Kaksi litraa kyyneleitä / Two litres of tears

tanssi4

Tytärtäni puskettiin eteenpäin käytävällä. Hän kääntyi katsomaan minua hätääntynein silmin. Kurkussa kuristi.

– Äiti, tulethan katsomaan?

– Tulen kulta!

Kolmevuotiaan satubaletin ensiesiintyminen jännitti minua enemmän kuin tanssijatarta. Sinne hänet piti jättää yksin, Nizzan oopperatalon ovelle, mistä isommat ballerinat tulivat hänet hakemaan.

Olin vääntänyt hiukset ohjeiden mukaan nutturalle, tarkistanut aikataulut, varmistanut että esiintymisvarusteet olivat ojennuksessa. Silti hermostutti.

Kaikista paikoista ensiesiintyminen oli juuri oopperatalossa. Oopperatalossa! Ja vielä kahdeksalta illalla! Heikotti.

tanssi3

Sitten se koitti: hetki, kun verhot hilattiin ylös ja ensimmäiset esiintyjät loikkivat estradille. Jo kohta oli pienempien vuoro. Sieltä hän sipsutti, varpaillaan, kädet kauniissa ojennuksessa. Hän kuikuili opettajalta neuvoja, yritti etsiä meitä sikkuraisilla silmillään.

tanssi

Ja minä itkin. Itkin ja itkin. Itkin menneitä vauva-aikoja. Päiviä jolloin olin ollut kärsimätön ja kehno äiti. Hienojakin hetkiä, joista en ollut tajunnut nauttia. Niitä, joita ei enää saisi takaisin.

Mies silitti.

– Selviätkö?

– Milloin hänestä tuli noin iso tyttö?

Väliajalla juoksimme etsimään lasta. Hän oli väsynyt, itku herkässä.

– Äiti, en nähnyt sinua.

– Ei se haittaa kulta.

– Mennään kotiin.

tanssi5

Mutta eipä menty kotiin vaan jäätelölle pimeään kaupunkiin. Nauroimme ja kannoimme tähteämme kuin kuningatarta. Vain me kolme, niin kuin silloin ennen.

tanssi6

* * *

I left her there, on the door of Nice opera house. She turned back to look at me.
– Will you come to see me?
– I will darling.
It was about to be my daughter’s first dance performance. I was more stressed than her.
Soon she was there, on the stage. She tiptoed gracefully, her arms stretched out. And I cried. I cried for all those baby days that were gone. For those moments when I had lost my patience with her, when I had been a poor mom. I even cried for the perfect days that I had forgotten to enjoy.
– Will you make it, my husband asked.
– When did she become such a big girl?
During intermission we ran to get our princess. We found a girl who was tired, not far from crying.
– Mom, I didn’t see you.
– It’s ok darling.
– Let’s go home.
But we didn’t. We went to buy ice-cream, laughed and carried our star around like a queen.
Just us three like in the old times.

13 Comments

  1. Eija Rantanen   •  

    voi Hellu, tuo on alkua! Ja äitiyden ihanuuksia… Mielettömiä tunteita edessä…

    • Héléna   •     Author

      Tästä se lähtee! Ensi kerran mukaan tukuttain nenäliinoja.

  2. Petra   •  

    Voi, muakin alkoi itkettamaan!

  3. Leila Kiiskinen   •  

    Olipa ihanan herkkä postaus Kyyneleitä pyyhittiin silmäkulmista täälläkin. .

    • Héléna   •     Author

      Voi kiitos Leila kun kävit lukemassa!

  4. Jael   •  

    Ihana pikku ballerina:) Voin ihan kuvitella miten liikuttavaa tuo oli sinulle:) Itsekin olin pienenä pikku ballerina;D

    • Héléna   •     Author

      Minä en koskaan ollut, mutta kovasti kyllä olisin toivonut 🙂

  5. Voi miten suloista ja kaunista! En varmaan olisi nähnyt itkultani mitään 🙂 Itse leikin balleriinaa lapsena 60-luvulla mustavalkoTV:n ääressä katsellen Joutsenlampea. Rakastuin balettiin silloin mutta balleriinaa minusta ei koskaan tullut mutta ei se haittaa, nautin muiden esityksistä. <3

    • Héléna   •     Author

      Ei minustakaan ballerinaa tullut. Sitäkin enemmän nautin muitten tansseista.

  6. Laura   •  

    Voi näitä äitiyden tuomia tunnekuohuja! Onnea, ylpeyttä, haikeutta, rakkautta… Meidän tyttömme ei ole ballerina, mutta ensimmäinen jalkapallossa tehty maali ja onnistumiset ponin selässä ovat myös nostattaneet kyyneliä. <3

    • Héléna   •     Author

      Voin uskoa Laura! Minua itkettää vieläkin pelkkä ajatuskin siitä esityksestä.

  7. Pingback: Äippä kentän laidalla | Chez Héléna

Leave a Reply

Your email address will not be published.