Kaksikielisyyden vaikeudesta

kaksikielisyys

– Äiti, kauheaa. Nyt se lintu pitää kuolettaa.

Pikkulintu oli lentänyt mökin ikkunaan ja kuollut. Tyttö meni isovanhempien kanssa hautaamaan varpusen – tai kuolettamaan, kuten hän sen ilmaisi – kasvihuoneen nurkalle.

Se oli surullinen, tunteikas hetki ja toi mieleen keväällä poismenneen isotädin hautajaiset, joissa moni aikuinen itki. Tiedän, että linnunpojasta puhutaan vielä pitkään. Juuri nämä pienet, sukulaisten kanssa vietetyt hetket tekevät suomen osaamisesta kovin tärkeitä.

Kuolettaminen tapahtui myös viimeisenä “suomileirimme” iltana mummolassa. Kolmen viikon aikana lasten kielitaito oli harpannut, mikä oli toki ollut tarkoituskin.

– Onpa hienoa, että lapset puhuvat suomea, monet kehuvat, vaikka pienet kielelliset kömmähdykset hymyilyttävätkin.

kaksikielisyys2

Onhan se hienoa, minkä vuoksi vastaan kommentteihin maireasti hymyilen. Kaksikielisyyden ylläpitäminen ruuhkavuosien keskellä venyttää hermot ääriasentoon, minkä vuoksi vastaanotan mielelläni kehuja palkinnoksi.

Vuosi vuodelta ymmärrän paremmin myös heitä, jotka ovat jättäneet toisen kielen lapsille tyystin opettamatta. Muussakin elämisessä riittää hommaa, varsinkin yksin, turvaverkkojen ulkopuolella, kaukana synnyinmaasta.

Inspiroiduin kirjoittamaan tästä luettuani Reeta Törrösen kauniin blogitekstin aiheesta. Suosittelen sen lukemaan ja aion itse myös ostaa Merete Mazzarellan teoksen, josta tekstissä puhutaan.

Kaksikielisen perhe-elämän vaikeuteen herään erityisesti aina kesäloman lopussa, silloin kun rakas ranskalaismies saapuu luoksemme metsään. Tänäkin vuonna olimme lasten kanssa hölpöttäneet vain suomea kaksi kokonaista viikkoa! Rentoa ja helppoa, pää tuntui levänneen. Miksi kielestä ikinä muodostuikin moinen stressitekijä?

kaksikielisyys3

Mutta harva muistaa, ettei kahden kielen opettaminen lapselle tarkoita kaksikulttuurisessa perheessä vain sitä, että minä puhuisin lapsille suomea ja isä ranskaa. Käytännössä se meinaa myös, että minä puhun ensin lapsille suomea ja sen jälkeen käännän sanomiseni varmuuden vuoksi perheen isälle sopivalla kielellä. Miksi? Koska muuten helposti viestimme lapsillemme hyvin epäloogisesti. Kuten esimerkiksi näin.

– Käy vain hakemassa saunatuvasta kumisaappaat, sanon tytölle.

Esikoinen lähtee, minkä nähdessään mies sanoo:

– Minne ihmeeseen sinä juokset? Et saa mennä laiturille yksin!

Pah. Suomi on himputin tärkeää, mutta miksen samantien vain puhuisi perhetilanteissa ranskaa? Väsyttää. Pääsisin helpommalla.

Niin pääsisivät lapsetkin, jotka eivät ehkä huomenna puhuisi enää muuta kuin ranskaa.  On muuten hämmästyttävää, miten nopeasti vähemmistökieli unohtuu kun ympäröivä maailma puhuu muuta. Äidin on vain jaksettava.

Ja koenhan olevani tämän heille velkaa, tämän kulttuurin ja kielen. Suomen perhe on heidänkin perheensä. Näen, että vain kielen kautta he pystyvät oikein ymmärtämään suomalaista maailmankuvaa, mutta voin toki olla väärässäkin.

Ja lopulta olisihan sekin, jos he vielä isonakin ymmärtäisivät oman äitinsä höpsöt jutut.

