Koulutettu nainen kotiäidiksi ulkomaille – unelmien tulevaisuus?

P1050086

Miehen työpäivät ovat ylipitkiä? Kotirouvailu tuntuu yksinäiseltä? Ja mummikin on tuhannen kilometrin päässä? Omia juttuja et millään saa aloitettua, koska sopivia hoitojärjestelyjä on vaikea löytää?

Hmm. Annas kun arvaan. Olet miehen perässä maailmalle muuttanut suomalaismamma.

Blogistikollegani Jeanette “Peppe” Öhman kirjoitti oivan artikkelin Huvudstadsbladetiin siitä, kuinka tehtävät miesten ja naisten välillä jaetaan Yhdysvalloissa. Haastateltavana oli suomalaisperhe Santa Monicassa (ystäviäni muuten!).

13030030

Haastateltavien mukaan Kaliforniassa joko äiti on kotona lasten kanssa tai sitten lapset ovat pitkät työpäivät naispuolisen hoitotädin kanssa. Jotkut Yhdysvalloissa palkkaavat jopa yönannyjä valvomaan itkevän lapsen rinnalla, jotta itse jaksaisivat töissä. Isukit painavat vaan pitkää päivää. Niin pitkää, ettei kotiäidille tahdo omaa aikaa jäädä ollenkaan.

Tuskin valehtelen kun väitän saman kuvion olevan totta meille niin monille miehen perässä maailmalle lähteneille. Kuinkakohan moni koulutettu suomalaisnainen hoitaa perheen lapsia ulkomailla?

Kun lähdimme Kaliforniaan vuonna 2012 (siltä reissulta kaikki tämän postauksen kuvat!), oli mies lapsen kanssa kotona. Minä sain opiskelupaikan ja mies päätti pitää pienen tyttäremme kanssa sapattivapaata. Oli päätöksestään hyvin tyytyväinen, joskin leikkipuiston ainoa isukki.

joulujuhla

Sitten kun tultiin Ranskaan, vaihtuivat roolin päittäin. Olin raskaana, joten oli luonnollista että jään kotiin. Mutta kohta kaksi vuotta on kulunut ja töihin tekee mieli.  Ulkomailla suomalaisäiti on kuitenkin ihan uuden edessä. Mitä tehdä kun työpaikka ei odotakaan? Kuka hoitaa ja hakee lapset jos päivä venyy?

Meillä Ranskassa, kuten Jenkeissäkin työpäivät ovat pitkiä (lounaatkin parituntisia) ja kun siihen lasketaan työmatkat päälle, on meillä mies poissa kotoa noin 11 tuntia päivästä. Pariisissa lukemat ovat vieläkin hurjemmat.

13010016

Vaihtoehtoina onkin joko pitää pienet lapset hoidossa reilut 10 tuntia päivässä tai pyrkiä järjestelemään itsensä jollain tavalla osaksi aikaa kotiin.  Suomalaista välimuotoa, jossa kotiin pääsisi lasten kanssa jo neljän jälkeen, saa ainakin täällä todella etsiä.

Muutto ulkomaille avartaa enemmän kuin mikään, en ikinä vaihtaisi näitä kokemuksia pois. Mutta ennen lähtöä, muistathan kysyä itseltäsi: kuinka paljon minä olen valmis joustamaan?

47 Comments

  1. Hyvin kirjoitettu! Tätä olen miettinyt paljon viime aikoina, kun ollaan mietitty, kuinka paljon ulkomailla aiotaan vielä viettää aikaa, ja mitä halutaan tulevaisuudelta. Suomalainen vanhemmuus ja työn ja kodin yhteensovittaminen tuntuu kivalta utopialta.

    • Héléna   •     Author

      Kiitos! Ulkomailla toki perhe hitsautuu yhteen ihan erilailla kuin ehkä Suomessa tapahtuisi. Mutta kyllä työn ja kodin yhteensovittaminen muualla kuin rakkaissa Pohjoismaissa vaatii aika paljon – varsinkin jos toisen työn perässä on maailmalle alun perin lähdetty.

  2. Jael   •  

    Aika lailla samalla tavalla täälläkin,kuten mainitsin äitiyslomapostauksessani,eli hoitotädin tai päiväkodin hoiviin tai sitten kotiin jos siihen on varaa.Asuin täällä ensimmäistä kertaa siihen asti kun poikani oli 5.vuotias ja kyllä se työn ja hoidon yhteen sovitteleminen oli välillä tuskallista.

