Viinijuhla salaseurassa

safranier2

Milloin voi ryhtyä kutsumaan itseään oikeaksi paikalliseksi? Ehkei koskaan, ainakaan tämmöisessa eteläranskalaisessa pikkukaupungissa.

Meillä Antibesissa on kaupunginosa nimeltä Safranier, tai oikeastaan pitäisi sanoa Safranierin ”commune libre” eli vapaa kunta *. Safranier on ehdottomasti vanhan kaupungin kaunein osa: suloisia hyvin hoidettuja kujia, upeita näkymiä ja uskomattomia kukka-asetelmia. Suosittelen tutustumaan.

safranier8

Safranierin keskusaukiolla on paitsi tunnettu ravintola, siellä myös järjestetään juhlia. Yksi tällainen tärkeä juhla on viininkorjuujuhla, joka järjestetään joka vuosi. Miksi näin – sitä en tiedä. Kivikujilla kun ei todellakaan kasva viininrypäleitä. Näidenkin vitsailtiin tulleen Uudesta Seelannista.

safranier5

Olin kuullut tuosta juhlasta toki aikaisemminkin. Paikallislehden kuvat näyttivät aina hauskoilta. Mutta milloin se järjestetään? Se oli mennyt minulta aina ohi.

Onneksi kotikadumme asukas oli tänä vuonna liimannut juhlasta kertovan julisteen porttiinsa. Lauantaina kello 18, sinne siis. Naapurimmekin (syntyperäinen antibesilainen) suositteli, se on kuulemma hieno paikallisten juhla. Saimme heidän perheensä seuraksemme.

safranier4

Ja hauskaa meillä toki olikin, mielenkiintoista nyt vähintään. Kuuntelimme kuinka Antibesin pormestari hassutteli Safranierin pormestarin kanssa ja väänsi puristinta. Lapsetkin (tuo vaaleampi on meidän, tummenpi naapurin) saivat nähdä, kuinka viininrypäleet muuttuvat mehuksi.

safranier3

Äiti, setä sanoi, että sinne meni etanakin. Ethän vain juo sitä, ethän.

Maistoinpa silti, salaa. Makeaa viininrypälemehuahan se.

safranier7

Iloitsevan paikallisväen keskellä olo oli kuitenkin kuin turistilla. Toisaalta oli mukava katsella juhlintaa ulkopuolelta, toisaalta tuntui haikealta. Sillä tätähän se on, maahanmuuttajan elämä: oikeaksi paikalliseksi et pääse koskaan.

* Ranskassa commune libre tarkoittaa, että alueella on oma yhdistys, joka järjestää erityisiä juhlia ja pitää huolta naapuruussuhteistaan. Safranierilla on myös oma ”pormestari”. Myös esimerkiksi Pariisin Montmartre on commune libre.

* * *

 / Grape harvest in Antibes

During the weekend we took part in a grape harvest of Safranier, a well-known neighbourhood in Antibes. Why they organice this here, I have no idea. There certainly isn’t any wine growing in Safranier.
The yearly party is very local, and even though it was very enjoyable, it left me feeling a bit like an outsider, a tourist. I wonder when an expat can start calling herself a local? Never?

 

12 Comments

  1. Kata   •  

    Nuo ulkopuolisen haikeat tunnelmat kuulostavat niin tutuilta!

    Oma kokemukseni on ollut se, että yhden vuoden jälkeen alkaa tuntua uudessa maassa melko kotoisalta – ainakin kun vertaa ensimmäisen vuoden hapuilevan tunnelmiin. Kahden vuoden kohdalla oivaltaa kuinka hukassa oikeastaan olikaan vielä vuotta aikaisemmin ja kuinka edelleenkään ei oikeastaan ole vielä kuin kotonaan. Mutta kolmen-neljän vuoden jälkeen alkaa kuin alkaakin olla orgaaninen osa ympäröivää todellisuutta. Että älä vielä luovuta! Asettuminen vie kauemmin kuin luulisi mutta kyllä se on mahdollista vaikka olisi alkuun miten ulkopuolinen hyvänsä, kun vaan halua ja aikaa riittää.

    • Kata   •  

      Täällä Sudanissa olen toki itse tällä hetkellä ensimmäisen vuoden harhassa siitä, että alan asettua 🙂 Mutta sekä Englantiin että Belizeen olen aikoinani sopeutunut ihan todella, siinä kolmen vuoden paikkeilla.

      • Héléna   •     Author

        Itselläni on useimmiten semmoinen olo, että koti on täällä. Mutta sitten se ulkopuolinen tunne tulee hassuissa tilanteissa, kuten nyt esimerkiksi viinijuhlissa.

