Kaipuu ei kaikkoa

Kun olin 12-vuotias, muutimme isän työn perässä maailmalle. Olin katkera. Kotikaupungissa ystävät olivat siirtymässä jännittävälle yläasteelle, opettelivat laittamaan maskaraa ja saivat ensimmäisiä poikaystäviä. Minulta oli jäämässä se kaikki välistä, olin matkalla maahan, jonka kieltä en osannut ja josta en tuntenut yhtään ihmistä.

Alku ulkomailla oli rankkaa, mutta vielä vaikeampaa oli neljän vuoden päästä palata. Kotimaa ei enää tuntunut kotimaalta. Kaupunkikaan ei ollut sama kuin se mistä lähdettiin. Tunteita en enää osannut valjastaa suomenkielelle, vitseistä en ymmärtänyt puoliakaan. Ystävät olivat kaikki muualla.

Paluuvuonna laskin päiviä täysi-ikäisyyteen. Halusin pois Suomesta, takaisin maailmalle kansainvälisiin ympyröihin, joissa koin olevani kaltaisteni joukossa. Suomessa kaikki tunsivat toisensa ja olivat jo ala-asteelta saakka olleet ystäviä. Minulla oli vain muistoja, joille ei Suomesta löytynyt jakajia.

Vähitellen uuteen kotipaikkaan kuitenkin tottui. Löytyi ihania, rakkaita ystäviä, läheisiä, kotoisalta tuntuvia paikkoja. Mielenkiintoisia opintoja ja haasteellisia töitä. Mutta kaukokaipuu, se ei kaikonnut koskaan. Matkustin paljon, mutta halusin enemmän: elää taas sitä muistojen jännittävää arkea ulkomailla.

Nyt oma lapsi puhuu kahta kieltä ja laulaa kolmannella. Minä haistelen Välimerta, nautin auringosta ja vietän aikaa uusien kansainvälisten ystävien seurassa, joiden näkemykset maailmasta avartavat. Tuhiseva vauva kruunaa arjen. Tämä on juuri sitä mitä halusin.

Mutta…  kaipuu on yhä läsnä. Nyt on ikävä omaa perhettä kotimaassa. Ystäviä, työyhteisöä. Jopa ruisleipää.

Missä olisi kaikki hyvin?

19 Comments

  1. Saija   •  

    There was no funeral.
    No flowers.
    No ceremony.
    No one had died.
    No weeping or wailing.
    Just in my heart.
    I can’t…
    But I did anyway,
    and nobody knew I couldn’t.
    I don’t want to…
    But nobody else said they didn’t.
    So I put down my panic
    and picked up my luggage
    and got on the plane.
    There was no funeral.

    “Mock Funeral” by Alex Graham James

  2. sampsa   •  

    Ei missaan ja kaikkialla. Eikohan se ratkaisu ole rauha paan sisalla ja vino pino lentolippuja. Ei mulla ole enaa kotia, vaikka kotimaa onkin Suomi. Viihdyn silla kaymassa. Kun nostalgiavarastot on taynna nousee kytkin. Hassua muuten etta me kaukokaipuiset loysimme toisemme ystavina juuri sun Suomeen paluun aikaan.

  3. Héléna   •     Author

    Saija, huh, onpa puhutteleva, kaunis teksti. Kiitos tuhannesti kun jaoit. Ja Sampsa, juuri näin. Olen niin onnellinen ystävyydestäsi. Se pysyy pään sisällä ja sydämessä. Vaikka se rauha nyt ei ihan aina pysyisikään.

  4. Asta Ojvind   •  

    Hellu tuon tekstin olisin voinut kirjoittaa minä. Veit sanat suustani. Syödään me vaan ruisleipää….
    Halit

  5. Kikka   •  

    Olen asunut Suomesta pois nyt n. 15-vuotta. Siskoni pelleili jotta paras paikka on lentokoneessa kahden maan valissa. Minullakin on niin ikava tiettyja asioita ja ihmisia Suomessa. En silti halua asua siella.

  6. Kikka   •  

    Saijan teksti on ihana. Tiedan tuon ikavan, minulla myos. Olo alkaa olla jotta ei kuulu mihinkaan. Paitsi haluan olla tassa vieraassa maassa kuitenkin. Tunnekieleni on suomi, olo on kuin olisi lasiseina muihin ihmisiin kielen takia. Kavin 4 kk sitten Suomessa. Kylla oli saantoja joka lahtoon.

  7. Héléna   •     Author

    Onpa kiva kuulla, että kohtalotovereita on. Kikka – olen aina rakastanut lentokoneessa istumista. Sitä on kirjaimellisesti matkalla, ei vielä perillä.

