Oodi miehelle, hän on sen ansainnut

mies

Minulla oli eilen huono päivä. Harmitti kaikki, työt tökkivät, luovuus oli kateissa. Kaikkihan tietävät, että yksin yrittäminen on rankkaa. Kun joku joskus vähän jeesaisi. Soitin miehelle: mitä minä hemmettiä oikein urallani teen? Miksi opiskelin kaikki vuodet?

Puhelimeen pauhattuani hain lapset kaatosateessa koulusta, sitten rakennettiin maja, soitettiin skypellä siskolle, panin voita riitapukareiden väliin, valmistin konemaisesti ruokaa ja kaavin lattialle pudonneen lautasen ruokineen lattialta.

Kello 19 ovi viimein kävi: mies tuli kotiin ison kukkapaketin kanssa. Toivottavasti sinulla on jo parempi mieli, pienessä luki kortissa. Itketti kun näin, että hän oli tuonut omat pienet ruusut myös lapsille.

kukka

Jokunen aika sitten luin Hesarista mielipidekirjoituksen, jossa kirjoittaja pyysi, että miehistä puhuttaisiin myönteisempään sävyyn. Perjantain kunniaksi päätin minäkin yrittää. Lapsista ja itsestänihän höpötän täällä loputtomiin sekä elinympäristöstäni tietysti, mutta kuinka monta kertaa olen tullut maininneeksi oman mieheni, rakkaan peruskallioni. Miehiä pitää kehua, ehdottomasti. Elämä ilman puolisoani olisi tylsää, hankalaa, raskasta ja yksinäistä.

“Tiedotusvälineet maalaavat usein kielteistä kuvaa miehisyydestä, mikä lannistaa miehiä.  (…) Miehiä tulisi korostaa tavallisina, välittävinä, ymmärtäväisinä ja rehellisinä ihmisinä.” (HS 20.11)

Omasta kirjastani olen saanut useammastakin suunnasta ihmettelevää palautetta, jonka mukaan minä puhun miehestäni yllättävän kauniisti. Jäin pohtimaan asiaa: eikö Suomessa sitten puhuta kauniisti omista miehistä?

Onko syynä ehkä  se, että suomalaiset naiset osaavat niin hyvin kaiken, etteivät kaikilta touhuiltaan ehdi miehen egoa kehuilla kauheasti pönkittää. Suomalainen nainenhan on supersankari. Mutta tasa-arvostahan se ei ole pois, jos puoliskoa silloin tällöin kehaisee julkisesti.

Meidän kahden kulttuurin perheessä noudatetaan pohjoismaisia arvoja esimerkiksi jakamalla kotityöt. Ranskassahan perheen roolimallit ovat monessa suhteessa suomalaisia malleja perinteisempiä. Tilastojen mukaan perheessä äiti esimerkiksi tekee melkein tuplasti enemmän kotitöitä kuin mies ja sama koskee lasten kanssa vietettyä aikaa. Toisaalta perheessämme kunnioitetaan perinteisen, tiiviin ranskalaisen perheen mallia, jossa vapaa-aika ja lomat vietetään pitkälti yhdessä ja illalliset syödään perheen kesken.

mies2

Miehisyyttäkin on niin kovin monenlaista. Omaa miestäni kehun julkisesti tässä nyt siitä, että hän jaksaa luovia kahden hyvin erilaisen kulttuurin odotusten välillä. Monikulttuurisissa perheissä on ymmärrettävä millaisista taustoista toinen tulee ja minkälaisia roolimalleja hänellä saattaa lapsuudessaan olla. On yritettävä tajuta, että se, mikä itsestä tuntuu kummalta saattaa olla toiselle todella on tärkeää. Minä esimerkiksi ahdistuin avoimesti niistä ranskalais-suomalaisen suhteen alkuvaiheen huomionosoituksista. Jestas, pitääkö kukkia nyt joka toinen päivä. Justiinsahan me nähtiin, mitä se taas soittelee? Minä saan kyllä OVENI AUKI itsekin.

Tiedä sitten mistä kaikesta hän alkuaikoina ahdistui. 

