Uusia tuulia työmaailmassa

Huh, heräsin aamulla levänneenä. Mikä helpotus – illalla vielä pelotti, että pyörisin yöni pedissä. Tänään nimittäin julkaistiin eka kolumnini Hesarin verkossa. Jippii! Olen hirmu innoissani.

Yleensä tällaiset isot uudet asiat tuppaavat viemään minulta yöunet. Se on muuten ihmeellistä, että miten sitä ihminen aina haluaakin uusia jänniä juttuja, mutta viime hetkellä (ja varsinkin yöaikaan) iskeekin jarrut pohjaan. Apua! Mitä tulikaan tehtyä! Onneksi se on usein siinä vaiheessa jo liian myöhäistä. Tämä on nimittäin oikeasti hyvä juttu.

Tarkoituksenani on siis jatkossa kirjoittaa ajatuksiani arkielämästä Helsingin Sanomien verkon Elämä ja Hyvinvointi  -osastolla. Kyse on kolumneista, joissa jaan avoimesti omia mielipiteitäni tilastojargonin sijaan. Hah.

Tässä ekassa tekstissäni kirjoitan sokerista ja sen antamisesta lapsille. Ranskassa kun sekään ei ole kielletty – edes meillä kotona.

Käykääpä lukemassa tekstini  ja kertokaa, että mitä tuumaatte.

 

Helena Liikanen-Renger kolumni

 

 

 

32 Comments

  1. Riikka   •  

    Olipas erinomainen ensimmäinen kolumni! 🙂 Jäin miettimään omaa suhtautumistani herkkuihin, ranskalaisessa suhtautumisessa asiaan taitaa tosiaan olla perää 🙂

    • Héléna   •     Author

      Kiitos Riikka! Mahtavaa, että tykkäsit. Kyllä minun mielestäni ranskalaisessa mallissa on paljonkin hyvää.

  2. Mahtavaa, onnea kolumnistille! Ja hyvä kirjoitus oli. Täällä Saksassakaan ei juuri ylipainoisia lapsia näe, vaikka makeaa jälkiruokaa esim koulussa joka päivä tarjotaankin. Ja hui – myös makea pääruoka on mahdollista!

    • Héléna   •     Author

      Ah, noi makeat pääruuat on kyllä ihmeellinen kummajainen! Muistan, kuinka Unkarissa ystäväni luona sain sokerisen ruuan eteeni. Kurniva vatsani ei ihan ollut varma mitä ajatella.

    • Helena Senius   •  

      No jaa … ainakin täällä Baijerissa niitä hitusen liian levähtäneitä nuoria näkee ihan reippaasti. Mikä todennäköisesti ei niinkään johdu ainoastaan ruuasta, vaan siitä, etteivät liiku. Juomatkin on mieluiten mehua tai limsaa. Kotonakin jälkikasvu purnaa kun en osta mehua jokapäiväiseen käyttöön. Mielestäni vesi on ihan riittävä janojuoma arkikäytössä.
      Mutta siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, etteivät totaalikiellot ja rajoitukset ratkaise mitään. Meilläkin mennään periaatteella “joka päivä jotain pientä makeaa”.
      Ja muuten – pidän itse makeista pääruuista. Tosin niitä syödään harvemmin noin vain yksikseen. Keitto ensin. Ja sitten makea pääruoka. Voisi sanoa että se on vähän tuhdimpi jälkkäri. 🙂

  3. NiinaH   •  

    Ihan samaa mieltä! Itse olen saanut esikoiseni Belgiassa, ja olin todella järkyttynyt, kun neuvolassa kehotettiin antamaan (sokeroitua) lait de croissance -maitoa, (sokeroituja) lastenjugurtteja, murustelemaan maitoon (sokeroituja) lastenkeksejä jne. En tietenkään antanut, mon Dieu.

