Miksi Kimi toivotti hyvää uutta vuotta kahdesti?

Onnea kaikille Urheilugaalan palkituille! Vaikka en itse gaalaa täällä maailmalla suorana katsonutkaan, olen saanut maistella sen herkullisimpia pätkiä sosiaalisen median syövereissä.

Yksi selvästi  eniten keskustelua aiheuttanut tapaus oli Kimi Räikkösen puhe. (Voit katsoa sen Ylen sivuilta.) Meillä Etelä-Ranskassakin ihailtua formulatähteähän on harvoin kuultu oikeasti puhetta pitämässä.

Lyhythän se oli, Kimin puhe siis, mutta oleellinen tuli selväksi. Oman tien kulkeminen kannattaa.

Yksi somemaailmaa ihmetyttänyt asia oli kuitenkin se, että miksi Kimi toivotti puheen aikana kahdesti hyvää uutta vuotta. Herranjestas, eikö se tiedä, että uusi vuosihan oli ja meni jo kaksi viikkoa sitten!

Syy on minulle täysin selvä:  uuden vuoden toivotus on Kimiin tarttunut kohtelias, keskieurooppalainen tapa. Esimerkiksi meillä Ranskassa hyvää uutta vuotta toivotetaan aina tammikuun loppuun saakka ihmisille, joita ei vielä tämän vuoden puolella ole tavannut.

Kauden small talk kuulostaa suunnallamme tältä:

– Bonne année! (Hyvää uutta vuotta!)

– Emmekö ole vielä tämän vuoden puolella tavanneet?

– Emme!

– No bonne année sitten!

– Bonne année!

Eli oikein hyvää uutta vuotta vaan kaikille! Bonne année!

 

Barbaari nukuttaa lapsensa ulkona

Ah, päivän naurut sain tänään katsottuani ranskalaisen La Maison des Maternelles –ohjelman videon ranskalaisesta päiväkodista, jossa vauvat nukutetaan ulkona.

Taustaksi sen verran, että Ranskassa monet pikkuiset vauvat joutuvat jo muutaman kuukauden iässä päiväkotiin. Virallinen äitiysloma kestää täällä 16 viikkoa, siitä kuusi pidetään ennen lapsen syntymää.

Kyseisen, harvinaislaatuisen päiväkodin johtaja on ottanut mallia Pohjois-Euroopasta, missä lapset nukutetaan ulkona. Sen sijaan, että vaavit nukkuisivat rivi rivissä sisällä, pariisilaistarhan pihalle on kärrätty pieniä lastensänkyjä, joissa pienokaiset saattavat koisia toppavarusteisiin pakattuina.

“Lapset nukkuvat pitempään ulkona”, yksi työntekijä selvittää katsojille.

Jo oli aikakin! Nyt ranskalaiset ymmärtävät, että tämä on huippujuttu, ajattelin. (Tietysti samalla toivoen, että Pariisin ilmasto-ongelmat on otettu nukkumisrutiineissa kulloinkin huomioon).

Kunnes siirryin lukemaan ohjelman Facebook-sivujen kommenttikenttää. Monen kommentoijan mielestä ulkopäikkärit toki ovat mahtava idea muun muassa siksi, että “pohjoismaiset tietävät näistä asioista”

Toisen kommenttipuoliskon sisällön varmaan arvaatte.

  • Kun tiedämme kuinka moni nukkuu kadulla ja kuolee joka vuosi, tällaisia reportaaseja ei pitäisi edes julkaista! Olen shokissa.
  • Olen avomielinen, mutta tätä en edes kokeilisi, tämä on naurettavaa. Riittää kun huone on viileä.
  • Olen utelias tietämään, mitä hyötyä tästä barbarismista voi olla!
  • Taantumuksellista!
  • En pidä tästä ollenkaan! Jos vauva ei liiku, hän jäätyy!
  • Kadulla kuolee tarpeeksi ihmisiä kylmään. Minusta tämä on täysin epänormaalia!

Kirjoitin taannoin Hesarin kolumnissa “vanhan kansan viisauksista” (linkki) ja siitä, miltä ne tuntuvat kulttuuriin tottumattomasta. Tässä sitä taas nähtiin. Ei meitäkään kaikkialla ihan täyspäisinä pidetä.

helsinki5

 

Etätyöläisen elämänhallinta

etätyö

Työ itämaan auringossa, sepä vasta jotain. Kun puhutaan etätöistä tai nomadeista, julkisuuteen nousevat yleensä lapsettomat digialan osaajat, jotka ovat muuttaneet Thaimaahan tai Balille. Harvemmin keskusteluun nousevat esimerkiksi puolisonsa kyljessä  lähteneet miehet ja naiset, jotka ovat maailmalla kehitelleet itselleen mielekkään etätyöpaikan.