Nykyään rakastan romanttisia huomionosoituksia. On ihanaa, että Ranskassa maskuliininen mies saa täällä myös olla herkkä ja näyttää tunteensa – oikeastaan sitä jopa odotetaankin. Saunaa ei tarvitse osata rakentaa, mutta poskipussailla pitää julkisesti vaikka naapuria.

Välillä silti mietin, että näinköhän tuokin tuossa oli aikoinaan ajatellut perheessä silittävänsä vaatteet tai rämpivänsä minun perässäni rämeikköisessä sienimetsässä. Tai syövänsä mautonta kaurapuuroa aamiaiseksi ja kuuntelevansa loputtoman kyllästyttäviä sepustuksiani suomalaisen koulujärjestelmän ylivertaisuudesta. Hyvin on toistaiseksi jaksanut. On tuo vaan kuulkaa aikamoinen mies tuo minun monsieur. Ja tuo vielä kukkiakin.

Milloin sinä olet viimeksi kehunut puolisoasi? Kannattaa kokeilla. Hän (ja parisuhteenne) on sen ansainnut.

 

 

17 Comments

  1. Petra   •  

    <3 Toisen kehuminen ja huomioiminen on kylla tarkea asia, yritan muistaa ainakin kerran paivassa kertoa miehelle etta han on tarkea ja maailman ihanin. Ma muuten tiedan, mika miesta ainakin suhteemme alkuaikoina rassasi, jos mies sanoi jotain romanttisen ihanaa kuten en voisi elaa paivaakaan ilman sinua, aloin realistisena suomalaisena sepustaa kuinka ihmisen ei kylla kannata takertua toiseen taysin ja aina on hyva miettia mita jos blaablaablaa ja hetki oli pilalla 😀 Meilla kotona hommat tekee se joka ehtii ja tykkaa, mies tykkaa silittaa ja mina mielellani imuroin. Turkissa korvaani sarahtaa aina naisten vahattely miesten lastenhoito- ja kodinhoito taidoista, eihan niita nyt voi miehen kanssa jattaa kun ei ne mitaan lapsista ymmarra on ihan liian yleinen hokema.

    • Héléna   •     Author

      Ihana Petra! Mua naurattaa toi suomalainen realististuus. Se on meihin niin rakennettu sisään.

  2. Auli   •  

    Hieno kirjoitus, kiitos Helena.

  3. Liisa   •  

    Hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta, Helena! Itse olen kehunut aviomiestäni “julkisesti” ja saanut outoja katseita…. Mutta kun mieheni ON hyvä. Jaolen sen myös hänelle sanonut useaan kertaan. Mieheni on ollut paljon poissa, kun tyttäremme olivat pieniä, mutta hoiti suhdetta heihin etänä erittäin hyvin. Ja arvosti minun tekemääni urakkaa täälläkotona ja päivätöissä. Kun hän vuorostaan on ollut enemmän kotona, olen päässyt töistä tultuani valmiiseen, herkulliseen ruokapöytään, siivottuun kotiin perjantaisin eikä ostoksistakaan ole tarvinnut (ellen halua) huolehtia! Merkkipäivien lisäksi hän hemmottelee minua pienillä asioilla, kukkia unohtamatta. Jos olen allapäin, saan tsemppiä miehestäni ja unohdan ikävät asiat. Minulla on hyvä mies ja toivon saavani jatkaa vielä pitkään yhdessä hänen kanssaan! Meidän suomalaisten tulisi todellakin enemmän kehua miehiämme, kyllä he sen ansaitsevat. Vai mitä?

    • Héléna   •     Author

      Hyvä Liisa kun kehut! Minusta se on ihanaa kun parit kehuvat toisiaan julkisesti. Tulee ihan sellainen hykertelevä olo.

  4. Jenniuu   •  

    Heippa, julkaisin juuri omasta miehestäni hieman vastaavan jutun. Juttu oli jo keväästä asti ollut luonnoksissa, nyt sain vihdoin vähän viimeisteltyä. Tosin itselleni uskollisena en tietenkään kehunut miestäni, vaan pohdin vaan ympäristömme ihmettelyä mieheni suuresta ja näkyvästä roolista perheen arjen pyörityksessä.

    Seuraavan kerran kehuilla ehdottomasti.

    Hyviä hetkiä monsieurin kanssa!