    • Héléna   •     Author

      Se olikin hyvä postaus. Kyllä ne Suomen kaltaiset järjestelyt ovat tosi harvassa.

  3. MinnaS   •  

    Aamen! Juurikin noin. Jokaisen joka ulkomaille lahtee puolison tyon tai opiskelun perassa on hyva kysya itseltaan, selviaako itsensa kanssa uudessa ymparistossa, jossa on vieras kulttuuri, vieras kieli, uudet ympyrat, jotka pitaa itse etsia. Paljon hyvaahan ulkomailla asuessa on, mutta kylla se vaatii paata olla kotiaitina ulkomailla vailla turvaverkostoa.

    • Héléna   •     Author

      Minna, päätä se just vaatii. Sitä, että on sinut itsensä kanssa. Ikävä tulee usein, mutta jaksettava on.

  4. Ansku BCN   •  

    Oi, niin totta! Minä olen seurannut miestäni maailmalle ja luopunut omasta urastani. Näitä asioita on siis tullut pohdittua todella paljon vuosien mittaan.

    Mainitsit, että miehellesi tulee helposti 11-tuntiset työpäivät. Kun minä olin kokopäivätöissä, meidän 5- ja 7-vuotiaiden lasten koulupäivät olivat 11-tuntiset. Kouluun mentiin toisinaan kuumeisena, kun lastenhoitoapua ei saatu mistään. Se oli aika raskasta, kaikille osapuolille… Jossain vaiheessa on vaan ollut pakko tehdä päätös, että minä pyöritän arjen kotona ja teen osapäivähommia ja sitä sun tätä pikkupuuhaa ja mies tuo leivän pöytään. Koko perhe voi näin paremmin. Menisin enemmän kuin mielelläni kunnon töihin, mutta ei se taida onnistua, kun toinen on tosi paljon työmatkoilla ja tekee pitkää päivää. Sitä paitsi palkat ovat täällä niin huonot, että eipä minulle paljon jäänyt käteen lasten extrahoitomaksujen, siivoojan ja muiden kulujen jälkeen.

    Koen menettäneeni uramahdollisuudet ulkomaille muuton takia, mutta toisaalta saanut niin paljon enemmän, ettei harmita 🙂

    • Héléna   •     Author

      Kiitos Ansku tästä kommentista – sinulla on tästä kokemusta. Ajattele – 11-tuntisia koulupäiviä viisivuotiaille? Tuntuu jotenkin ihan naurettavalta, mutta muunkaanlaisia mahdollisuuksia ei ole. Tuo pikkupuuhailu kuulostaa myös tutulta: tuntuu, että omat hommat on semmoista näpertelyä oikeiden töiden sijaan. Ei ole helppoa. Minä en vielä kuitenkaan suostu luopumaan urahaaveistani 🙂

  5. Petra   •  

    Hyva kirjoitus Helena! Itse lahdin ulkomaille aikoinani itsekseni, mies olisi muuttanut Suomeenkin kun sen ratkaisun aika tuli tavattuamme, mina en. Taalla ollaan edelleen, silloin kun tyttö oli pieni mies piti töista omaa lomaa ja työsuhteen vaihtuessa pitkan tauon ja oli kotona. Teen sillisalaattiduuneja, ei huvita tehda aamusta iltaan vahaisilla vapailla, 4v. pian tayttavan tytön kanssa en kestaisi enaa tosin taysipaivaista kotiaitiyttakaan, valimuoto on siis talla hetkella omalta kannalta paras muoto.

    • Héléna   •     Author

      Petra, ihan mahtavaa, että olet löytänyt semmoisen hyvän balanssin. Niinhän se vähän on, etten minäkään oikein Suomeen ainakaan nyt haluaisi. Eli tällä mennään…

  6. Peppe   •  

    Bra skrivet som vanligt! På många sätt är det enklare att ha två karriärmänniskor i familjen i Finland. Samtidigt finns det så många andra fördelar med att bo utomlands.

    • Héléna   •     Author

      Peppe, just niin. En vaihtaisi ulkomaaneloa mihinkään, mutta joustoa nämä päätökset vaativat.

  7. Eija Rantanen   •  

    Hyvä Helena,tiukka kysymys. Katselin juuri Richmond parkissa pojantytärtä ulkoiluttaessani expat mammoja jotka heittivät lapset kouluun,sitten juoksemaan ja lounaalle yhdessä ym ym. Ihan kuin minä aikoinaan Belgiassa. Luovuin työstäni 10 vuodeksi jotta voimme perheenä luoda miehen uraa…hmmmmm….
    Nyt seuraan riitaisaa avioeroa vastaavassa perheessä jossa mukana seurannut vaimo jää puille paljaille…asuntokin on ollut työsuhdeasunto..ja omaa työkokemusta on vain hitunen vuosilta yx ja kax.
    Nuoret naiset miettikää todella mistä luovutte….rakkaus voi sokaista!

