Bloggaaminen vs. perfektionismi

perfektionismi

Apua, kuulostaako tämä kököltä?

Bloggaaminen, se on epätäydellisyydessään ihanaa. Ei tarvitse olla muuta kuin on, mutta saa toisaalta olla ihan mitä vain. Siinä voi antaa sanojen lentää tuulen mukana, voi revitellä ja rouskutella, maiskutella verbejä ja pyöritellä adjektiivejä. Virheitäkin saa tulla, vaikka kamalasti.

Niin, sellainen sanoilla herkutteleminen kannattaa, sillä pilkkujen viilaaminen ei kiinnosta ketään. Varsinkaan potentiaalisia lukijoita.

Ajattelin kirjoittaa tällä kertaa perfektionismista luettuani siitä Hesarista. Perfektionismi on mörkö, joka on jossain muodossa kiusannut meistä monia, minuakin.

Sen selättämisessä bloggaamisesta on ollut hyötyä. Se jos joku on auttanut suhtautumaan epätäydelliseen itseen hurjan paljon myötätuntoisemmin.

perfekt2

Ei mulla oo mitään järkevää sanottavaa!

Minulla on täällä Etelä-Ranskassa ystävä, joka ei koskaan saanut yliopiston lopputyötään valmiiksi. Hän pärjäsi opinnoissaan hienosti, mutta lopputyön viimeistely osoittautui ylitsepääsemättömän vaikeaksi.

– Minä viilasin ja viilasin pilkkuja enkä lopulta palauttanut sitä ollenkaan, hän kertoi surullisena kun supisin hänelle kirjaprojektistani.

Kuulosti tutulta. Perfektionismi on omallakin kohdalla tarkoittanut jyystävää kontrollointia ja virheiden pelkoa, tosin ei ihan tuossa mittakaavassa.

Lopputyöni olen kyllä aina saanut valmiiksi tunnollisesti ajallaan, mutta toisaalta taas jättänyt asioita kokonaan tekemättä silkassa epäonnistumisen pelossa. Mahdollinen epäonnistuminen, tiedäthän, se kuristaa kurkkua, vetää hengityksen tiheäksi ja vie yöunet jopa viikoiksi.

IMG_4855

Voiko näin kirjoittaa…

Lapset helpottavat tietysti tässäkin, niin kuin ikävuodet ja elämänkokemuskin. Täydellisyyttä on kakkavaippavaiheessa vaikea tavoitella.

Pahintahan se oli epävarmoina teinivuosina, esimerkiksi silloin muutettuamme vuosien ulkomaankomennukselta takaisin Suomeen. Sairastuin syömishäiriöön: se oli helpoin tapa kontrolloida elämän sekavaa ja epäjärjestelmällistä vaihetta, tuo täydellisen hoikka vartalo.

perfetkt3

Kokeile!

Voi sitä lapsekasta iloa, kun sain ensimmäisen kurvin tehtyä! Ja sitten toisen, kolmannenkin. Kaatuilin mustelmille, mutta voitinpahan itseni. Osallistuin lumilautailukurssille aikuisiällä ison elämänmuutoksen myötä. Toteutin pienen unelman, jota kohti olin jättänyt pyristelemättä, tietysti epäonnistumisen pelossa.

En nimittäin ole liikunnassa koskaan loistanut, enkä varsinkaan ollut valmiiksi mestari, niin kuin perfektionisti itsestään usein olettaa.

perfetkt4

Teinkö kirjoitusvirheen?

Kun elämä sitten toi meidät aikoinaan Ranskaan, päätin aloittaa bloggaamisen, ehkä siksikin, että pää pysyisi kasassa. Olihan pikkuisia kotona kaksi, kotimaakin uusi ja minä – no – päiväsaikaan vailla aikuisseuraa.

– En minä nyt omalla nimelläni ainakaan kirjoita, sanoin.

– Mikset? kysyi tuttu amerikkalaisprofessori.

– Vai kirjoitatko arkaluontoisia tekstejä?

IMG_4857

Nauroin. Arkaluontoisiahan tekstit olivat vain sisäiselle lappuliisalleni, sille pahimmalle päpättäjälle pään sisällä, joka katseli inhimillisiäkin virheitäni moittivasti.

Päätin kokeilla, vähän kuin lumilautailua. Rohkeasti rustasin ja korjailin kirjoitusvirheitäni (ihanaa, sekin on mahdollista netissä!) ja kohta jo näin tekstini ohi pilkkusääntöjen, kuulin sen oman ääneni, joka kumpusi sisältä.

