Ensimmäinen sadepäivä! Ihana arki lähestyy

sadepäivä2

Hei, meillä sataa! Kuulemma ensimmäistä kertaa neljään viikkoon. Naapuri tästä osasi jo varoittaa toissapäivänä apérolla.

– Tällä viikolla se tulee.

– Niin mikä?

– Ensimmäinen sade.

Tämä oli ilmeisesti tarkoitus ottaa vastaan suurena suru-uutisena, jonka etelän ihminen saattaa juuri ja juuri kestää. Ensimmäinen sade on merkki pelottavasti lähenevästä syksystä. Minun teki mieli hihkua onnesta kun ensimmäiset sadepisarat osuivat ikkunaan.

sadepäivä

Ymmärrän kyllä, että sade voi pelottaa, viime syksyhän toi mukanaan tänne paljon surua isojen tulvien muodossa (klik). Monet menettivät kotinsa, jotkut jopa henkensä. Sateeseen ei Rivieralla kukaan enää senkään takia osaa suhtautua pelkällä hälläväliä-asenteella.  Mutta minulle ensisade merkitsee oikeasti paluuta tavalliseen arkeen. Lomailu on kivaa, mutta jos suoraan sanotaan, nyt olisi jo oikeastaan ihan kiva tehdä aikuisten juttuja, ottaa aikaa vähän itselle. Lapsetkin kaipaavat kavereitaan hirmuisesti.

Torstainahan se vasta viimein meillä täällä alkaa, koulu nimittäin. Suomessa arjessa on porskuteltu jo viikkoja.

sadepäivä3

Kävin jo koululla katsomassa, että pienimpien vanhemmilla on uusien turvamääräyksien mukaan oltava passi mukana. Minua jännittää, miten kohta kolmevuotias kuopus pärjää isossa esikoululaisten ryhmässä kolmenkymmenen muun oppilaan kera. Niin, tätä se Ranskassa on. Kerron sitten miten se meni.

Viime viikolla kirjani Maman finlandaise oli muuten tosi mukavasti Suomen mediassa esillä. Jonkun linkin männäviikon jutuista paninkin jo tuonne Chez Hélénan Facebook-ryhmään. Tässä vielä linkkejä kiinnostuneille:

Kävin Yle Puhe-kanavan  Maailmankansalaisia-ohjelmassa kertomassa kirjasta ja tunnelmista. Se oli hirmu kiva juttutuokio, pääset kuuntelemaan sen tästä linkistä: Klik!

Ilta-Sanomat taas haastatteli minua viikonloppulehteen. Minusta juttu oli kiva, vaikka pikkuinen virhe oli mukaan mahtunutkin (minulla ei tietääkseni ole kahta tytärtä). Myös Iltalehti teki mukavan jutun kirjasta, ehkä joku teistä sen näkikin. Tässä jokunen kuva.

iltalehti

Niin ja kermavaahtona vielä uusimmassa Kotivinkissäkin on pieni haastis aiheesta. Siinä mukana myös blogista tuttuja kuvia! Tiedoksenne muuten, että kirjaa saa nyt myös sähköisessä muodossa mm. Adlibriksestä .

kotivinkki

 

 

2 Comments

  1. Venla   •  

    Mielenkiinnolla luin kaikki kirjaasi käsittelevät artikkelit. Iltasanomienkin juttu oli kiva, virhettä kommentoinkin, mutta en kai tarpeeksi rakentavasti, koska sitä ei näköjään julkaistu.

    Innolla odotan esikoulujuttuja. Hyvää arjen alkua teille.

    • Héléna   •     Author

      Kiitos paljon! Minä en viitsinyt edes kommentoida, ajattelin että olkoon. Näitä sattuu 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.