 

19 Comments

  1. Anonymous   •  

    Jakaan tuskasi. Olen vieraskiekinen Suomessa. Meillä mieheni osaa kieltäni ja pelkän äidinkielen puhuminen oli helppoa kunnes lapset olivat paljon kotona ja suuresti vain minun vaikutuksen alaisina. Nyt tapahtuu enimmäkseen kodin ulkopuolella, useasti on suomenkielisiä kavereitä läsnä ja minun kieleni jää toiseksi. Kun ollaan kesän synnyinmaassani on kaikki hienosti, mutta heti kun saavumme Suomeen saa suomi voiton. Hyvä edes näin…kai…

    • Héléna   •     Author

      Kiitos tästä kommentista. Näin sitä kummasti tuppaa käymään, valitettavasti. Yritetään kuitenkin parhaamme!

  2. Laura   •  

    Kaksikielisiä lapsia kasvaa myös meillä. Olen siitä kyllä tosi ylpeä ja pidän taitoa katsoa maailmaa kahden kielen kurkistusluukusta, heille suurena rikkautena. En kuitenkaan suomenruotsalaisessa ympäristössä joudu painimaan samojen teemojen äärellä kuin sinä ( huomaan), sillä olen itse se yksikielinen, joka on opetellut sen toisen, ja perheessämme kaikki ymmärtävät molempia kieliä. Näin siis miehen komentaessani lapsiani omalla kielellään, tiedän heti mistä puhutaan ja päinvastoin. Sinun tilanteessasi tarvitaan kyllä hirmusti enemmän tsemppiä ja sinnikkyytä. Uskon silti lasten siitä olevan myöhemmin kiitollisia 🙂 Laura

    • Héléna   •     Author

      Se vasta olisikin hienoa, jos molemmat vanhemmat puhuisivat toistensa kieltä. Siis miehenikin kyllä auttavasti osaa suomea, mutta nopeissa tilanteissa sisältö jää kyllä vieraaksi.

  3. Kirsi   •  

    Todella raskasta, tiedän. Ei millään jaksa koko ajan sanoa kaikkea kahteen kertaan, jotta puolisokin – tai lasten kaverit, tai naapurit – ymmärtäisi. Minä luovutin, kun elämä muutenkin oli rankkaa. Se kaduttaa, mutta kaikkeen ei repeä. Suomi-lomat vain lasten kanssa ovat parhaita! Lasten on kuultava muittenkin puhetta kuin äidin jotta oppivat. Tsemppiä! Myös puolisolle, joka ei ymmärrä suomea. Ei ole helppoa hänelläkään.

    • Héléna   •     Author

      Kyllä, näin se on. Ymmärrän hyvin, että rankassa vaiheessa se toinen kieli saattaa jäädä. Tsemppihalaus Kirsi!

  4. Susanna   •  

    Meillä lapset puhuvat sujuvasti kolmea kieltä vaikka englanti on selvä suosikki ja sormet menevät suuhun aluksi kun joku muu puhuu heille suomenkieltä tai hollantia mutta alun lämmittelyn jälkeen keskustelu sujuu normaalisti. Meidän kohdalla tapahtui niin että minä opettelin Alankomaihin muuton aikoihin hollantia ja mieheni oli jo ennen meidän tapaamistamme opiskellut suomenkieltä viisi vuotta joten meidän vanhempien ei ole tarvinnut kääntää kieltä toisillemme vaikka puhumme keskenämme englantia ja tytöille omaa kieltämme. Nämä ovat mielenkiintoisia aiheita ja on tosi kiva aina lukea miten muilla tämän asian kanssa sujuu

    • Héléna   •     Author

      Ihana kuulla, että lapsilta sujuu kolme kieltä hienosti! Nämä ovat tosiaan monisyisiä aiheita, joista on hyvä puhua äänen.