Kurvi kerrallaan kirjaimet sopivat paremmin paikalleen. Puuh. Sitten se iski tajuntaan: ajatella, että täällä minä hölpötän epätäydellistä mitä sattuu omalla nimellä ja silti ihmiset sitä lukevat. Jotkut siitä jopa pitävät, minäkin välillä.

Näin on paljon helpompi olla. Herkullisen epätäydellinen.

P.S. Kuvat ovat eteläranskalaisesta Arlesin kaupungista, missä vierailimme viime kesänä. 

 

44 Comments

  1. Petra   •  

    Hyva sina ja mina ja kaikki me! Jollekin bloggaamisen aloitus voi tuntua pikkujutulta, toisesta se on typeraa, kylla se minullekin vaati pienen aidan ylittamista ja sita etta uskaltaa taas jotain uutta. Ja sen myöta on tullut monta uutta asiaa elamaani.

    • Héléna   •     Author

      Niin just, hyvä me!!! Se on tuonut paljon enemmän kuin olisin osannut kuvitella.

  2. Leluteekin Emilia   •  

    Kuulostaa aika tutulta. 🙂 Yksi parhaista jutuista bloggaamisessa on kyllä juuri se, että ei niin haittaa, vaikka ei aina näppäimistöltä soljuisi ihan sitä parasta a-luokkaa – toki sitä täytyy itselleen välillä muistutella.

    • Héléna   •     Author

      Näin juuri Emilia – bloggaamisessa sekin on sallittua. Hirvittävän vapauttavaa, mutta juuri siksi välillä aika kivuliasta 🙂

  3. Jonna U   •  

    Ajatella, että meissä kaikissa asuu tuollaisia peikkoja. Mutta läpi, yli tai ympäri on mentävä! Kiitos kun kirjoitat. <3

    • Héléna   •     Author

      Niinpä! On parempi tosiaan kuitenkin mennä eteenpäin ja yrittää kuin jättää tekemättä.

  4. Kata   •  

    Mä olen tapellut omaa perfektionismiani vastaan jo kauan ja se onkin onneksi ollut melko hyvin hallinnassa aika nuoresta asti. Mutta iso kynnys omassa bloggaamisessani on ollut se, että jaan elämästäni vapaaehtoisesti tietoa ihan vieraiden ihmisten kanssa. Ihan koko nimelläni en bloggaa mutta en mitenkään yritä myöskään peitellä henkilöllisyyttäni. Ennen blogin aloittamista ajatus tuntui oman elämän avaamisesta julkisesti tuntui ihan mahdottomalta ja hirvittävältä, mutta kas taivas ei olekaan pudonnut päähän! 🙂

    • Héléna   •     Author

      Niin, samalta se bloggaaminen tuntui aluksi minustakin. Ihan hirveää jakaa omaa elämää muille. Lopulta sanoisin, että on kannattanut. Niin paljon se on antanut itselle, mutta varmasti aika paljon myös monille muille, ehkä osaltaan vertaistuen muodossa.

  5. Ansku   •  

    Mä olen jo pitkään tykännyt lukea ihmisten blogeja, mutta meni tosi pitkään ennen kuin uskalsin ajatella että voisinhan minäkin kokeilla..perfektionismiako lie tai arvostelulle asettautumisen pelkoa vai mitä. Vähän samanlaisessa elämäntilanteessa mitä sinäkin kuvasit rohkaistuin kokeilemaan ja bloggaaminen onkin ollut kivaa, vaikka mulla kyllä vieläkin tulee mieleen että nyt sanoin kyllä jotain niin että se ymmärretään väärin ja sitten harmittelen sitä.

    Mulla on lähipiirissä tuota syömishäiriökokemusta ja on mun mielestä tärkeää että siitä uskalletaan puhua. Kiitos että jaoit kokemuksesi.

    • Héléna   •     Author

      En ole koskaan kirjoittanut syömishäiriöstä, koska se on hirmu vaikea pala. Tämä oli eka kerta kun siitä blogissa mainitsin. Ehkä siitä pitäisi kirjoittaa enemmän.

