Hyviä juhlia!

kukkatervehdys

Hyvää joulua tai bonnes fêtes, hyviä juhlia, niin kuin täälläpäin maailmaa on tapana toivottaa.

Meidän perheessä viimeiseen viikkoon on jo mahtunut korvatulehdus, ylellinen hotelliyö, kurkunpäätulehdus, vanhempieni kanssa vietetyt suomalaiset joulujuhlat sekä loputon määrä karuselliajeluita. Elämänmakuista sanoisinko, ja vielä roisisti plussan puolella. (Jostain syystä päädyin lukemaan Studio55:n sivuilta surullisimmista joulumuistoista aamulla. Korvatulehdukset tuntuvat tässä mittapuussa pieniltä.)

Näistä omista jouluympyröistämme matkamme jatkuu nyt eri puolille Lounais- ja Kaakkois-Ranskaa. Edessä on satoja, ellei tuhansia kilometrejä, joukoittain sukulaisia ja ikävöityjä ystäviä. Kerron jännittävästä reissustamme herkkuja tulevien viikkojen varrella blogissa, joten olkaahan kuulolla.

Nyt kuitenkin hetken hengähdys, eikö vain. Joulun kunniaksi kuvasin puutarhamme kummallisen kesäistä kukkaloistoa. Ruusuja pukkaa keskellä jouluviikkoa, iirikset kukkivat, narsissitkin ovat jo voimissaan.

No, onkos tullut kesä nyt talven keskelle, ja laitetaankos pesä myös pikkulinnuille?

4 Comments

  1. Venla   •  

    Nämä kukkaset blogissasi toivat kyllä positiivisen tunteen. Täällä ihmiset ovat laittaneet facebook-kuvia orvokeistaan, joita pihoillaan nyt kasvaa. Niistä en tykkää ennenkuin huhtikuulla. Nyt tahtoisin lunta. Mutta jostain syystä Jyväskylä jäi ilman lunta, vaikka sitä eteläistä Suomea myöten muuten on.

    Ihanaa matkaa teille. Jään odottelemaan matkakuvauksiasi.

    • Héléna   •     Author

      No kyllä täälläkin surraan sitä, että on niin lämmintä. Ei se tännekään kuulu ollenkaan.

  2. MatkaMartta   •  

    Voi että ihan iiriksetkin kukkii siellä. Täällä on ruusuissa ja samettiruusuissa kukkia ja nuppujakin puskevat, mutta keskiviikolle on luvattu jo lunta.
    Autoreissukuvia odotellessa.

    • Héléna   •     Author

      Toivottavasti panet kuvia lumesta, jos semmoista on tiedossa! Sitä mekin oltaisiin kovin tälle joululomalle toivottu, mutta nyt voi olla, että jää välistä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.