    Mutta sitten lapsen mennessä päiväkotiin vuoden ikäisenä jouduin luopumaan yhden naisen taistelustani, kun ruokalistalla oli joka päivä jälkkäri, joka saattoi olla hedelmä mutta myös suklaavanukas, ja välipalaksi tarjottiin usein leipä hillolla tai Nutellalla… Aluksi otin asiasta kamalan stressin (en tosin niin kamalaa kuin yksi suomalainen äitikollega joka oli päiväkodissa itkien vaatinut omalle lapselleen juustoleipiä confituren sijaan). Mutta sitten tulin samaan tulokseen kuin sinä; ehkä kun luontaiseen makeannälkään vastaa sallimalla itselleen iloisesti joka päivä jonkun pienen jutun, ei makeaa milloinkaan tarvitse kauhoa kaksin käsin ja huonolla omallatunnolla. Ranskalaisilla aikuisilla ei käsittääkseni ole suomalaisten kaltaisia kauheita irtokarkkipakkomielteitä tai taasvetäisinkokolevynfazerinsinistäargh -romahduksia, joita seuraa armoton morkkis…

    • Héléna   •     Author

      Mä nauran ääneen tolle taasvetäisinkokolevynfazerinsinistäargh -romahdukselle. HAHHHA. Justiinsa noin.

  4. Katja   •  

    Hyvin kirjoitettu! Sanoja ajatuksia entisellä ulkosuomalaisella! 🙂

  5. S   •  

    Hei! Luin juttusi hesarin sivuilta ja huomasin maininnan blogista ja nyt tulin tutustumaan 🙂 p.s juttu oli oikein kiinnostava 🙂

    • Héléna   •     Author

      Kiva, että tuli tutustumaan! Tule toistekin 🙂

  6. Terhi   •  

    Ihan loistava kirjoitus Hesarissa! Mä olen ihan samaa mieltä ranskalaisten kanssa tuosta herkuttelusta, lapsen jugurtista ehkä en 😉. Mutta joo, monet palkitsevat lapsiaan namuilla ja se ruokkii sitä lohtusyömistä. Tätä en ollut ajatellut koskaan, mutta meillä tuttavat/sukulaiset kauhistelevat kun meidän pojalla on aina jälkiruokaa. Pätkispalat tms kuuluvat joka päivä melkein poikkeuksetta ruuan jälkeen pöytään, pienenä määränä kuitenkin. Poika luuleekin melkein 6 vuotiaana, että suklaata tai namuja voi syödä vain ruuan jälkeen tms ja ihmettelee kavereidensa karkkipäivää 😂.

    • Héléna   •     Author

      Näin se menee. Jotenkin sitä itsekin luuli pienenä, että karkkipäivä on ikäänkuin ehdoton juttu.

  7. Katsy   •  

    Tosi osuva kirjoitus jälleen 🙂 Itsellekin oli avian hirveä järkytys, kun olin kuopukseni kanssa sairaalassa muutaman vuorokauden, ja aamiaiseksi oli tarjolla vain kaakaota ja paahtoleipää hillon kera. Olin ihan epätoivoinen, että eihän 1.5 vuotiaani ollut vielä tuolloin edes maistanut kaakaota…

    Hävettää hirveästi nykyään. Samoin hävettää ne ajatukset, mitä ajattelin, kun ensimmäisiä kertoja lapsia koulusta hakiessa tajusin, että lähes KAIKILLA äideillä tai isillä oli pieni keksi paketti (2-3 keksiä) tai suklaapatukka kädessä. Kyllä siinä oli todella suomalaisäidillä ihmettelemistä.

    Olen nyt päässyt siihen vaiheeseen itseni kanssa, että olen todella alkanut kamppailemaan, että voisinko ajatella, että lapsilla ei olisikaan karkkipäivää, vaan saisivat pieniä määriä herkkuja lähes päivittäin. Juuri niin kuin teillä siellä?! Sillä juuri niin teen itsekin. En koskaan vedä karkkipussia päivässä. Enkä puolikastakaan suklaalevyä. Mutta joka päivä syön jonkun herkun. Vaikka yhden rivin suklaata. Joskus kaksikin, jos oikein siltä tuntuu. Miksi sitten en voisi lapsien antaa tehdä samoin?! Siinäpä se. Se on niin vaikeaa, koska normit ovat niin tiukassa, että ei noin ole oikein tehdä. Mikä on oikein ja mikä ei. Allekirjoitan niin 100 %:sti sen, ettei siellä Ranskassa juuri ylipainoisia lapsia, eikä aikuisia näe.