  6. Mä niin tunnistan tästä itseni! Ikä, lapset ja etenkin ulkomailla asuminen ovat auttaneet kovasti asiassa. Ja samaten mietin valehtelematta pari vuotta kehtaanko aloittaa omaa blogia… Ja juuri myös kirjoittelin siitä, että lapsillanikin tämä täydellisyyden tavoittelu on selvästi hidastanut saksan kielen oppimista.

    • Héléna   •     Author

      Ihanaa, etten ole yksin. Käynkin lukemassa heti tuon sinun tekstisi aiheesta. Sama on pyörinyt mielessä täällä, nimittäin perfektionismi, joka toivottavasti ei tartu lapsiin…

  7. Stazzy   •  

    Tämä on aika valaisevaa luettavaa, kun itseä vaivaa kaikki muu paitsi täydellisyydentavoittelu. Mieluusti ottaisin luonteeseeni edes tippasen perfektionismia, niin saisi joskus tehtyä jotain kunnolla 😀 Olen ennemminkin heittäytyjä, jonka elämä on täynnä puolittain tehtyjä projekteja.

    Onnittelut muuten kirjaproggiksesta, huomasin vasta nyt!

    • Héléna   •     Author

      Kiiton onnitteluista kirjailija! Niin, se kultainen keskitie, sepä vasta olisikin.

  8. Saana E   •  

    Tiiätkö, tässä postauksessa oli jotain tosi rohkaisevaa ja inspiroivaa! Olet pääedellä hypännyt myös epätäydellisyyteen aikuisiällä ja se vasta on hienoa, vaikkakin monesti haasteellista! Seuraan tätä blogia muutenkin ja ihaillut sellaista elämäniloista ja rentoa elämäntapaa, jota tästä blogista henkii. 🙂

    • Héléna   •     Author

      Kiitos Saana! Mahtavaa, että meidän elämäntapamme näyttää rennolta. Täällä etelässä ranskikset kutsuvat minua “trop speed”, eli liian nopeana, voisi kääntää ehkä myös kärsimättömäksi…

  9. Saija   •  

    Jotenkin osu tama kirjoitus. Itse en ehka ole perfektionisti mutta pelkaan epaonnistumista kuin ruttoa. Bloggaamisen aloitin aikanaan “salaa.” En edes miehelleni kertonut. Niin paljon pelkasin arvostelua. Kukaan perheestani tai ystavistani suomessa ei tiennyt blogistani. Rohkaistuin viimein uusimman muttomme myota ja kerroin muutamalle laheisimmalle blogista ja nyt jokaista postausta tehdessa mietin etta mitakohan ne miettii kun menin taas tallaista kirjottamaan… Ehka se joskus unohtuu.

    • Héléna   •     Author

      Hyvä, että rohkaistuit Saija! Kohta näet, että tästä reissusta on hirveästi apua. Liikaa me suomalaiset taidetaan miettiä sitä, että mitä ne muut meista tuumaa.

  10. Lauri Pietikäinen   •  

    Hieno postaus kiitos siitä. En ole perfektionisti, kaukana siitä, mutta perheessäni heitä on. Ja heidän kauttaan voin hyvin samaistua kulkemaasi matkaan..
    Luulen, että minun “ongelmani” on päinvastainen. Luotan omiin kykyihini ja joskus epärealistisesti kuvittelen liikoja istestäni. En kovinkaan paljoa pelkää epäonnistumisia. Otan liian suuria haasteita vaihtelevin seurauksin Se sitten ärsyttää ajoittain läheisiäni, jotka huolestuvat puolestani. Niin mielellään he jakaisivat osan perusteellisuudestaan järjestelytaidoistaan minulle ja ottaisivat vaihdossa hieman lisää uskallusta ja heittäytymistä. Onneksi löysin ammatin jossa tärkeintä on epävarmuuden sieto, mutta jossa joutuu sitä säntillisyyttäkin opettelemaan.

    • Héléna   •     Author

      Kiitos Lauri kommentistasi. Se onkin kun saisi jotenkin puolivälistä molempia! Haluaisin kovasti luottaa epärealistisesti myös omiin kykyihini, mutta useimmiten asia tuppaa menemään juuri toisin päin.

