Ruuan pitää olla hyvää, sanoo ranskalainen

cinque8

Muistan edelleen sen alkuhuuman treffikerran kun mies pani viinipullon korkin kiinni yhden lasillisen jälkeen. Yhden lasillisen?

– Ai olisiko sulle maistunut enemmän, ranskalaismies kysyi viattomasti.

– Eeeei…

Tuo hempeän valkoinen valhe tuli mieleen kun luin suomalaisen ravintoterapeutin haastattelun Helsingin Sanomista. Täysmaidolla kuorrutettu aamukahvi oli pudota lattialle.

Ruuan ei aina pidä olla hyvää“, luki otsikossa. Häh?

Joku aika sitten kirjoitin blogissa (klik) suomalaisesta ja ranskalaisesta dieetistä. Suomalainen kiristelee hampaita, polkee pakkasessa töihin ja ryystää tuorepuuroa. Ranskalainen juo aamiaiseksi kahvia voisarven kera ja kokoontuu iltapäivällä jutustelemaan kuntosalille.

nice8

– Mä lihoisin täällä ihan kauheasti, sanovat Ranskassa vierailevat suomalaiskaverit aina croissant-tiskien ääressä. Niinhän sitä ehkä luulisi.

Sen voinkin vannoa, ettei huono ruoka ole sopusuhtaisten ranskalaisten vartaloiden salaisuus. Eikä varmasti myöskään tämä ravintoterapeutti Hanna Partasen noudattama ohje:  – Meillä on kotona sellainen sääntö, että huippuhyviä ruokia syödään vain kerran kuussa, koska niiden annoskokoa on vaikea pitää kohtuudessa.

Oh mon dieu. 

photo (29)

Suomessa minäkin kyllä suhtauduin ruokaan kuin polttoaineeseen. En koskaan  viihtynyt keittiössä. Syöminen oli suoritus muiden suomalaisten elämäntehtävien joukossa. Nuudelipussi sinetöi paikkansa sinkkukeittiössä: sen valmistukseen kun meni vain kaksi minuuttia. Kun siihen lisäsi raejuustoa ja pakastekasviksia, sai ehkä jonkun protskun ja vitamiinin kylkiäisenä.

Kaikki opittu romuttui kun vastaan tuli etelän mies, joka laittoi viinipullon kiinni lasillisen jälkeen. Söi suklaata palan kerrallaan. Makusteli croissantin aamiaiseksi. Ja laittoi joka ilta oikean, hyvältä maistuvan illallisen, koska minä en muka osannut. (Ääneenhän kokkailusta puhuminen sallitaan pohjoisessa vain oikeille hifistelijöille.)

Nikottelin: saako syöminen oikeasti olla näin kivaa? Tämä on liian hyvää! Eikö tästä vähintään liho tai saa verisuonitauteja? Kuinka monta porrasaskelta on noustava, jotta suklaakakkupalanen sulaa? Älä nyt herranjumala laita noin paljoa öljyä!

eclair

Kummallista kyllä, muutaman kuukauden ihmettelyn jälkeen suhtautumiseni ruokaan normalisoitui. Paino ei noussutkaan , sen sijaan elämänlaatu parani rutkasti. Ranskalaisen sopusuhtaisuuden salaisuus näytti olevan yksinkertainen: kun mikään ei ollut kiellettyä, meni suomalaisesta övereidenkin vetämisesti kaikki ilo.

Sitä paitsi: mikä järki on syödä pahaa ruokaa vähän kun hyvääkin on tarjolla?

Myöhemmin muutettuamme Ranskaan ymmärsin selkeästi, että hyvä arkiruoka loi hyvinvointia myös pienten kohtaamisten kautta. Torin hedelmätiskillä mummot keskenään pohtivat melonien kypsyyttä, askelmittarittomat perheenisät pysähtyivät jutustelemaan leipäkaupan kassalle, ruskettuneet tädit ostivat merianturaa ja kysyivät kalakauppiaan äidin vointia. Leikkipuistoissakin äidit kalastelivat toisiltaan ideoita: – Mitä sinä meinaat tehdä tänään illalliseksi? Mitä teit eilen? Ihmeissäni kuuntelin myös, kuinka ranskalaisvieraat keskittyivät suupaloihinsa hitaasti nautiskellen: – Mitä lisäsit tähän pastaan? Onko siinä persiljaa? Ja ehkä pecorino-juustoa?

Sen sijaan, että (taas) kielletään syömästä, voitaisiinko yrittää nauttia hyvää ruokaa kohtuudella?