Me haastattelimme Lillin kanssa uusimpaan Podcast-jaksoomme Leenaa, jonka perhe muuttaa ja matkustaa miehen työn perässä usein. Moni pikkulapsiperheen mamma jää mieluusti lapsen kanssa kotiin ja nauttii ulkomailla pitkästä hoitovapaasta. Kaikille se ei kuitenkaan sovi: kunnianhimoinen ja työteliäs Leena on esimerkiksi perustanut firman, jonka puitteissa bloggaa, tekee blogiyhteistöitä, suunnittelee valmennuksia ja ties mitä vielä. Asiakkaitakin on löytynyt, mutta itsestä on pidettävä meteliä. Kukaan ei tule kotoa hakemaan.

Kuten Leena, minäkin olen Suomesta lähdettyäni kehittänyt itselleni työpaikan. Toimittaja olin toki entuudestaan, mutta aina kuukausipalkalla. Täällä Ranskassa ryhdyin freelancer-toimittajaksi ja blogistiksi, kirjoitin kirjan ja viimeksi syksyllä rupesin vielä Lillin kanssa tuota podcastiakin väsäämään. Töitä on tosi mukavasti, ja mikä parasta, teen juuri sitä mistä tykkään. Kovasti kyllä toivon, että tulevaisuudessa työrepertuaari vielä tuosta laajenisi, suunnitelmia nimittäin ainakin on.

Ainoa ongelma näin laajan paletin pyörittämisessä on kuitenkin sen hallitseminen ypöyksin.

Ensinnäkin itsekurin on oltava ihan valtaisaa. Se ei minulla kotona aina sitä ole (pahimpana hetkenä, kuten tänä aamuna jopa imuri voi innostaa enemmän kuin näppis), joten päätin viimein kirjata itseni paikalliseen coworking-työhuoneeseen. Siellä voin nyt käydä tarvittaessa kirjoittamassa silloin kun kotona mikään ei suju. Ja mikä ihaninta, samalla tulee väkisinkin tavattua ihmisiä. Tämänkin alla olevan kuvan minusta otti uusi tämänpäiväinen tuttavuuteni, joka keskittyi nettimarkkinointiin vastapäisessä pöydässä (silloin kun en häntä höpötykselläni häirinnyt).

navlab

Kaupungilla on kiva tehdä hommia myös siksi, että siellä pääsee lounaalle kahvilaan, missä voi tavata lisää tuttuja. Terkut vaan muuten Antibesin lempparikahvilastani, Choopy’sta (kivoista Antibesin kahviloista lisää täällä). Miksen ollut tajunnut tehdä tätä useammin? Puurtaminen yksin omassa työhuoneessa ei sovin minun luonteelleni ollenkaan, paljon paremmin tämä sujuu kun joku hyörii ympärillä. Avokonttorin peruja varmaan.

choopy's

Toinen vaikea homma on työkalenterin hallitseminen perhe-elämän ohessa. Ilman hyvää päiväohjelmaa mistään ei tule mitään ja sekoillessa stressi purkautuu pelkkänä itkuna ja kiukutteluna. Alkuvuonna (uudenvuodenlupaus) yritinkin muuttaa elämääni järjestelmällisemmäksi perustamalla somemaailmassa hehkutetun Bullet Journalin, koska se näytti niiiin ihanalta. Työ työnä ja vapaa-aika vapaa-aikana. Katsokaa nyt tätä Instagramista löytämääni kirjasta!

Lyhykäisyydessään voisi sanoa, että Bullet Journal on itsetehty kalenteri, joka lupaa vetää elämän hyvään järjestykseen. Se tehdään tavallisesta vihkosesta kokonaan itse, koristelut ovat kunkin päätettävissä. Luettuani käyttöoppaita totesin kuitenkin, että ennen kuin minulla on elämä bullettimaisessa järjestyksessä, olen repinyt jokaisen hiukseni päästä. Kärsivällisyys ja aika eivät riittäneet moisen ihanuuden perustamiseen, joten jätin asian sikseen.

stigu

Onnekseni sainkin blogipostina englantilaisen Stigu-kalenterin, jossa tarpeitani vastaavat kalenteriraamit olivat jo valmiina. Nappasin heti käyttöön. Jo nyt huomaan, että viikottaiset To do -listat pitävät viikon suunnitelmat hallussa ja kalenterin lopussa olevat tyhjät sivut antavat mahdollisuuden panna muistiin kaikenlaiset, ohikiitävät ajatukset. Superplussaa tulee myös erinomaisen selkeästä viikkonäkymästä, josta selviää seuraavan viikon aikataulu yhdellä, nopealla vilkaisulla. Ah… ja nuo tarrat… niitä sisälläni uinuva DIY-ihminen rakastaa.

Pikkuinen miinus tulee oikeastaan ainoastaan kalenterin isosta koosta. Ja vielä näin aluksi vähän vierastan Stigun sivuille kirjattuja erinäisiä elämänhallintaohjeita (How to make an energetic day…), mutta ehkäpä saattaisi niistäkin tässä kaaoksessa olla hyötyä. Kaiken kaikkiaan voin kuitenkin suositella.

Choopy's eväät

Näillä eväillä siis tulevaan työvuoteen. Miten sinä pidät elämän hallussa?