    • Héléna   •     Author

      Eija, kiitos kommentista. Sinulla tosiaan on perspektiiviä! Ajatus miehen uran luomisesta koko perheen voimin vähän kyllä puistattaa – meillä onneksi ei ihan siitä ole kyse. Tärkeää on tosiaan miettiä kaikkia aspekteja, jopa sitä kuuluistaa eläkettä, vaikka se muka siintää vielä niin kaukana…

  8. Yks Aino   •  

    Ennen lasten saamista en voinut kuvitellakaan, miten paljon perusterveet tenavat voivat sairastella. Joka talvi sama juttu: viikkokausien sairastelut putkeen eika ikina aikaa edes niille pikkutoille. Kun sita turvaverkkoa ei tosiaan ole! Eihan kipeita lapsia voi naapuriinkaan vieda…

    Ensi talvi jo etukateen hirvittaa koska olen nyt ottanut pitkasta aikaa vastaan pienen duunin. Miten kay, kauanko pystyn sen pitamaan? Jaa nahtavaksi!

    Sanoisin edellisten tavoin etta jos oma tyoura on teille siskot millaan lailla tarkea niin miettikaa tarkkaan ja realistisesti ennen kuin tilaatte muuttoauton.

    • Héléna   •     Author

      Kiitos Aino. Tuo sairastelukierre on kyllä semmonen, mikä itseäänkin pelottaa. Onnea kuitenkin duunista! Nyt teet vaan kaikkesi, että onnistuu. Babysitterit on keksitty.

  9. Ruusu   •  

    Me lähdimme alun perin maailmalle minun työni perässä, kun vaihdoimme maata se tapahtui mieheni uran vuoksi. Kaksi lasta tupsahti maailmalla ( sekä uraäitinä että hetki kotiäitinä- molemmista rooleista nautin kovin). Nyt meillä aivan ihana ratkaisu: saan tehdä mieleistä työtä, mutta 75% työajalla, jolloin loppu päivä on pyhitetty perheelle. Ihana Saksan systeemi! Toisaalta molempien kv tutkijan ura auttaa meitä löytämään molemmille sopivia ratkaisuja!

    • Héléna   •     Author

      Onpa ihana kuulla hyvistä kokemuksista! Tuollainen työ on varmasti ihanteellinen tällaisessa elämäntilanteessa.

  10. Sanna   •  

    Suomessa käydessäni eniten puistattaa aina se, että joudun selittelemään miksen käy koulutustani vastaavissa säännöllisissä päivätöissä. Suomessa on ylitärkeää pyrkiä tilanteeseen, jossa puolisot ovat kaikin puolin tasa-arvoisia, tuovat saman määrän rahaa ja aikaa perheeseen, vaikkei se ole täysin mahdollista sielläkään, jos missään. Suomessa identiteettiäkin määrittää kovin vahvasti työpaikka.
    Ulkomaille muuttaminen, ja varsinkin ympäriinsä muuttelu, on kovaa hommaa mielelle, ja juuri siksi niin antoisaa. Minusta yksi kulmakivistä sen onnistumisessa on psykologinen joustavuus, eli se, ettet halua vääntää toisen maan asioita sellaisiksi kuin ne ovat kotimaassa vaan hyväksyt maan tai kolmannen kulttuurin tavan.
    Expat-puolison osaa ei oikein ymmärrä muut kuin sen kokeneet. Minä katson lasteni henkisen hyvinvoinnin päätehtäväkseni vaikka toki omaakin mielekästä tehtävää on hyvä olla, vaikkei välttämättä koulutusta vastaavaa uraa.

    • Héléna   •     Author

      Kiitos kommentistasi Sanna! Erittäin hyvä pointti: on myös paljon heitä, jotka nauttivat elämästä kotosalla. On heitä, joille lasten henkisen hyvinvoinnin ylläpitäminen on tärkeintä, toiset taas löytävät onnen koulutusta vastaavista tehtävistä. Meitä on moneen! Ja olen huomannut saman Suomessa käydessäni: sellainen puolisoiden liiallinen pyrkimys ihan samanlaisiin tulonlähteisiin tuntuu nykyään vähän tekemällä tehdyltä. Muutkin asiat määrittävät ihmistä kuin työ.