  11. Aloin ajatella tämän jutun jälkeen. Olen tavallaan perfektionisti, toisaalta sitten en yhtään. Esimerkiksi työjutuissa olen erittäin tarkka – naurettavan tarkka jopa. Tietysti freelancerina näin, kun ei oikein halua suoltaa mitä tahansa maksavalle asiakkaalle. Hion ja hion juttuja, ja mietin 100 kertaa että onkohan tämä lause hyvä. Vähemmälläkin pärjäisi. Sitten taas blogin kanssa… olen rennompi, vaikka oma nimeni nyt ei ole hankala blogista löytää. Jos virheitä tulee, niin tulkoon, kai se oma “persoonallinen” kirjotustyyli koostuu myös niistä pilkuista väärissä kohdissa. Toisaalta, kiva kirjoittaa rennosti ja olla miettimättä niitä potentiaalisia mokia 🙂

    • Héléna   •     Author

      Niin Lena, niinhän se on, että ehkä meistä suurimmalla osalla on juuri tosi monia eri puolia, ei meissä ole yksioikoisesti vain yhtä puolta vaan monia puolia. Minä olen monessa suhteessa perfektionisti, mutta esimerkiksi kodin siivoaminen ei niihin kuulu…

  12. Venla   •  

    Minusta on hienoa, että kirjoitit tuosta syömishäiriöstä. Se, että asioista puhutaan, tekee niistä vähemmän tabuja. Olen iloinen, että siitä huolimatta, että kirjoitat aiheen olevan hirveän vaikea pala, päätit siitä mainita.

    Ja perfektionismi. Töiden suhteen olen kyllä sitä. Muuten en, vaikka esim. kotona tykkäsin siitä, että kaikki olisi tiptop. Vaan arvostan liikaa möllöttelyä. Kiva, puhutteleva aihe jälleen kerran. Kopsaanpa muuten sinulle Petran blogiin laittamani kysymyksen, en tiedä osasinko kirjoittaa sitä ollenkaan niinkuin lapseni sen kysymyksen tarkoitti.

    “Lapseni tuossa tänään pohti sitä, että miettivätköhän ihmiset muualla maailmalla sitä millaisia stereotypioita ihmisillä heistä on (esim. meitä suomalaisia kai pidetään melko hiljaisina)? Lupasin kysyä sinulta, että mietitäänkö Turkissa tuollaista ja millaisia ajatuksia siellä ihmiset heistä muualta olevilla ajattelevat olevan. Ja nyt tuntuu, että esitin asian mahdollisimman epäselvästi, toivottavasti sait ajatuksestani kiinni.”

    • Venla   •  

      Niin ja jos joku muukin haluaa tähän oman kotimaansa ihmisisten ajatuksista vastata, niin innolla kaikki luen.

  13. Tunnistan itsessäni perfektionismiä ja toisin kuin sinulla, niin se valitettavasti seuraa myös blogissa! Kovasti yritän työstää sitä ja olla rennompi, mutta vaikeeta! Olin kanssa arka aloittamaan bloggaamista ja mietin paljon mitä mieltä läheiset, sukulaiset ja ystävät ovat bloggaamisestani ja toisaalta ihan turhaan, sillä eivät he koskaan kommentoi tai kysele mitään blogistani. Sen sijaan oma perhe on kyllä onneksi kannustavat ja saan kyllä usein kuulla paljon vitsailujakin esim. kuvaussessioistani tai kun kirjoitan niin en näe enkä kuule mitään muuta.

    • Héléna   •     Author

      Kiitos, kuulostaa tutulta. Ihanaa, että perhe on tukena!

  14. Päivi   •  

    Jännä kun ei toisista ihmisistä sitä jännittämistä tai perfektionismin tavoittelua edes huomaa. Mä olen vaan ihaillut sitä, että kirjoitat niin rennolla otteella, mutta samalla ammattimaisesti, toimittajan taustasi huomaa kyllä.

    Jaan muutaman muun kommentoijan kanssa sen, että kynnys blogin aloittamiseen oli korkea. Jotenkin sitä on vaikea kirjoittaa omilla kasvoillaan. Täysi anonyymius ei kuitenkaan toimisi, joku kuitenkin tunnistaa ja sitten pitäisi yrittää muutella niin montaa yksityiskohtaa omasta elämästään. Miksi vaivautua? Ja toisaalta, mitä piiloteltavaa omassa elämässä on? Blogissa siitä kuitenkin kertoo vain pienen siivun. Olen iloinen, että päätin vihdoin aloittaa. Kirjoitan työkseni paljon, mutta tämä on erilaista, ihanaa vastapainoa työjutuille. Tekstit tulevat useimmiten tajunnanvirtana. Vaikka en varsinainen perfektionisti olekaan, niin suorittaja kuitenkin. Yritän pitää huolta siitä, että blogista ei tule suorittamista, vaan että se pysyisi iloa tuottavana asiana.

