Pikamatka Provenceen

fayencen katot

Ah, tätä olen kaivannut! Kun muutimme Ranskaan, matkasimme jokaisena viikonloppuna johonkin uuteen, ihanaan pikkukylään. Sitten kohta jo tuntuikin, että kaikki kivat olisi mukamas jo koluttu ja ruvettiin hengailemaan kotosalla. Mitä tuhlausta!

Aamulla pakkasimme lapset autoon ja suuntasimme luonteeseen, Varin alueelle, meiltä Antibesista noin tunnin ajomatkan päähän. Opaskirjasta minä valitsin kohteeksi Fayencen ja mies Monsin – meille uusia paikkoja molemmat.

fayence kujat

Fayence kuuluu Pays de Fayencen -alueen pittoreskiin, vuorten huipuille rakennettujen kylien ryppääseen. Sen historian juuret ulottuvat muinaisiin roomalaisiin, jotka kutsuivat aluetta nimellä “Faventia”, miellyttävä paikka.

Fayencen kylän keskustaa hallitsee suuri kirkko, jonka edustalla järjestetään markkinat useana päivänä viikossa. Ihaninta kylässä ovat mielestäni kapoisat kujat ja tietysti korkeimmalla paikalla sijaitseva kellotorni, josta avautuu huikea panorama. Se muistutti Rivieran asukasta siitä, ettei koko Etelä-Ranskaa ole onneksi rakennettu täpötäyteen.

fayence ravintolat

Täytyy myöntää, että kaikkien näiden vuosienkin jälkeen minusta on hassua, että tällaisessakin, alle 6000 asukkaankin kylässä voi jopa sunnuntaina olla niinkin vireä tunnelma. Lukuisien ravintoloiden terassit olivat täynnä iloisia ja puheliaita asiakkaita. Lisäksi viikolla keskustassa järjestetään tosiaan markkinoita, on kouluja, musiikkiopistoa ja kulttuurikeskuksenkin ohjelmakartta näytti aktiiviselta. Ihmeellistä.

tytto juoksee

Fayencesta matkamme jatkui sitten yli 800 metrin korkeudessa sijaitsevaan Monsin kylään (ei pidä sekoittaa autokilpailuistaan kuuluisaan Mansiin). Reitti Monsiin oli kiemurainen ja pitkä, mutta se kannatti – perillä nimittäin odotti hämmästyttävän kaunis, rauhallinen vuoristokylä. Tai siltä se ainakin aluksi näytti – muutaman korttelin verran tyhjillä kujilla seikkailtuamme päädyimme nimittäin pääaukiolle, jossa oli käynnissä mittavat ja äänekkäät petankkikisat. Niinpä tietysti.

mons petankki

Monsin historia on hämmentävä. Kylään on aikoinaan jopa asutettu ihmisiä Genovan alueelta – 1200-1300-luvuilla riehuneet rutot, nälänhätä ja maanjäristys olivat nimittäin harventaneet paikallista väkeä hälyttävästi. Italiaisvaikutteisuus näkyykin jopa kylän tiekylteissä.

mons piha

Paluumatkalla ajoimme vielä kauniin Seillansin kylän läpi, joka muistutti meitä Aix-en-Provencen pohjoispuolella sijaitsevasta Luberonin alueesta. Kaiken kaikkiaan mielettömiä paikkoja ja vielä moni jäi näkemättä. Tälle seudulle on siis palattava uudestaan.

 

Kunniamaininta Maman finlandaiselle!

mamanfinlandaise4

Iloisia uutisia Suomesta! Minun Maman finlandaise -kirjani kansi ja taitto ovat saaneet Vuoden kauneimmat kirjat -kunniamaininnan (täällä lisää).  Jei!! No, vaikka henkseleitä paukuttelenkin, ei minua tässä kisassa tietenkään palkittu. Kruunut kuuluvat kuvittaja Elina Warstalle ja taitosta vastanneelle Ville Lähteenmäelle.