    • Kata   •  

      Olen Sanna niin samaa mieltä tuosta, että Suomessa tuntuu monelle olevan tärkein tavoite matemaattinen tasa-arvo, missä kaikki on tarkalleen tasan. Se vaikuttaa omasta näkökulmastani hyvin oudolta ja hankalaltakin.

      Minä kiitän lähes päivittäin onneani, etten määritä itseäni tai muita työn kautta – identiteetti on minulle jotain ihan muuta kuin se mistä saa palkkaa; olen kiitollinen myös siitä etten ole kunnianhimoinen, tai kunnianhimoni on sidottu ihan muuhun kuin palkkatyöhön. Muutenkin allekirjoitan Sanna kommenttisi kokonaisuudessaan.

      Olen myös Helena kanssasi samaa mieltä siitä, että maailmalle lähdetään usein ehkä turhan kevyesti ja liian optimistisin odotuksin, mutta mielestäni se koskee lähtemistä ihan ylipäänsä. Vuosia sitten lähdin maailmalle opiskelemaan ensimmäistä yliopistotutkintoani. Kun muutama vuosi opiskeluja oli takana kysyi perhetuttu minulta mitä ajattelen valinnastani siinä vaiheessa. Olin ja olen edelleen vakuuttunut siitä, että lähtö oli hyvä asia mutta jo siinä vaiheessa oivalsin, että olisi ollut hyvä jos minua olisi enemmän valmistettu siihen, että kun kerran kotimaastaan lähtee ei paluu ole välttämättä ihan yksinkertaista. Olin jo silloin, muutaman vuoden ulkomailla asumisen jälkeen, aika vieraantunut suomalaisesta elämästä, nykyään se tuntuu minulle hyvinkin vieraalta. Onneksi olen löytänyt täältä maailmalta oman (tosin tasaisin väliajoin vaihtuvan!) paikkani, mutta mitä jos omaa paikkaa ei olisi löytynyt ja Suomikin olisi tuntunut vieraalta? Se olisi voinut olla kova paikka.

      • Kata   •  

        Hassua muuten, mulla on tästä samasta aiheesta luonnos aluillaan… Tosin vähän toisenlaisesta kulmasta. Saa nähdä tuleeko koskaan valmista, mutta siis samanlaisissa ajatuksissa taas mennään 🙂

      • Héléna   •     Author

        Kata, olen samaa mieltä. En ymmärrä, että miksi kaikki menot pitää jakaa puoliksi ja tuloissakin kilpailla. Sinun blogiasi lukiessani huomaan sinun olevan tosi sinut tilanteesi kanssa, se huokuu läpi. Se on hienoa. Minulle journalismi on koko aikuisiän ollut osa minua, vähän sellainen määrittävä tekijä monessakin asiassa. Joillekin se voi olla taide, toisille rakentaminen. Sen jääminen pois omasta elämästä jättäisi hirvittävän ammottavan aukon ja varmasti masentaisi.

        Suomi alkaa nopeasti tuntua vieraalta. Kun teini-iässä palasin Suomeen neljän ulkomaanvuoden jälkeen, oli se minulle henkisesti niin rankkaa, että sairastuin syömishäiriöön. Kirjoitin niistä tunteista yhden postauksenkin aikoinaan: http://chezhelena.com/2014/01/17/kaipuu-ei-kaikkoa/ . Sen takia se työ, mitä sinä Kata teet ja samoin Sanna, on tosi tärkeää lasten kannalta. Toki teenhän minäkin sitä, mutta tunnustan, ettei minun pääni kestä pelkkää kotonaoloa.

        • Héléna   •     Author

          JA mieletöntä, että taas ollaan samoissa ajatuksissa kanssasi… Tee ihmeessä se postaus!

          • Kata   •  

            Nyt vihdoin kuoriutui luonnoksesta valmis teksti… 🙂

  11. Yksis   •  

    Mun on kaikkien näitten ulkomaanvuosien jälkeen vaikeeta tavallaan ymmärtää sitä suomalaisen naisen loputonta tarvetta todistaa oma tasavertaisuutensa ja itsenäisyytensä.

    En ole kotona lasten kanssa, jotta mies saisi rakentaa uraa, vaan siksi että lapset tarvitsee sitä ja se on mun rooli meidän perheessä. Se ei ole yhtään sen vähäpätöisempi, vähemmän tärkeä tai huonompi rooli kuin se perheen toisen aikuisen rooli työelämässä perheen elättäjänä.

