Äippä kentän laidalla

harrastus

Elämäni muuttui tällä viikolla. Minusta tuli yksi miljoonista kentän laidoilla nököttävistä mammoista. Molemmat pienokaiset nimittäin aloittivat tenniksen.

Meidän suunnallamme on melko tavallista, että lapset aloittavat harrastuselämänsä aikaisintaan koulun alkaessa, eli kolmevuotiaana. Vielä viime vuonna omista lapsista vain tyttö harrasti jotain: tanssia. Satubalettitunnin ajan istuin muiden mammojen ja oman poikani kanssa kahvilla, koska opettaja vaati poistumaan pikku ballerinojen harjoitustilasta.

paiva1

Tänä vuonna kuopuskin sitten muuttui isoksi. Ja koska esikoinen halusi vaihtaa lajia, ostimme pienemmällekin melkein itsensä kokoisen tennismailan ja ilmoitimme bébé-tennikseen. Katselijan rooli ei nähkääs herralle enää kelvannut, vaan piti päästä tositoimiin. Onneksi sentään molempien ryhmät harjoittelevat samaan aikaan.

Uutta lajia valitessani en tosin ollut tullut ajatelleeksi vanhempien panoksen osuutta harrastukseen. Tenniksessä ei näemmä mennäkään urheilutunnin ajaksi cappuccinolle juoruamaan vaan jäädään katsomaan lasten suorituksia. Tässä lajissa äippä- ja iskäyleisöllä oli tärkeä tehtävä: pitää tuijottaa omaa kullannuppua tarkasti, ojentaa juomapulloa ja näyttää peukaloa kun osui. Hyvin menee kulta! Hieno juttu! Tarkkana nyt!

vanhemmat-katsoo

Tanssiharkkojen hedelmiä sen sijaan ihailtiin vain loppunäytöksessä kerran vuodessa.

Kuten ehkä tekstistä paistaa läpi, en ole suuri urheilijasielu. Minä kävin pienenä tanssissa ja jumpassa. Sitten joinain vuosina oli taidekurssia ja näytelmäkerhoa. Jääpalloa pelasin lähikentällä ja kerran viikossa kävin soittamassa pianoa, mitä kyllä vihasin. Äidin ja isän muistan katsomossa kun esitin mikkeliläisen teatterikerhon näytelmässä Jöjö-pupua. Jos jotain noilta vuosilta jäi niin ilo esiintyä (verissä) ja liikkua (ei verissä).

Lapsistani en kasvata olympiaurheilijoita, vaan tarkoituksena on lähinnä tarjota heille hauskaa ja kehittävää ajanvietettä. Ihan kiva toki olisi, jos jonain päivänä oppisivat myös hyviksi häviäjiksi, minulle kun se on ollut aina himputin vaikeaa.

chinyin2

Aikamoisella ihmetyksellä olen kuitenkin seurannut ystäväpiirini pitkiä viikonloppuja junnufutiskentän laidalla tai jääkiekkoharjoituksissa. Yksi kuljettaa poikaansa lähes joka ilta jalkapalloharkkoihin Nizzaan. Toiset ajavat ala-asteikäisiään jääkiekkomatseihin eri puolelle Suomea. Siis pitääkö vanhemman oikeasti? Onko vanhempi huono jos ei tuota tee? Pitääkö minunkin?

En tilanteestani valita ollenkaan, kehnompiakin paikkoja on maailmassa kuin eteläranskalainen tenniskentän laita tunnin verran kerran viikossa. Mutta tulipahan siinä viruessani silti mieleen, että saisiko vanhempi valita lapselleen harrastuksen oman mukavuusalueensa mukaan? Sillä mitä sitten jos lapset rakastuvat lajiin ja kentällä pitääkin istua 10 tuntia viikossa?

Taidanpa harkita termospullon ostamista.

14 Comments

  1. Petra   •  

    Olen ehka hieman paskamutsi kyseisessa asiassa mutta en pysty/ehdi/jaksa uhrata lapsen harrastukselle kymmenia tunteja viikossa. Ma toivoisin etta tyttöa alkaisi kiinnostaa jossain vaiheessa sirkuskoulu tai mika tahansa laji, jossa ei tarvitse olla joka ilta tai aamu tai viikonloppu. Tassa rytmissamme sita parasta aikaa on kuitenkin yhdessaolo ja se on kuitenkin harvinaista herkkua, ehka me vaan jatketaan linjalla pissatetaan koiraa yhdessa ja tutkitaan pihalla etanoita 🙂

    • Héléna   •     Author

      No susta ei Petra kyllä saisi paskamutsia tekemälläkään! Mä olen onnellinen vapaista viikonlopuista ainakin vielä. Toki olen kuullut, että tennis saattaa viedä mennessään. Ei mun mielestä harrastuksia tartte olla ihan pienellä. Niin se on kuule, että parhaat muistot tulee noista äidin tai iskän kanssa vietetyistä hetkistä.

  2. Susanne   •  

    Tuttuja mietteitä vuosien takaa 🙂 Monet vanhemmat joutuvat oman mukavuusalueen äärirajoille tai jopa ulkopuolelle, kun etsitään naperoille harrastustoimintaa. Mutta usko pois, kyllä se oikea vielä jossain vaiheessa hahmottuu. Aikaisin kun aloittaa, niin kerkeää monta lajia katsastaa 🙂 Asiasta sadanteen, on niin tutunnäköinen pöytä kuppikakkuineen että on pakko kysyä, onko tuo kuvattu Antibesin Choopys Coffeeshopissa? Siellä vuosi sitten vierailin ja sydämeni menetin paikan leipomuksille <3

    • Héléna   •     Author

      Niinpä, mäkin oon sitä mieltä että kokeilkoon mitä haluaa 🙂 Jos siis haluaa. Ranskassahan on nämä puoliksi vapaat keskiviikot, jolloin kaikenlaista toimintaa on pienille tarjolla. Oikeassa olet Susanne, Choopy’s on kyseessä! Minun lempparipaikkani.

