatia ole mistään kotoisin! Mon dieu!

homeopatia

Mutta uskokaa pois, niin sitä vaan kyyninenkin ihminen sopeutuu ympäröivään kulttuuriin. Ranskassahan homeopatiakin kuuluu paikallisen kelakorvauksen piiriin. Ensin lääkäri tutki lapset, sitten vuorossa olin minä. Makasin kiltisti laverilla kun lääkäri hieroi vatsaa ja selkää, kumisteli kulholla väriseviä ääniä korvaani ja kirjoitti reseptiin värikkäiden pilleripurkkien koodinimiä . Ihanaa! (Toisaalta – juuri nyt olen niin väsynyt, että todennäköisesti myös juurihoito olisi saattanut ajaa saman asian.)

Paitsi lääkäreihin, ulkomailla täytyy sopeutua myös uudenlaisiin työkuvioihin – varsinkin jos maailmalle lähtee puolison perässä. Jos olisimme jääneet pohjolaan, olisin ehkä yhä vanhassa tutussa työpaikassani ja kävisin joka päivä lounaalla ihanassa työpaikkaruokalassa mahtavan työporukan kanssa. Miss you!

Maailmalla olen halunnut jatkaa samoja hommia kuin ennenkin, eli suomenkielisen journalistin töitä. Koen nimittäin työni vahvasti osana persoonaani. Se tarkoittaa, että teen töitä etänä ja vastaan itse lähes kaikesta: aikatauluista, tarjouksista, uusien yhteistyökumppaneiden löytämisestä, haastatteluista, kirjoittamisesta ja kaikesta muusta. Se on kivaa ja haastavaa, mutta välillä myös stressaavaa. Usein on aamuja, jolloin toivon, että joku työntäisi käteeni päivän tehtävän. Tee tämä! Älä kysele! Deadline on seiskalta!

Sitten taas muistan kuinka ihanaa on se, että minne ikinä menenkin, työ seuraa perässä. Kellokorttia ei tarkista kukaan ja aikataulutuksesta päätän minä. Lastenkin kanssa ennätän olla ainakin vähän.

Onhan maailmalle lennähtänyt toki myös ihmisiä, jotka jäävät täysipainoisesti pitämään huolta kodista. Yksi tykkää kotihommista, toisella ei ole vaihtoehtoja. Ulkomailla molempien käyminen töissä ei välttämättä ole niin yksinkertaista kuin Suomessa. Tosi tosi pitkien työpäivin oheen on monissa maissa hommattava lastenhoitajia, siivoojia ja pyykkääjiä, mikä käy kukkarolle. On myös osallistuttava lapsen koulunkäyntiin ja sumplittava loma-asiat kuntoon kaukana isovanhemmista. Siitä on suomalainen kahdeksasta neljään -arki saatikka rentouttava loma kaukana.

Rohkeimpia mielestäni ovat kuitenkin he, jotka ovat valmiita vaihtamaan alaa lennosta riippuen asuinmaasta, joustamaan tarpeen tullen. Sellainen on esimerkiksi bloggaaja-Petra Turkista, jota haastattelimme podcastiimme tällä viikolla. Hän on onnistunut löytämään tasapainon perheen ja työn välillä, ja suhtautuu työntekoon avoimin mielin. Uusia juttua on kiva kokeilla ja niistä oppii. Sehän on vain työtä! Käykääpä kuuntelemassa ja oppikaa mukana.