    Kolmen lapsen kanssa en tosiaankaan tiputtele lapsia kouluun ja painele siitä sit kampaajan ja kynsihoitolan kautta lounaalle elintasomuijien kanssa. Fredde on antanut mulle tittelin “Head of Household Services” Mä tapaan lasten opettajien, rehtoreitten, terapeuttien ja terveydenhuoltosysteemin kanssa. En ole sen enempää typistetty tai alistettu kuin luksuselämään pönkitettykään.

    • Héléna   •     Author

      Yksis, on hienoa, että olet löytänyt paikkasi. Se on tärkeä homma, toi Head of Household Services 🙂 Toki näihin tehtäviin menee erilailla aikaa eri maissa. Täällä lastenlääkärin odotushuoneessakin menee aina kaksi tuntia, koska herra docteur on yleensä sen verran myöhässä. Enpä ole minäkään ikinä kynsihoitolohin…. Ja vaikka tasa-arvonainen olenkin ja aina puhumassa sen puolesta, olen samaa mieltä siitä, ettei sellaista väkinäistä puolisoiden tasavertaisuutta, mihin Suomessa törmää, ole mitään syytä rakentaa ellei se nyt sitten tuo osapuolille onnea. Pääasia, että kunnioitus toimii perheessä ja kaikki on tyytyväisiä.

    • Titta   •  

      Yksis – samaa mieltä kanssasi! Toki ymmärrän että eri ihmiset saa kiksejä eri asioista ja se on tämän maailman rikkaus, mutta en ymmärrä miksi Suomessa mennään jo niin yli tossa niin kutsutussa tasavertaisuudessa. Minun mielestäni täytyisi tulla jo pari askelta takaisin päin ja katsoa mikä sen tasa-arvoisuuden oikeasta rakentaa. (Alla oleva siis minun käsitykseni siitä, en todellakaan sano että kaikille toimiva tai oikea).

      Työssä käyvänä naisena hyvässä virassa hoidan “silti” kaikki niin kutsutut “naisten työt” – lapset, siivoukset, pyykit, silitykset sun muut. Se että olen lasten “primary caretaker” ja että miehen ura on urista ykkösenä oli selvää jo siinä vaiheessa kun raotettiin lapsenteko haaveita. Jos haluan näihin apua, maksamme yhteisistä varoista mutta minun päätettävissä jos/mitä/kuka/milloin ja lapsenhoito apua ulkopuoliselta käytän paljon, koska – onnellinen minä, hyvä äiti ja puoliso. Ruoka on myös katettuna pöydässä kun herra palaa reissultansa, jos tiedän että sieltä tullaan nälissään kotiin.

      Toisaalta, materiaalinen elämäntasoni on huomattavasti korkeammalla kuin jos eläisin vain omilla tuloillani; on sen mukaiset kämpät, autot, reissut, vaatteet ja laukutkin, joita lahjoina tippuu onnelliselta mieheltä. Niistä perustamatta mutta myös rehellisesti valittamatta, on minulle tärkeintä se että minun henkinen elämän tasoni on korkealla; uraani arvostetaan ja kannustetaan eteenpäin pyrkimisessä, huushollin hoitoa arvostetaan ja siitä kiitetään, minua kannustetaan ottamaan omaa aikaa, käymään niissä jumpissa ja hoidoissa jotka minua rentouttaisia ja tekisi oloni paremmaksi ja “kauniimmaksi” itselleni (ja myös hänelle kulttuurissa jossa huoliteltu nainen on standardi ja johon on ollut aika oppiminen – kauppaan kun ei mennä verkkareissa).

      Meille tämä toimii – minä tunnen oloni naiselliseksi koska saan pitää perheestäni huolta ja miehisen mieheni onnellisena. Meillä ei kadulla kuljeta niin (mitä minun mielestä Suomessa näkee liikaa) että nainen porhaltaa topakkana metrin miestä edellä ja komentaa kuin kenraali konsanaan ja puhutteleen miestä kuin oikeasta jotain töppöstä.

      Meillä kuljetaan yhdessä, ylpeinä ja kiitollisina toisistamme, saavutuksistamme ja siitä että meillä ei tulisi mieleenkään nostaa sanoja “tasavertaisuus” ja “tasa-arvoisuus” pöydälle.

      • Héléna   •     Author

        Kiitos kommentistasi Titta! Olisipa mielenkiintoista kuulla, että missä sinä asut. Teidän sopimanne järjestely kuulostaa hienolta. On erinomaista, että olette löytäneet tasapainon teidän perheellenne ja sinulle. Taidanpa kirjoittaa muutaman sanasen tuosta tasa-arvosta seuraavaan postaukseen.