      • Susanne   •  

        Oi, kerrassaan hurmaava paikka! Pääsisipä sinne taas joskus uudelleen tilaamaan yyber makean suklaakuppikakun 🙂 Mielenkiintoni blogiasi kohtaan heräsi, kun näin fb:ssä linkin lehtiartikkelista, joka sijoittui Nizzan nurkille. Lopulta huomasin, että kirjoittelet samoilta koordinaateilta Juan les Pinssistä, missä tyttäreni asui ja oli opiskelemassa viime vuoden. Siksi myös itse pääsin tutustumaan Etelä-Ranskalaiseen elämänmenoon 🙂

        • Héléna   •     Author

          Onpa hauskaa, että nämä meidän kotikulmamme ovat tuttuja! Tervetuloa vaan blogia seuraamaan.

  3. HelenaS   •  

    Äh, joo. Olen ovelasti ulkoistanut näitä harrastusralleja, meillä koulu on nimittäin aloittanut mm tennistunnit aamulla, soitonopettaja tulee kouluun, iltapäivällä tarjotaan ylimääräistä liikuntaa, joogaa ja jalkapalloa. Ja mikä parasta, nämä ovat niitä samoja valmentajia jotka siis iltaisin/viikonloppuisin pitävät treenejä ihan “oikeissa” harrastuspaikoissa. Onneksi meidän koululla on vielä tilaa missä temmeltää!

    Ainoa minne itse lapsiani raahaan (ja hikoilen katsomossa) on uimatunnit ja Suomi-koulu (siellä kyllä juon kahvia ja syön pullaa).

    En kyllä jaksaisi sitä väline- ja vaaterumbaa, kilpailuhenkisyydestä nyt puhumattakaan, jota oma siskoni Suomessa pyörittää. Hui.

    • Héléna   •     Author

      Jösses, missä tuollainen koulu on? Haluan lapseni sinne! Minäkin nimittäin rakastan kaikkia lajeja, joiden ohessa voi mässyttää pullaa. Multa urheiluun liittyvä kilpailuhenkisyys uupuu täysin.

      • HelenaS   •  

        Ihan tavallinen koulu täällä Lontoon eteläpuolella. Tervetuloa tänne sateen syyssijaan! Näin hyvin ei kyllä ole joka koulussa asiat, meillä on se onni että ollaan vähän ‘huonommalla’ alueella, joten leikkikenttää ei ole myyty ketkuille rakennusfirmoille.

  4. Laura   •  

    Moi, harrastusasia puhuttaa täälläkin. Mulla on noin saman ikäiset lapset kuin teillä ja lajikokeilua on ehditty täällä jo vähän harrastaa. Tunteita näissä asioissa on mukana äidillä ja lapsella 🙂 Mulla on itselläni sen sijaan pitkä harrastelutausta eri urheiluseuroista. Kaikki kokemukset niiden tiimoilta eivät tietenkään olleet hohdokkaita tai itsetuntoa kehittäviä, mutta en osaa ajatella että olisi parempi ollut ilman niitä pelireissuja ja yhteishenkeä, mitä mm. joukkueurheilu tarjosi. Tämä kokemuspohja, mitä itselläni on hankaloittaa tätä harrastusasiaa tosi paljon 😉 Olisi kiva tarjota vastaavia kokemuksia lapselle, mutta toki sillein ettei harrastaminen olisi ainoa asia elämässä.. Haastavaa siis on 😅

    • Héléna   •     Author

      Laura, mä niin odotin, että joku kaltaisesi kommentoisi tätä kirjoitusta! Itseltäni tosiaan puuttuu täysin tällainen urheiluseuralapsuus, minkä vuoksi oloni on kaikissa halleissa jokseenkin vieras. Mutta ymmärrän tyystin, että jos omat kokemukset joukkueurheilusta ovat olleet pääosin positiivisia, haluaa lapsilleenkin samaa. Ja varmasti myös osaa eläytyä tunnelmiin paremmin.

  5. Terhi   •  

    Minusta on tärkeää että lapsella on harrastus ja hienoa jos vielä itse hoksaa mitä haluaa harrastaa! Kaikki liikunta on aina plussaa, sen huomaa aikuisena kun on lapsena paljon liikkunut, pohjakunto pysyy aina.

    Suomessa harrastukset on lähtenyt ns lapasesta moneen otteeseen, lapsilla on useita lajeja jo pienenä ja kaikki harrastaminen on erittäin kallista. Meidän poika 5v aloitti omasta halusta jääkiekon, pelaa sitä nyt oikein innolla pari kertaa viikossa. Kesällä hän oppi uimaan ja käymme välillä hallissa uimassa. Kokeiltu on jo jalkapalloa ja jumppaa. Ihanaa kun liikunnan ilo löytyy jo pienenä ja oppii siitä nauttimaan, ehkä sitten liikkuu koko elämän jollain tasolla. Pääasia että se on kivaa ja mielekästä. Saa nähdä mikä on seuraava kokeilu 😉.

    Siitähän on myös tehty tutkimuksia kuinka paljon hyötyä on liikuntaharrastuksesta koulussa oppimiseen, siis kunhan se on hyvällä tasolla 😊. Onnea tennisuralle!

Leave a Reply

Your email address will not be published.