    No, tämmöistä tasapainoiuluahan tama on. Mutta hitsi kun tekisi mieleni kokeilla tuota karkkipäivän poistoa. Voisikohan sen tehdä? Tuo Terhin tyyli kuulostaa todella järkevältä ja houkuttelevalta.

    • Héléna   •     Author

      Se tuntuu vaikealta, mutta musta voisi olla ihan hyvä idea. Lauantaikarkkipussihan on vähän sellainen “palkinto pitkän viikon päälle”. Toki hammashoitajat varmaan olisivat eri mieltä.

  8. Petra   •  

    Muistan kuinka tulin tytön ollessa vauva pari kertaa vihaisena laakarintarkastuksesta , jossa oli annettu ohjeita ruokailua alottavalle lapselle, pidin paikallisia juttuja ihan hulluina ja yritin kovasti noudatella suomen ohjeita. Yleinen ilmapiiri ja viimeistaan tarha teki tehtavansa ja tyttö syö kuin turkkilainen, ei tieda mita on mikroruuat ja parsakaali on tosi hyvaa, samoin herkut. Se karkkipaivakin jai kokeiluksi, josta kukaan muu ei ollut koskaan kuullutkaan kun laakarikin antoi tytölle lahtiessa aina herkun. Tosi hyva kirjoitus Helena ja onnea kolumnistille!

    • Héléna   •     Author

      Kiitos paljon Petra! Kyllä se niin on, että ne suomalaiset ohjeet jossain vaiheessa tosiaan karisevat matkasta.

  9. Heli   •  

    Kiitos,

    vapauttava ja hieno puheenvuoro. Ehkä se kuuluisa ranskalainen elämänilo kumpuaa myös osin tästä – elämästä kuuluu myös nauttia!

    • Héléna   •     Author

      Miksi ihmeessä sitä muuten eletään? 🙂

  10. Anonymous   •  

    Heippa,
    Oli kyllä mielenkiintoinen kirjoitus. Itse olen saanut varjeltua esikoisen sokerilta jo lähes kolme vuotta, enkä ymmärrä miksi hän sitä edes kaipaisi. Sillä eiväthän lapset sitä sokeria kaipaa vaan aikuiset! Ja kyllä meillä silti herkutellaan, leivotaan ja juhlistetaan synttäreitä. Miksi sokerin ajatellaan olevan jotenkin ylellistä tai nautinnollista? Itse en pysty (vielä) olemaan ilman sokeria, niin koukuttavaa se on, vaikkakin yritän kovasti vältellä. En siksi, että jeesustelisin liikalihavuutta tms., vaan se on yksinkertaisesti mielestäni kropalle myrkkyä, ihan konkreettisesti, aina kun repsahdan alkaa kädet kutista, ihottumat yms. helottaa. Tosin, jos kokee sokerin itselleen hyväksi ja sitä tarvitsevansa, sekin on ok. Jokaisen varmaan pitäisi tehdä miltä itsestä hyvältä tuntuu, riippumatta kansallisista suosituksista. Mukava, kun näistä käydään keskustelua 🙂
    Jenny

    • Héléna   •     Author

      Kiitos Jenny kommentistasi. Kyllä, hyvä että asioista voi keskustella avoimesti! Se on tärkeää. Se mikä on yhdelle hyvä juttu ja sopii, ei välttämättä sovi toiselle.

  11. Katsy   •  

    Olen päättänyt kokeilla, että miten menee joulukuu ilman karkkipäivää 🙂 Se on ehkä siinä mielessä pehmeä lasku ja helpompi ajatuksellisesti – meikäläisen – käsitellä, kun joulukuussa nyt muutenkin “tontut” tuovat välillä herkkujakin, jos on oltu oikein kiltisti.

    • Héléna   •     Author

      Kerro sitten, että miten meni!