  12. Miia   •  

    Hyvä kirjoitus ja saa taas tämän oman lapsiperhe-elämän täällä Helsingissä vaikuttamaan varsin yksinkertaiselta.

    • Héléna   •     Author

      Kiitos Miia palautteestasi! No, enpä minä sitä kurahousu-välikausihaalari-vaihettakaan mitenkään yksinkertaisena pitäisi…

  13. Eeva   •  

    Hei Hellu,
    kiitos taas osuvasta tekstistä!
    Työn näkee tietysti erilailla jos on “expat” ikään kuin väliaikaisesti tai jos muuttaa pois “kokonaan”, (vaikka eihän tulevaisuudesta aina tiedä…). Pysyvä muutto tarkoittaa todellista asettumista ja oman uraideaalin on siinä muututtava; Ranskassa oman paikan löytäminen on ulkomaalaiselle rankkaa, ja minulle työidentiteetti on niin tärkeä, että kärsin aika lailla siitä, että oma “ura” ei ole kehittynyt niin kuin se Suomessa olisi voinut kehittyä (tai niin kuin kuvittelen sen olleen mahdollista Suomessa kehittyä…).
    Ja kyllä Ranskan epätasa-arvoisuus vaikuttaa urapäätöksiin aika paljon, kun ei uralla tunnu etenevän jos vaikka heittäytyy osa-aikaiselle.
    Myös etätyön puute, kellokorttimainen jäykkä läsnäolokulttuuri ja pitkä päivä sekä työmatkojen hankaluus (julkisen liikenteen puute maaseudulla,…) vaikuttivat osaltaan siihen, että jättäydyin pois (huonosti maksetuista) palkkatöistä ja olen nykyään freelance: teen vähän töitä mutta varsinaista paikkaa ja etenemistä se ei toistaiseksi tarkoita -enemmän aikaa kotona ja lapsen kanssa kylläkin.
    Mutta myös valitettavasti alusta aloittamista mikä nelikymppisenä on aika turhauttavaa.
    Ja pitäisi siis miehisessä ammatissa löytää sellainen aukko itselle, että niitä asiakkaita alkaisi löytyä jotta työ- ja kotielämä yhdistyisivät sopivasti…
    Tottakai joillekin sopii rehellinen kotiäitiys enkä väheksy sitä yhtään, mutta minulle ei! Minun siis pitää vaan jaksaa ja uskaltaa etsiä sitä ammatillista paikkaa, ja hyväksyä se, että se ura nyt sitten ei ole vaan aina mahdollinen!

    • Héléna   •     Author

      Eeva, kiitos itsellesi kommentista. Olen kuten sinä, minullekin työidentiteetti on tärkeä. Hyvä että otit esiin kaikki nuo aspektit, jotka voivat vaikuttaa naisten työllistymiseen – tuo huono palkkauskin on asia, jota todella ei pidä väheksyä. Haluaako sitä huonolla palkalla paiskia älyttömiä päiviä samalla kun lapset ovat hoidossa? Sitä monet eivät varmasti tule ajatelleeksi. Ei anneta vielä periksi, eihän. Kyllä me paikkamme löydämme!