    • Héléna   •     Author

      Se tiukkapipoinen takakireyteni on hyvin piilotettua 🙂 Hyvä ohjenuora tuo, että pitää blogia iloa tuottavana asiana. Sitä se on ollut mullekin.

  15. -K-   •  

    En valitettavasti omaa oikeastaan yhtään täydellisyydentavoittelua. Harmi! Blogiinkin suollan mitä sattuu, julkaisen ja korjaan vasta jälkikäteen 😀 Vois päästä vähän pidemmälle elämässä jos olisi enemmän kunnianhimoa ja täydellisyydentavoittelua. Tokikaan liika ei ole hyväksi. Hienoa, että selätit syömishäiriön!

    • Héléna   •     Author

      En tiedä, pääseekö täydellisyydentavoittelulla pitkälle. Usein se saattaa myös toimia päin vastoin.

  16. Taas kerran todella hyvä aihe! Ymmärrän sinänsä ystävääsi, joka ei koskaan viimeistellyt opintojaan. Mä olen itse hionut väikkäriäni ihan loputtoman kauan (tai voiko nyt niinkään sanoa kun ei vuosista ole kyse, mutta muutaman kuukauden “liikaa” kuitenkin), kunnes nyt vihdoinkin kyllästyin ja annoin sen ohjaajalle tarkastettavaksi. Riitti moinen hidastelu! Blogin suhteen huomaan perfektionismin vaivaavan säännöllisesti etenkin, jos postausten väliin on ehtinyt tulla pieni tai hieman suurempi tauko. Sitten iskee semmoinen “ei mulla ole mitään riittävän kiinnostavaa sanottavaa” -blokki. Ihan hassua, koska itse luen kuitenkin muiden blogeista mielelläni niitä ihan pieniä palasia arjesta. Kuviakin aina kauhistelen, että ei nää ole riittävän hyviä, en voi siis julkaista tekstiä. Pöh ja pah!

    • Héléna   •     Author

      Tuo blokki kuulostaa tutulta! On hyvä pitää tietty vauhti yllä, muuten iskee rimakauhu. P.S. Onnea väikkäristä!

  17. anna milano   •  

    Kirjoitat osuvasti mielenkiintoisesta aiheesta. Yritin lyhyesti analysoida itseäni ja totesin, etten tunnustaudu perfektionistiksi enkä oikeastaan koskaan ole pelännyt epäonnistumista tai heittäytymistäkään epäonnistumisen pelossa. Välillä väkisin tipahtaa polvilleen tai käy kokonaan rähmällään, mutta aina sitä voi yrittää uutta nousua.

    Minä kärsin kuitenkin pitkäjänteisyyden puutteesta ja siitä, että suhteellisen nopeasti kyllästyn samaan jumputukseen enkä saa vietyä asioita kunnialliseen päätökseen. Keskeneräisyyksiä en halua laskea käsistäni, mutta jos mielenkiinto on jo sammunut tekemiseen, homman valmistuminen lykkääntyy tai pahimmissa tapauksissa jää kokonaan kesken. Syy voi olla siinä, etten osata rajata tehtäviä kunnolla, vaan haahuilen turhan laajoilla vesillä. Mene ja tiedä. Tähän täytynee nyt kiinnittää tosissaan huomiota niin kirjoittamisessa kuin muissa omissa pienissä projekteissa.

    • Héléna   •     Author

      Kuulostaa siltä, että sä oot hienosti onnistunut analysoimaan omia tekemisiä. Se ei ole helppoa! Musta tuntuu, että välillä itseltäkin unohtuu, että missä on hyvä ja missä on parannettavan varaa.

  18. Mrs Finntastic   •  

    Kuulostaa tosi tutulta tuo pilkun viilaaminen ja luulen että jos olisin siihen jäänyt koukkuun en olisi minäkään koskaan saanut lopputyötäni valmiiksi enkä yhtään blogia kirjoitettu. Graduni sai “vain” tyydyttävä arvosanan kun loppujen lopuksi väsyin siihen viilaamiseen ja onko minulta viimeisten 25v aikana koskaan kysytty minkä arvosanan sain? Ei. Monta kertaa olen painanut postaus nappulaa blogin kanssa ja kauhukseni huomannut jälkikäteen kirjoitusvirheitä tai jopa kielioppivirheitä. Onko kukaan lukija minulle niistä huomauttanut? Ei. Ovat vaan kommentoineet blogin sisältöä. Mitä siis opin tästä? Ole kiltti itsellesi ja lopeta vauhkominen! 🙂

    • Héléna   •     Author

      Juuri näin! Älä ole ankara itsellesi! Sitä mä mielessäni toistan kun menee överiksi.