  5. Ei varmasti ole helppoa, kun kotona on kaksi kieltä. Itsekin Suomi-kouluopena tapaan kaikenlaisia perheitä ja lapsia, ja hyvin monilla suomenkieli on melkoisen huonoa, jos kotona puhutaan kahta tai useampaa kieltä. Mitenkään itsestään kaikki lapset eivät kieliä opi. Jotkut toki omaksuvat sienen lailla useammankin kielen, joillekin hankaluuksia tuottaa jo yksikin kieli. Niin me olemme erilaisia. Ja varmasti puhuttu kieli on helpompi ylläpitää, mutta jos haluaa kaksikielisen lapsen oppivan myös kirjoittamista ja lukemista, niin siihen kyllä pitää panostaa erikseen.

    • Héléna   •     Author

      Kyllä se niin on, että varmasti perheessä jossa puhutaan kotona yhtä kieltä, lapsi oppii meleinä automaattisesti kaksikieliseksi. Tällaisessa sekaperheessä hommaa on enempi. Ja lapsetkin toki erilaisia.

  6. Reeta / Les! Lue!   •  

    Joo, ei ole aina helppoa pitää kaksikielisyydestä kiinni arjessa… Minun haaveeni on, että myös mies osaisi suomea niin hyvin, että minä voisin puhua hänelle omaa kieltäni ja hän vastata norjaksi. Lapsi voisi puhua suomea minulle ja norjaa isälleen. Tällä hetkellä menetelmä toimii aamupalapöydässä ja muissa helpoissa tilanteissa, mutta lastenkasvatuskeskusteluja ei tosiaan voida vielä käydä suomeksi! 😀

    Onneksi muuten lapsi on nyt 8-vuotiaana alkanut itsekin arvostaa sitä, että pystyy keskustelemaan Suomessa suomea. Ei ole enää niin kamalaa vääntämistä, kun toinen alkaa itsekin ymmärtää kaksikielisyyden hyödyt.

    • Héléna   •     Author

      Itsekin odotan, että lapset vähän kasvaisivat. Uskoisin, että ajan myötä helpottuu hieman…

  7. Eeva   •  

    Heippa, niin on että tuo aihe on hankala! Mutta mä en jaksa kääntää! Onneksi me ajatellaan usein aika samalla lailla eli Alva saa saman ohjeen kaksi kertaa… Ja mieheni oppii toisaalta samalla. Alva kyllä vastaa mulle suurimman osan ajasta ranskaksi takaisin, mutta Suomessa se aina aktivoituu puhumaan joten en ole jaksanut kotona vaatia että puhuu mulle suomea. Toivon vaan että pystytään käydä Suomessa riittävän usein että se puhuminen joskus sujuisi vieläkin helpommin… Olen varmaan laiska mutta uskon että näinkin se käy, olkoon aksentti sitten pikkuranskattarella… En jaksa tästä enää syyllistyä (kuin ajoittain)…

  8. Jetta   •  

    Ei ole helppoa monikielisyys ei. Poikani (6v ja 5v.) puhuvat (tosi) auttavasti suomea. Tulimme kaikki kesällä Suomeen ja vanhempi poika heti Tampereelle landautettuamme sanoi nuoremmalle (suomeksi!!!) että täällä kuuluu nyt puhua suomea. Ihanaa että innostuvat ja yrittävät se on mulle tärkeintä. Vanhempi osaa puhua vain suomea (ei siis sekoita Norjaan tai englantiin) nuorempi reippaasti sekoittaa suomea puhuessaan norjaa aina kun oikea sana ei löydy.