  14. Helena   •  

    Hi everyone!
    I left years ago because of my husbands work. Had small kids , so thought it was nice to be home as long as they were small. Took pause from my own work. Kids grew, family was happy, husband worked a lot, traveled on business. Thought all was well and it was except with the kids. They did great. Got to university. Married. Had kids.
    But what happened to me? We divorced. I got no pension. Had to find a job , that provided a health insurance (after my cobra run out 18 months after the divorce) that covered my pre existing medical conditions. I did fine, went back to my profession after 17 years hiatus and loved it. Then came the time when my mother became old and needed more TLC. I couldn’t put her into an old people’s home or assisted living situation and forget her there. I moved back to Finland. My old country felt like a new unknown country, any new country except that I knew the language, the history and the geology of it. It was different to move there than just visit , which I had done every year since 1969. The language had changed, my Finnish had a foreign tone – accent. My relatives said I spoke “old Finnish”. I wondered about some words like ” hodari, maikkari, hankkarit “jne. Soon got it though. I didn’t know any of the faces in TV, no pop songs or singers, no political persons or what they stood for. Soon it all changed. I got asunto tuki for pensioners, I sign in for Terveyskeskus, I got a job, and watched Kauniit ja Rohkeat with mom, learned to like the new songs and singers, followed politics on TV, biked around . I still wondered why everything closed on Midsummer and the city was dead, stores closed and bustraffic stopped. I learned a lot about what summer means for the Finns that were left in the city. They drank themselves full, walked all night outside singing or screaming loud, peeing where ever they wanted. To my happiness there were many outside cafes and many free concerts during the summer. People were out and happy. The contrast was huge from winter when one hardly saw a happy face. It took me a long time to get used to that people did not talk to each other if strangers or say hello when passing by. I had tried the longest time to smile , say hello, when meeting on a path in the forest, but discovered that the person had scanned one already hundreds of meters away and when passing by they just looked through like it was just air. I am not a drinker but one evening I invited a friend over. I thought since its nice and sunny we could sit outside and BBQ some chicken. I run into the store close by, picked up stuff for the event. I had 2 cans of beer. I placed all my stuff on the belt. The lady at the cashiers stopped the belt and removed my beer! It’s past nine .No more beer! I almost fell of my feet. Couldn’t believe they just refused a 68 year old lady her two cans of beer. It wasn’t even strong beer. “That’s the law” and thats it , said the cashier. That was the only time in my life I had even tried to buy beer. Well , time passed and mom passed too . Now Iam back in US and think of my old country often as being a nice , very speciell a different kind of country with a lot of good and a lot of strage things too. I always tell I am from Finland, but my heart is here as are my kids and grand kids. Its just a story of one who left for a year , maybe two or three and was going to move back soon. Yes I did move back after 40 years , stayed there 11 years and move back to California as soon as my mother had passed away.
    I am rebuilding again . New home, new job , my family close by . I am very happy right now.

    • Héléna   •     Author

      Kiitos kaimani tuhannesti tästä kommentista! Thank you so much! I answer you in Finnish. Sinulla on paljon näkemystä ja kokemusta näistä asioista, olisipa kiva istua ja ottaa se olut kanssasi 🙂 Hienoa, että kaikki lopulta on lutviutunut kohdalleen avioerosta huolimatta. Vielä tuossakin iässä jaksat aloittaa alusta. Arvostan suuresti.

      • Yksis   •  

        Helenan ajatusmaailma tuntuu tutulta. Näin monen vuoden jälkeen Suomi on auttamatta vieras ja oman elämän osaisi rakentaa permmin tänne.

  15. Stazzy   •  

    “Mutta kohta kaksi vuotta on kulunut ja töihin tekee mieli. Ulkomailla suomalaisäiti on kuitenkin ihan uuden edessä. Mitä tehdä kun työpaikka ei odotakaan? Kuka hoitaa ja hakee lapset jos päivä venyy?”

    Siis tämä. Mun palkkaa tarvittaisiin kipeästi, mutta kun ei ole työpaikkaa mihin palata ja Ranskan työllisyystilanne on mitä on. Olen liian koulutettu moneen ja liian kokematon muihin. Enkä halua minnekään matkojen taakse töihin, lapsi pitää hakea hoidosta säännöllisiin aikoihin. Kotona olo on aikataulujen osalta niiiin helppoa. Meillä ei edes ole autoa, ollaan julkisten varassa. (Ei sillä, että autokaan paljon auttaisi, jos Lillen suuntaan pitää ajaa: tämä moottoritienpätkä meitin pikkukaupungin ja Lillen välillä on TOP-vitosessa Ranskan ruuhkaisimmissa… Käytännössä suurin osa Lillessä työskentelevistä kulkee junalla.)

    Mutta meilläkin lapsi on hoidossa 8-18 jos ollaan töissä. Käytännössä just nyt kun olen työtön, hoitopäivinä vien vähän myöhemmin, mutta tuo kymmenen tuntia on minimi joka mahdollistaa työskentelyn, jos molempien pitää kulkea esim. Lilleen saakka. Onneksi miehen työpaikkakin toimii toimistoajoilla ja joustaa hyvin…

    Nyt sitten suunnittelen mm. omaa yritystä. Se ainakin joustaisi enemmän. Ehkä sitten jonain päivänä. Samat ne muuten siis ovat ongelmat silloinkin, kun ei ole tullut maahan kotiäidiksi tai miehen perässä, vaan vain ajautunut tilanteeseen vuosien myötä.

    Eläkekertymää en halua edes miettiä… 😀

    • Héléna   •     Author

      Kiitos kommentistasi! Kun vaihtoehdot ovat nama, oman firman perustaminen on varmasti paras vaihtoehto. Joskin ei ehka se helpoin tie sekaan… mutta ainakin voi tosiaan olla omien aikataulujen herra. Tsemppia kovasti sinnekin.