  12. Ansku   •  

    Onnea uudesta! Ammatti-ihminen olet, joten pelko pois-hyvä kirjoitus oli! Tuo on kyllä kummaa miten eri tavalla sokeriin suhtaudutaan eri maissa. Belgialaisvaikutteisuus minussa ei hätkähdä goûter-keksejä, mutta suomalaisvaikutteisuus kummastelee egyptiläisten vielä rennompaa sokeri-suhdetta. Täysmehupillimehun meinasi myyjä vaihtaa sokerilliseen kun näki sen tulevan lapselle jne. Keskitie, keskitie, sehän se aina kaikessa 🙂

    • Héléna   •     Author

      Kiitos paljon Ansku! Keskitie – juuri se!

  13. Yksis   •  

    Onnea kolumnistille! Loistava kirjoitus 🙂

  14. TKS   •  

    Kiitos kivasta kolumnista! Sokeri on nyt päivänpolttava aihe täällä Suomessa. Mutta ei Ranskassakaan tilanne on täysin ihanteellinen: joka viides lapsi on sielläkin ylipainoinen, vaikka se onkin alle eurooppalaisen keskiarvon.
    http://sante.lefigaro.fr/actualite/2016/05/31/25034-tiers-enfants-europeens-est-surpoids
    Ylipainoisia lapsia kyllä näkee, muttei ehkä niinkään siellä hyvätuloisten alueella. Terveellinen ruokavalio ja koulutushan kulkevat usein käsikädessä.
    Uskoisin, että Ranskassa ruokavaliossa on kompensoivia tekijöitä epäterveellisten välipalojen ja jälkiruokien sijaan: syödään enemmän vihanneksia ja monipuolisesti kaikkea. Tuntuu kuitenkin siltä, että valtaosa kekseistä ja muista makeista menee nimenomaan lasten ja nuorten suihin. Aikuisten ruokavalio on usein ihan muuta.
    Seuraavaksi kolumnin aiheeksi toivoisinkin ranskalaisnaisten sairaalloista laihuuden ihannointia. Monet naisethan syövät todella vähän. Esim. synnytysvalmennuskurssillani ollut nainen kertoi syövänsä vain salaattia ja jugurttia, koska ei hallunnut lihoa raskauden aikana. Toiselle, erittäin hoikalle ensisynnyttäjälle taas oli tarjottu julkisessa sairaalassa mitenpääsettaastakaisinentiseenpainoosi-kurssia pari päivää synnytyksen jälkeen.
    Jälkiruoat moni nainen jättää väliin, samoin leivän. Lounaan klo 12 ja päivällisen klo 20 väilillä moni ei syö mitään. Mielestäni moni ranskatar elää lähes anorektikon elämää. Jos vaatekoko on suurempi kuin 34-36, et enää ole tarpeeksi hoikka. Näillä painonvartijoilla on kerrassaan ihalitava itsekuri!

    • Héléna   •     Author

      Hei TKS, täälläkin on monenlaista tulotasoa tietysti. Me emme asu millään superrikkaiden alueella täällä etelässä, vaan hyvinkin tavallisella asuinalueella. Koulussa on lapsia monesta eri kulttuurista ja tulotasosta, mikä on hyvä juttu.

      Tuo naisten laihuus on asia, josta minua on monesti pyydetty kirjoittamaan. Itse olen tuntenut aiheen vielä vähän vieraaksi ehkä siksi, että täällä etelässä se ei tunnu olevan niin polttava asia kuin esimerkiksi Pariisissa. Toisaalta kun olen yksityisyrittäjä, en myöskään törmään aihepiiriin esimeriksi työpaikalla. Mutta niin se on, että sairaalloisen laihoja meillä näkyy vain kesäaikaan kun turistit saapuvat.

      Se mitä tulee tuohon ruokavalioon niin se todella on niin, että aikuiset syövät usein vain kolme ateriaa: aamiaisen, lounaan ja illallisen. Itsekuri on ihailtavaa!

  15. Pingback: Huippuvuosi takana ja edessä | Chez Héléna

Leave a Reply

Your email address will not be published.