  19. Terhi / Muru Mou   •  

    Mulla on hieman toisin päin: muuten en ole perfektionisti, mutta kun blogin lukijoita on tullut lisää, olen alkanut olla tekstin kanssa tarkempi. Voisin hioa lauseita, muuttaa sanajärjestystä ja miettiä parempia sanoja ikuisuuksia. Toisinaan taas tulee sellainen inspiraatio, että näppäimistö sauhuaa niin lujaa, että ei ehdi liikoja miettiä pikku seikkoja. Sellaiset ajatuksenvirrat julkaisen yleensä heti, sillä mitä kauemmin mietin, sitä todennäköisemmin postaus jää kokonaan julkaisematta… Muiden blogeissa typot ja pilkkuvirheet eivät haittaa yhtään mitään, joten voisi itsekin yrittää ottaa rennommin!

    • Héléna   •     Author

      Tajunnanvirtapostaukset on yleensä parhaita!

  20. Ansku BCN   •  

    Ihan aluksi: onnea kirjasta! Luin uutisen jo heti tuoreeltaan, mutta en silloin ehtinyt onnitella!

    Ja kyllä, minä olen ollut aina perfektionisti ja toinen tyttäristäni on samanlainen. Toinen taas on, hassua kyllä, sellainen huithapeli, ettei mitään määrää! Me meidän perheen perfektionistit stressataan aikatauluista, murehditaan tehtyjä virheitä ja kontrolloidaan ja tarkkaillaan itseämme koko ajan. Itse olen oppinut iän myötä olemaan vähän armollisempi itselleni ja teen tahallani hölmöjä juttuja (kuten kirjoitan julkista blogia, jossa on pilkkuvirheitä), mutta tyttärelläni tuntuu olevan kovasti paineita siitä, että pitää olla täydellinen oppilas, hillitty ja hallittu ja pientenkin virheiden tekeminen aiheuttaa painajaisia. Kai se on jotenkin sisäänrakennettua, sillä olemme yrittäneet kasvattaa hänet rennosti ja rennoksi, ihan samalla tavalla kuin tuon sisarensa 🙂

    • Héléna   •     Author

      Kiitos Ansku! Onkohan se sisäänrakennettua vai ovatkohan jotkut vain taipuvaisempia siihen? En tiedä… Kiitos kun kerroit teidän perheen tilanteesta, mä usein pohdin, että millaisia näistä meidän lapsista tulee…

  21. Hyvä teksti, pisti miettimään! Mä olen ollut nuorempana myös jonkin sortin perfektionisti useammissakin asioissa, nykyään ehkä vähän rennompi joissakin jutuissa. Samoin blogin kirjoittaminen tuntui etenkin alkuvaiheessa tosi vaikealta, ja saatoin rustata yhtä kirjoitusta tuntikaupalla, jolloin tekstikään ei ollut enää erityisen luontevaa. Nykyään kirjoittaminen tulee jo vähän enemmän rutiinilla, joskin kaikki typot ja kirjoitusvirheet ärsyttää edelleen. Vaan niinhän se on, että rapatessa roiskuu. Epämukavuusalueille uskaltautuminen palkitaan aika usein ja onneksi bloggaamisessakin voi kehittyä, kuten kaikessa muussakin!

  22. Liza in London   •  

    Mahtava postaus! Nauroin ääneen lukiessani sitä, koska tunnistin itseni tosi vahvasti muutamasta kohdasta. Etenkin noista arkaluonteisista teksteistä 🙂 Nyt väitöskirjaa tehdessä myös tuo ystäväsi kertoma pilkkujen viilaus kuulostaa tosi tutulta – toivottavasti saan kuitenkin työn kasaan ihan aikataulussa! Ja hei, paljon onnea kirjasta, upea juttu!

  23. Kiitos ihanasta kirjoituksestasi! Tämä pisti ajattelemaan hyvällä tavalla omia tapoja ja tottumuksia 🙂

  24. Pingback: Arvostelun kohteena | Chez Héléna

Leave a Reply

Your email address will not be published.