  16. Saara   •  

    Toisaalta muuallakin kuin Suomessa on ihan mahdollista, että sekä äiti että isä käyvät töissä ilman että lapset kärsii megapitkistä päivistä. Kannustan jokaista äitiä kuuntelemaan myös itseään ja omia tavoitteitaan jos se vaan mitenkään on mahdollista! Itse lähdin Saksaan kotiäitinä “kahdeksi vuodeksi” kuten monet muutkin, mekin kuitenkin jäimme. Vaikka täällä(kin) kotirouvahommat ovat Suomeen verrattuna mukavan arvostettuja, olin tulla hulluksi ajatuksesta, että olen opiskellut 10 vuotta yliopistossa ja en ikinä pääsisi kunnolla työelämään kiinni. En todella suostunut luopumaan omista tavoitteistani ulkomaille asettumisesta huolimatta, en vaan pystynyt olemaan tyytyväinen. Löysin raastavan työnhakuprosessin jälkeen hyvän työpaikan, ja nyt minä vien lapset puoli kahdeksaksi hoitoon ja mies, joka aloittaa nyt työt aamuvarhain, hakee ne sieltä neljältä kotiin. Helppoahan se ei ole eikä edes taloudellisesti erityisen kannattavaa, eikä siis monessa maassa edes onnistuisi näin, mutta tässä kohtaa homma toimisi samaan tyyliin vaikka olisimmekin pysyneet Suomessa.

    • Héléna   •     Author

      Kiitos tasta! Tuli hirmu hyva mieli kun kerroit, etta tammoisetkin vaihtoehdot ovat tyystin mahdollisia. Kuulostaa, etta te olette loytaneet tosi hyvan balanssin tyon ja perheen valille. Inspiroivaa.

    • Héléna   •     Author

      Kiitos linkista! Pitaakin kayda heti lukaisemassa.

  17. Meillä on yksivuotias poika ja asumme Saksassa. Jaettuamme vuoden vanhempainvapaat puoliksi ja oltuamme niistä neljä kuukautta jopa yhtä aikaa kotona (kiitos Saksan systeemi, jossa vapaat voi jakaa miten kiinnostaa, ja niiden ottaminen on taloudellisesti varsin kannattavaa!) ollaan nyt molemmat töissä. Toki täällä on kotirouvia paljonkin ja etenkin Länsi-Saksassa naisen rooli on perinteisesti ollut olla kotona, mutta mun toistaiseksi kylläkin vielä aika kokemattoman näkemyksen mukaan töiden ja perheen yhdistäminen ei ole niin vaikeaa kuin useassa muussa maassa. Useimmat tuntemani pariskunnat tekee juuri noin kuin Saara edellä kommentissaan mainitsi eli myöhemmin töihin menevä vie lapsen tarhaan ja aikaisemmin mennyt hakee pois. Monissa tapauksissa suureksi ongelmaksi muodostuu lähinnä kokopäiväisen hoitopaikan saanti, varsinkin pienemmissä kylissä ne on aika kiven alla.

    • Héléna   •     Author

      Onpa mieletön systeemi Saksassa! Neljä kuukautta yhtä aikaa? Ihailtavaa. Sinun ja Saaran kommenteista voi päätellä, että siellä asiat tosiaan ovat aika hurjan hienosti. Kiitos kun selvensitte asiaa, tämä oli minulle aivan uutta. Täällä tilanne ei todellakaan ole noin hyvä.

      • Annika   •  

        Minäkin asun Saksassa ja täällä saa 14 kk vanhempainvapaata jonka vanhemmat voi jakaa miten haluavat. Ainoa vaatimus on että toinen vanhemmista ottaa vähintään 2 kk (=yleensä isä, jolloin äiti ottaa loput). Jos yksi vanhemmista ottaa yksin kaiken vapaan, sitä saa vain 12 kk. Muuten vapaat voi jakaa miten haluaa, ne voi myös ottaa samaan aikaan. Meillä ekan lapsen kanssa minä otin 12 ja mies 2, tokan lapsen kanssa minä 6 ja mies 8. Palkasta saa 67 % verottomana. Erinomainen systeemi!

        • Héléna   •     Author

          Tuo Saksan systeemin joustavuus on tosiaan yllättänyt minut. Mieletöntä! Kiitos kommentistasi.

  18. Pingback: Tasa-arvoisesta elämästä Suomen rajojen ulkopuolella | Chez Héléna

Leave a Reply

Your email address will not be published.