        • Kata   •  

          Oma kokemukseni on se, että ne viimeisetkin ulkopuolisuuden tunteet ja hetket kyllä ennen pitkää väistyvät. Toivotaan, että näin on myös sinun kohdallasi.

  2. Veera A   •  

    Tuo ulkopuolisuuden tunne on hassu ja tuttu juttu. Kun asuimme New Hampshiressa pienessä kaupungissa, tunsin oloni usein ulkopuoliseksi. Monet tuttuni olivat asuneet siellä koko ikänsä ja heillä oli kaupungissa syvät juuret. Ihmisiin oli helppo tutustua, mutta oikeasti sisään pääseminen oli vaikeaa. Täällä San Diegossa meininki on ihan toinen. En tiedä juuri ketään, joka olisi ihan oikeasti täältä kotoisin. Meitä “ulkopuolisia” on niin paljon, ettei olo tunnukaan enää ulkopuoliselta.

    • Héléna   •     Author

      Tuokin on totta! Monet ystäväni ovat täällä myös muualta kuin Etelä-Ranskasta kotoisin. Onhan se totta, että paikallisilla on usein jo omat piirinsä ja kiireensä, kun taas ne toiset ulkopuoliset etsivät uusia ympyröitä ja ystäviä. Semmoiseen joukkoon on helpompi sulautua.

  3. Mulla on vähän sama fiilis Coloradossa kuin Veeralla. Kukaan ei ole “aito coloradolainen”, joten jo meitä kutsutaan välillä termillä Coloradan. Tuntuu, että paikallisuus on täällä enemmän kiinni siitä, rakastaako vuoria ja haluaako elää täällä, kuin jostain kulttuurista.

    • Héléna   •     Author

      Niin se varmaan menee. Los Angelesista vain harva tuntui olevan sieltä kotoisin. Paikallisuus syntyi rakkaudesta kaupunkiin.

  4. Ansku BCN   •  

    Samoja fiiliksiä kuin muillakin kommentoijilla. En myöskään tunne oloani enää kotoisaksi kotikylässäni Suomessakaan, kylä on muuttunut, samoin minä. Selkeästi koti on nyt täällä, missä asumme, mutta en varmasti ikinä tule menemään paikallisesta. Mielenkiintoista nähdä ajan myötä, että miten lapset kokevat kansallisuutensa ja kotiseutunsa. Ovatko he edelleen suomalaisia, kuten me vanhemmat, kokevatko he olevansa barcelonalaisia vai kenties jotain muuta.
    Tästä tulikin mieleen, kuinka tyttö mietti viisivuotiaana omaa kansallisuuttaan. “Mä oon syntynyt Sveitsissä, mutta asunut Ranskassa ja Espanjassa. Ehkä mä en oo suomalainen, vaan paremminkin maapallolainen.” Niinpä.

    • Héléna   •     Author

      Ansku, juuri tätä hain. Kotoutuminen ja paikallisuus on kaksi eri asiaa. Paikalliseksi tosin en enää tuntisi itseäni synnyinkaupungissanikaan. Tuo tosiaan vasta onkin mielenkiintoista, että kuinka lapset jatkossa näkevät. Maapallolainen ei ole hullumpi juttu ollenkaan.

      • Kata   •  

        Minulla ei ehkä oikein koskaan missään ole ollut sillä tavalla täydellisen joukkoonkuuluva tai paikallinen olo, etten osaa edes oikein asennoitua sellaista odottamaan. Lapsuuteni ja lapsuudenperheeni oli sen verran outo, etten koskaan lapsuudessa ja nuoruudessa Suomessakaan tuntenut täysin olevani minkään muun kuin ihanan perheeni jäsen 🙂 Siitä onkin ehkä etua nyt kun tästä muukalaisuudesta on tullut elämäntapa?

        Juuri tänään muuten täällä eräs uusi tuttavuus, joka myös elää tätä kiertolaiselämää, kauhisteli sitä kuinka monista kiertolaislapsista tulee maailmankansalaisia eivätkä he oikein kuulu mihinkään yhteen paikkaan. En osaa itse pitää sitä huonona asiana – maapallolaisia lapsia kai meilläkin ennen kaikkea kasvaa ja ihan hyvä niin.

        • Héléna   •     Author

          Maapallolaiset ovat ihania 🙂 Tietystä ulkopuolisuudesta on hyötyäkin minusta. Elämä tuntuu jännittävältä, niitä pieniä erikoisuuksia huomaa paremmin kuin ihan aitona paikallisena. Minä lapsuudessa muutin paljon (myös ulkomaille) ja joskus haaveilin semmosesta elämästä, johon kuuluisi lapsuudenkavereita ja semmonen aito lapsuudenkoti. Ehkä varmaan siksi, että muillakin oli.

Leave a Reply

Your email address will not be published.