  8. Saara   •  

    mietin joskus samaa. Kun lähtee niin tietää mitä kaipaa ja haluaa. Ja edelleen kun palaa niin alkaa taas kaivata. Ehkä tästä muodostuu ikuinen ympyrä mitä pitkin tallustaa.

  9. Peppe   •  

    Du är inte alls ensam. Jag saknar familj och vänner i Finland, men kan inte vara lugn där eftersom det finns så många andra ställen i världen jag vill upptäcka.

  10. Ulla-Maija Suuniittu   •  

    Kauniisti ja aidosti kuvattu nuoruuden tunteita.Tuolta sen on täytynyt tuntua. Koska itse en matkustanut oikeastaan koskaan nuoruudessani, keski-iässä enkä vielä vähän senkään jälkeen oikeastaan Ruotsiua pidemmälle, minulla on nyt vanhoilla päivillä tuo kaukokipuu, Uusi Seelanti odottaa kuun lopussa.

  11. Héléna   •     Author

    Saara ja Peppe – olen kanssanne samaa mieltä. Jotenkin kai on niin, että kaipuu on aina läsnä, vain kohde muuttuu. Ja Ulla-Maija, onpa hienoa että lähdet reissuun! Siitä se maailmanvalloitus alkaa.

  12. Sirpa   •  

    Olet joutunut jo nuorena pois mukavuusalueeltasi, olet avartanut ajatteluasi monia meitä laajemmaksi. Uudet asiat eivät pelota niin paljon. Ja kun ei pelota, ei myöskään kasva se “hölmö viha ja vastustus”, joka aiheuttaa niin paljon tuhoa. Näkee asioita niin paljon avarammin. Tajuaa, ettei se oma tapa ajatella ja tehdä ole ainoa oikea maailmassa..Se on varmasti yksi parhaista asioista, mitä tuollaiset irtiotot comfort chairista aiheuttavat.
    Kaipuun kyllä ymmärrän.. Mutta olet rakastettu kaikkialla. Ja etenkin olet kaikkien niiden ihmisten sydämissä, joita olet koskettanut. Se tunne ei katoa minnekään. Voi hyvin kaunokaine 🙂

  13. Héléna   •     Author

    Voi Sirpa, meinasi itku tulla kun luin kommenttisi. Kiitos kauniista sanoistasi!

  14. Tarja   •  

    Mikä olisi Helena sinusta paras ikä lasten näkökulmasta tehdä komennus ulkomaille?

  15. Héléna   •     Author

    Hei Tarja, se varmasti riippuu aika paljon lapsesta. En ehkä ottaisi ensimmäistä ulkomaankomennusta lasten ollessa varhaisteinejä, koska silloin ollaan muutenkin niin herkässä tilassa. Varmasti mitä nuorempi, sen helpompi on lähteä. Mutta toki kaikki riippuu myös komennuksen pituudesta ja siitä, palataanko sitten sen jälkeen takaisin vanhaan kotiin ja vanhoihin ympyröihin. Joko teillä on jotakin tiedossa?

  16. Tarja   •  

    Tämä on hieman koomista, mutta olemme jo komennuksella miehen työkuvioiden vuoksi – Mikkelissä 🙂 Jo näin lyhyen matkan päästä kotoa voin tunnistaa ikävän perhettä, ystäviä yms. kohtaan. Tietyt asiat varmaan korostuvat, kun on itse kotona. Ja aikanaan jää taatusti ikävä myös Mikkeliä: Siiskosen leipää ja isoja karjalanpiirakoita, lyhyitä etäisyyksiä jne. Näitä kaikenlaisia ikäviä on toki helppo hoitaa, kun etäisyydet ovat lyhyet.

    Mutta tosiaan, ulkomailtakin on harkittu, ei juuri nyt kuitenkaan aktiivisesti vauvan takia. Olen ajatellut samoin kuin sinä, että liian pitkään ei voi odottaa.

  17. Héléna   •     Author

    Onpa hauska juttu Tarja! Tuttuakin tutumpi kaupunki tuo Mikkeli – siellähän minä synnyin. Minulla on Siiskosen kauraleipää ja ruiskuoripiirakoita ikuinen ikävä 🙂

  18. Elina   •  

    Tuttu tunne ja muutamalla muutoksella tuo postaus voisi olla minun – kiitos kun kiteytit loistavasti ulkosuomalaisen tuntemukset

    • Héléna   •     Author

      Kiitos paljon palautteesta Elina.

Leave a Reply

Your email address will not be published.