Kirjani kannen kuvaan rakastuin heti  kun se ensimmäisen kerran tupsahti sähköpostiini. Elina Warsta oli etänä, minua tapaamatta onnistunut täydellisesti vangitsemaan eteläisen Ranskan tunnelman – ihan kuin me olisimme tunteneet aina. Se on muuten kummallinen fiilis sen jälkeen kun on kuukausien ajan ollut hautautuneena oman työpöydän paperipinojen alle: joku todella ymmärtää mitä yritin sanoillani viestiä.

mamanfinlandaise lahikuva

Ja jos kannen kuvaa oikein tarkkaan katsoo, niin siellähän minäkin viiletän tuplarattaitteni tai “traktorini” kanssa, kuten paikallinen bussikuski vähemmän ystävällisesti huomautti.

Olikin ihmeellisen onnellinen sattuma, että marraskuussa, ollessani Suomessa kirjamessuilla, tapasin Elinan kenkäkaupassa. Niin – en siis todellakaan niillä messuilla vaan naisten kenkäkaupassa. Siellä me sitten joimme lasit kuohuvaa ja nauroimme, ihan kuin vanhat tutut konsanaan. Oli mahtavaa, että pääsin ihan kasvotusten sanomaan, että olipahan muuten suloinen esikoiskirjan kansi.

IMG_3628

Postista tupsahti tällä viikolla myös odotettu paketti, kasa Maman finlandaisen pikkusiskoja. Kolmas painos, eli ihkut pokkarit ovat saapuneet kauppoihin! Kurkkasin, että ainakin Helsingin kirjastoissa jonotetaan kirjaa vielä ihan hirveästi. No, jos kukkaro antaa periksi, niin nyt voit hakea pokkarin kirjakaupasta pikkurahalla.

 

 

Millä kielellä kaksikielinen lapsi oppii lukemaan?

aapinen

Istuin hiljaa ja kuuntelin kuinka lapsi taputti jokaisen tavun kohdalla.

MA-RI-NA

E-TOI-LE

CHAT

Olimme ekaluokalle menevien terveystarkastuksessa. Korvien, silmien, painon ja pituuden lisäksi siellä selvitettiin, kuinka lapsi on esikoulussa edistynyt. Olin omasta tylleröstäni ylpeä – enpä nimittäin tiennyt hänen osaavan jo noin hienosti tavuttaa ranskaakin. Loppusoinnutkin hän tunnisti komeasti.

Suomen taidoista sen sijaan tiesin kyllä hyvin. Me nimittäin saimme jokunen viikko sitten ystäviltä postipakettina vanhan aapisen. Sitä vasta tavuttamaan oppinut pikkuneiti on nyt tankannut innoissaan.

KIS-SA

SU-SI

O-ME-NA

“Äiti, tässä lukee SU-SAN-NA!”

lukee aapista

Britanniassa asuva sosiologi Soile Pietikäinen kertoi vastikään Hesarissa, kuinka altavastaajakielen pysyminen mukana arjessa ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Se pysyy mukana vain, jos se tarpeellinen. Sen olen toki huomannut ja töitä asiaan eteen on tehty kuten Pietikäisenkin perheessä. (Meidän perheessämme toimivat nämä ohjeet.)

Olen tietysti hirmu ylpeä, että esikoista jaksaa innostaa myös suomen lukeminen. Mutta nyt, kirjojen myötä koen olevamme taas uuden, jännittävän vaiheen edessä. Ranskankielisetkin sanat luetaan meillä nyt suomalaisittain,  vaikka puhuttuna français on paljon suomea vahvempi.

Kuinka kaksikielinen lapsi sitten oppisi parhaiten lukemaan kahta niin kovin erilailla kirjoitettua kieltä? Miten vanhempi voi auttaa? Kuinka selittää, ettei ranskaa kirjoiteta niin kuin suomea?

Hmm. Anna lapsen edetä omalla painolla, sanoi itseäni fiksumpi minulle, levottomalle. Niin teenkin – mutta innokkaana kuulisin silti mieluusti, kuinka teillä monikielisillä perheillä on asiat hoidettu. Kertokaapa kokemuksistanne!