  9. Katsy   •  

    Uskon totisesti, että ei ole helppoa säilyttää sitä toisen vanhemman kieltä, jonka maassa ei asuta pysyvästi. Meillä oli kyllä hyvin mielenkiintoinen kokemus 9 kk Ranskassa. Lapset, matkan alussa 1, 3 ja 5 vuotiaat. 4 ja 6 vuotiaat siis tällä hetkellä, oppivat kielen melko täydellisesti, kuulemma. Ei voitu muuta kuin ihmetellä. Me siis olemme mieheni kanssa kumpikin suomalaisia ja puhuimme kotona vain suomea. Vanhin oli koko päivät koulussa, keskimmäinen puoli päivää koulussa, ja iltapäivät ranskalaisen hoitajan ja nuorimmaisen kanssa kotona. Hämmästyttävää oli, että heti kun oppivat sen kielen (kesti noin puoli vuotta), vanhempi kaksikko alkoi leikkimäänkin ranskaksi. Ja hämmästyttävintä oli, että puhuivat vain ja ainoastaan ranskaa tälle nuorimmaiselle. Nuorin sanoikin ensimmäiset sanat ranskaksi ja kuulemma ymmärsi täysin kaikki mitä hoitaja puhui ja pyysi vaikka tekemään. Me palattiin kesäkuun alussa suomeen takaisin, ja nämä pari kuukautta ovat vieläkin leikkineet keskenään ranskaksi! Nyt huomaan, että kun tässä on alkanut pyörimään välillä naapurin lapsiakin, niin nyt on alkanut leikeissä kuulumaan myös suomea. Mutta varsinkin vanhempi näyttää kääntävän hyvin mielellään leikin ranskaksi, heti kun ovat kolmestaan. Kyllä he meille ovat puhuneet koko ajan suomea, mutta jotenkin tuo niiden ranskan käyttö leikeissä on ollut niin voimakasta, ja todellakin ymmärrän, että kovin vaikeaa olisi varmaan ollut säilyttää kunnolla suomi siellä, jos olisimme olleet pidempään. Huomasin nimittäin, että loppuajasta 4-vuotias alkoi sekoittamaan meillekin puhuessa sekään ranskalaisia sanoja. Mitä ei tiennyt vielä välttämättä suomeksikaan. Já 2-vuotias on nyt alkanut sanomaan joitakin sanoja suomeksi, mutta hitaasti tama vaihtuu hänelle, kun kaksikko tosiaan puhuu hänelle ranskaa…En ole hennonut sanoa mitään noille asiasta, kun asutaan nyt taas täällä, joten kyllähän tuo 2-vuotias nyt suomen varmasti oppii ja vanhemmalla kaksikolla ranska häviää. Vaikka kivahan se olisi se saada jotenkin säilytettyä.

    Tsemppiä kovasti teille, oman kielen säilyttämiseen!!

  10. Petra   •  

    Tuttua juttua Helena! Ma en jaksa aina kaantaa miehelle vaikka tosiaan toisinaan koetaan naita tilanteita kun mies ei pysy karryilla meidan menossa. Mies onneksi ymmartaa paljon vaikka ei kielta osaa puhuakaan. Suomen loma ja sita seurannut yli kuukauden pituinen ukki ja mummi-kuuri meilla on kylla loistava piriste Suomen kieleen ja kulttuuriin. Meillakin on naita suomen kielen lapsuksia, kuten ei kenellekaan on tytön mielesta ei kukallekaan 🙂

  11. Minna   •  

    Tärkeä aihe eikä tosiaankaan niin yksinkertaine kuin voisi kuvitella. Olen myös sitä mieltä että on todella suuri älyllinen ponnistus välittää yksin omaa äidinkieltään lapselle ja tunnen myös monia joilta tämä on jäänyt. Liian helppoa sanoa että kumpikin vanhempi puhuu lapselle vain omaa kieltään. Itse taistelen jatkuvasti pitääkseni suomen kieltä yllä, mutta kuten sanot ei se perheen yhteisissä tilanteissa helppoa ole. Lapsen ollessa nyt 10 vuotias hän ymmärtää hyvin ja puhuu kohtuullisesti, mutta ei esimerkiksi halua että minä puhun hänelle muiden kuullessa suomea. Pelkään että suomen kieli jää aina vaillinaiseksi hänelle, nyt isompana ei enää katso suomalaisia dvd:tä eikä tule kovin paljon enää luettua hänelle. Toivon kuitenkin että pohja on luotu jotenkuten suomen taidoille!

Leave a Reply

Your email address will not be published.