    • Héléna   •     Author

      Todella hyvä teksti Jenniuu! Olen huomannut täällä saman asian. Hirveästi en viitsi täällä kehuskella siitä, kuinka mies hoitaa hommansa hyvin. Olen huomannut, että se saa lähipiirin parit (ja erityisesti naiset) jopa kiehumaan.

  5. Satu   •  

    Olipa ihana kirjoitus. Voin samaistua niin hyvin nuihin alun huomionosoitusahdistuksiin. Miten hienoja miehet osaavat ollakkaan, vaikka se joskus tahtoo unohtua. Pitaapa kehua myos tuota omaa Monsieuria!

    • Héléna   •     Author

      Kannattaa kehua, huomionosoituksetkin lisääntyvät 😉

  6. Bee   •  

    Hyvä ja aiheellinen kirjoitus! Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että miehiä tulee nostaa enemmän esiin positiivisessa valossa 🙂 Itselläni on taipumus suomia liikaa omaa puolisoani ja olen hiljattain tajunnut oppineeni tämän lapsuudenkodistani. Isä ei osallistunut ruoanlaittoon tai siivoukseen ja lapsena ajattelin, että se oli epäreilua. Myöhemmin tajusin, että isän tapa tehdä asioita ei kelvannut äidille – äiti ei halunnut tai pystynyt hyväksymään erilaista tapaa tehdä ruokaa tai siivota huushollia, vaan omi nämä tehtävät itselleen ja varmaan osin lannistikin isän näillä osa-alueilla. Melkein huomaamattani aloin toistaa tätä mallia omassa parisuhteessani. Tuon huomion jälkeen tein tietoisen päätöksen, että meillä kumpikin osallistuu ja saa tehdä asiat omalla tavallaan. Vaikka naiset ovat maailman sivu siivonneet ja kokanneet, kyllä nykymiehetkin usein jopa haluaisivat osallistua, jos vain heille se sallittaisiin! Katsokaamme peiliin, naiset! 😉

    Sitten toinen huomio – olen ollut monta vuotta naimisissa ranskalaismiehen kanssa ja hän ei ole koskaan ollut kukkais- tai ovenavaajatyyppiä. Toki varsinkin alkumetreillä kukkapuskia ja muita huomionosoituksia tuli enemmän, mutta en yhdistä tätä ranskalaisuuteen. Tässä, kuten missä tahansa käyttäytymisessä, kyse voi olla opituista malleista, kotikasvatuksesta (tai sen puutteesta?! 🙂 Haluan siis vain huomauttaa suomalaislukijoille, että stereotyyppiset mielikuvat eivät päde kaikkiin ranskalaisiin (eivätkä suomalaisiin tai keneenkään muuhunkaan). Me emme kuitenkaan ole kansalliskulttuuriemme tuotoksia enkä haluaisi ihmisten saavan mielikuvaa, että ranskalaismiehet ovat poikkeuksetta tietynlaisia, esim. ah-niin-romanttisia, tai vastaavasti kaikki suomalaismiehet/naiset tietynlaisia… En väitä, että kulttuurieroja ei olisi lainkaan, onhan niitä, se on selvää!

    • Héléna   •     Author

      Kiitos Bee! Mallit varmasti periytyvät, siitä olen varma. Siltikin uskallan väittää, että tässä suunnassa Eurooppaa miehet tuovat kukkia useammin kuin Suomessa 🙂 Se ehkä johtuu kasvuympäristöstä (ja ehkä myös siitä, että kukat ovat täällä halvempia).

      Mutta minäkin olen tosiaan yrittänyt tässä blogissa paljon puhua siitä, ettei koko Ranskaa voi panna samaan pakettiin. Valtavan suuri maa, johon mahtuu järisyttävän paljon ihmisiä! Varmasti kaikissa parisuhteissa – vaikka olisi kahdesta suomalaisesta – joutuu ymmärtämään toisen taustoja.

  7. Pingback: Suomalaisen naisen dilemma | Chez Héléna

  8. Pingback: Valentinen päivään kuuluu pusuttelu (eikä panopasta) | Chez Héléna

  9. Pingback: Mitä toivoisit puolisolle sitten kun aika jättää? | Chez Héléna

Leave a Reply

Your email address will not be published.