Pikkulasten äidille työ käy harrastuksesta

13073065_10154676073478943_189485079_o

Kun siskoni lapset olivat pieniä hän sanoi minulle: ”Minä en tarvitse harrastuksia, koska minulla on tämä työ. Oikeastaan työ on harrastus.”

Lapsettomana se kuulosti ällistyttävältä. Kuinka työ voi olla harrastus? Hanki nyt hyvä ihminen joku oikea harrastus! Tai oikeammin: hanki elämä!

huivi

Sittenhän siinä lopulta kävi niin, että minä itse menin hankkimaan niitä lapsia. Siskolla on kyllä tätä nykyä lukuisia ihan oikeita harrastuksia. Minun lempiharrastukseni taas on, no, mikäpä muu kuin työ.

13072192_10154676073518943_1697400350_o

Kun lapset ovat 2- ja 4-vuotiaita, kaikki pelkästään omien ajatusten kanssa vietetty aika maistuu suklaamuffinssilta. Se on niin herkullista, että usein viivyttelen nukkumaanmenoakin vain siksi, että saan vastata hetken ihan itse kaukosäätimestä. Melkein samanlaista euforiaa tunnen omassa työssäkin, missä olen ihan omillani.

Olen aloittanut hommat vähän kerrallaan, rauhassa. Se on ollut luksusta kun lapset ovat vielä niin pieniä, koska haluan olla läsnä heidän arjessaan. Työskentelen freelancer-toimittajana – teen juttuja televisioon, radioon ja lehtiin. Välillä niitä on enemmän, välillä vähemmän.

13078152_10154676073983943_1874565181_o

Nämä tämän postauksen tuokiokuvat ovat viime viikon juttureissuilta, jotka tein valokuvaajaystäväni Minnan kanssa. Keräämästämme aineistosta kertyy muun muassa muutamia matkajuttuja. Oli joukossa toki myös yksi televisiojuttukin, jonka tosin kuvasin itse.

Tykkään työstäni valtavasti, se on antoisaa, vaikka rankkojakin hetkiä toki on. Pitää markkinoida osaamista ja myydä töitään. Tehdä hommia vaikka keskiyöllä jos on tarvis. Hankkia joku hoitamaan lapsia jos ei itse ehdi heitä noukkimaan.

13072021_10154676075323943_1988804781_o

Mutta miten ihanaa onkaan käydä uusissa paikoissa ja tavata mielenkiintoisia ihmisiä. Mikään ei ole niin hauskaa! Oikeasti! Ja vielä saan kirjoittaakin. Tähän ylenpalttisen positiiviseen fiilikseen vaikuttaa ihan satavarmasti se, että pääsee vihdoin tekemään jotain ihan itsekseen, ilman vyötärönkorkuisia apulaisia.

Tuntevatko muut mammat tai papat näin?

Kun sitten vastikään juttelimme omasta ajasta ja kullekin korvamerkityistä harrastuspäivistä miehen kanssa, tunsin huonoa omaatuntoa kun varasin maanantai-illat kuvanveistokurssia varten. Kun minullahan oli jo tämä harrastus. Vai oliko se sittenkään sitä?

Kuvat: Minna Kurjenluoma ja Helena Liikanen

2 Comments

  1. Miia   •  

    Niin tuttu tunne… Juuri tällä hetkellä pohdin niitä mahdollisuuksia, joilla olisi mahdollista yhdistää työ ja perhe-elämä. Sitä kun haluaisi olla itse kasvattamassa omaa lastaan eikä jättää sitä jonkun filippiiniläisen lastenhoitajan armoille, jotta itse voisi olla töissä. Täällä Espanjassa työajat eivät juuri perhe-elämään kannusta. Ja hommaa hankaloittaa vielä puolison työtkin. Mutta niinhän se elämä on aina valintoja… jatkukoon siis toistaiseksi tämä kiireisen kotiäidin elämä. Kyllä niitä töitä tässä vielä on edessä ihan riittävän monta vuosikymmentä 😁

    • Héléna   •     Author

      Se on justiinsa niin: tasapainoa on vaikea löytää. Puolison työthän ne tästä hankalan tekevät. Minulle tämä on antanut elintärkeän lisän, en jaksanut enää sitä pelkkää kotiäidin elämää. Onneksi on babysittereitä, jotka voivat auttaa aina välillä…

Leave a Reply

Your email address will not be published.