Suomi-mamat Marseillessa

kirja-apero2

Lauantaina pakkasin kasan kirjojani kassiin, jätin perheen kotiin ja hyppäsin autoon. Edessä oli reilun parin tunnin ajomatka länteen, Ranskan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Marseilleen. Olimme päättäneet järjestää siellä asuvan suomalaisen laukkusuunnittelijan, Riia Bernard-Paulinin kanssa yhteisen suomalaisten naisten aperitiivitilaisuuden. Kantavana teemana oli kirjani aihepiiri,  suomalainen äitiys kaukana pohjolasta.

kirja-apero3

Suomesta käsin Ranskan isot välimatkat saattavat hämmentää. Marseilleen oikeasti ajaa meiltä Antibesista vähintäänkin reilut kaksi tuntia, ruuhka-aikana tietysti paljon enemmän. Mutta vielä sitäkin hämmentävämpää minusta on se, että meitä suomalaisia on levittäytynyt niinkin tasaisesti ympäri tätä maata. Se, että minä tunnen Rivieran seudun suomalaiset, ei tarkoita, että tuntisin Marseillen tai Provencen alueen suomalaisia mimmejä ollenkaan. Olikin ihana yllätys, että itseni ikäisiä suomalaisnaisia on silläkin seudulla noin paljon.

kirja-apero

Yhteistä meillä oli jo ensisilmäyksellä muutakin kuin passi ja naiseus. Kun ovet illalla sitten avautuivat, aika nopeasti huomattiin, että myös tukanväri erottui Marseillen yleiskuvasta. Aikas blondeja kaikki juu, kuten näkyy. Se nauratti.

auringonlasku_marseille

Meillä oli mielettömän kiva ilta, joka jatkui pitkälti auringonlaskun toiselle puolen. Itselleni tapaaminen oli erityisen mielenkiintoinen siksi, että monet Provencen suunnan naiset tuntuivat asuneen Ranskassa jo huisin pitkään. Heillä oli kokemuksen tuomia näkemyksiä elämästä ja ranskalaisesta yhteiskunnasta yleensä. Siinä missä minä yhä kipuilen jäämisen ja lähtemisen välillä, näistä naisista iso osa oli jo purkanut matkalaukkunsa ja asettunut tyytyväisenä aloilleen. Omassa levottomassa mielessä se tuntui suorastaan kadehdittavalta.

kirja-selfie

Mutta niinhän se on, että kun ulkosuomalaisia naisia / äitejä tapaa maailmalla, tuttuja säveliä ei tarvitse kaukaa hakea. Erityisesti lastenkasvatus yhdistää: aika moni meistä miettii eri tapoja opettaa suomea lapsille ja omaa jaksamista kielten ja kulttuurien sekamelskassa. Pitääkö lapsen oppia suomi ihan täydellisesti? Riittääkö sinne päin? Kuinka usein käytte Suomessa? Miten pärjäätte ranskalaisen anopin kanssa?

Tämä ihana mimmiyhmä on muuten paitsi kasvamassa: kahdelle apéroon osallistuneelle oli tulossa lähiaikoina lisää kaksikielistä jälkikasvua.

meikkaus

Maman finlandaise-kirjastani on muuten tällä viikolla tulossa toinen painos. Nettiin on ilmestynyt viime aikoina useita kivoja arvioita, joista tässä muutamia:

Terhi, joka pitää blogia nimeltä Kirjoituksia kolmannesta maasta kirjoitti kauniin, pohtivan tekstin kirjastani. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että kirja on koskettanut suomalaista äitiä myös Briteissä.

“Helenan kirjoitustyyli nappaa kuin huomaamatta lukijan mukaan ratkomaan monikulttuurisen arjen ongelmia ja hakemaan kompromisseja. Hän jakaa lukijansa kanssa sekä onnistumisten ilot että ne toiset hetket, jolloin toinen kulttuuri pyörittää mukanaan.”

Kulttuurijulkaisu Nousun  taas luonnehti kirjaa mielestäni täydellisen osuvasti. Juuri tähän olin kirjassani pyrkinyt, mahtavaa.

“Maman finlandaise – Poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa on leivoksen keveä kuvaus lapsiperheen arjesta pittoreskissa merenrantakaupungissa Ranskan Rivieralla. Tässä leivoksessa on kuitenkin tuju ydin, sillä se tuo esiin kulttuurieroja Suomen ja Ranskan välillä ajatuksia herättävällä tavalla. ” 

Tosi kiva oli myös lukea Luetaanko tämä -blogin arvio kirjasta. Kiitos!

Maman finlandaise on rehellisellä ja rennolla otteella sekä hienoisella itseironiallakin kirjoitettu kirja, joka kannattaa lukea, jos eteläranskalainen elämänmeno kiinnostaa.”

Muista kirja-arvioista voit lukea tästä linkistä. Oman kappaleesi voit ostaa Atenan kirjakaupasta lukijahintaan. Muistathan vain kampanjakoodin MAMANFINLANDAISE.

Parisuhteeseen vipinää

piknik

Yhteistyössä Chez Héléna ja We Did It

– Tee puolisostasi onnellinen ja paranna suhdettasi myös tänään.

Puhelimeen oli ennen aamiaista tupsahtanut muistutus uudesta parisuhdetehtävästä. Olin saanut ylipuhuttua mieheni mukaan testaamaan suomalaista We Did It -sovellusta, jolla on tarkoitus virittää suhde ihan uudelle tasolle. Tai no – jos ei ihan sitä – ainakin nyt pitää virettä ylipäätänsä yllä. Hauskaa on, että apuna tässä voi käyttää kännykkää, tuota parisuhteen kriisikapulaa. Tässä postauksessa näette, miltä se näyttää puhelimen ruudulla.

we-did-it-collage

We Did It -pariterapiasovelluksen voi ladata puhelimeen ilmaiseksi (lisätietoa täällä). Ihan ensimmäiseksi sovelluksessa selvitetään parisuhteen tila: mitä mieltä henkilö on suhteen laatuajasta, kommunikaation tasosta, kotitöiden jakamisesta, intiimiasioista ja niin edelleen. Kun puoliso A on vastannut kysymyksiin, kutsutaan puoliso B mukaan täyttämään sama kysely. Sitten kummankin tuloksia vertaillaan toisiinsa. Apua!

Meille suuria ylläreitä ei onneksi tullut – huoh. Ainoa pitkä miinus tuli vain yhteisen laatuajan puutteesta, niin kuin varmaan useimmilla pikkulapsiperheiden vanhemmilla.

Kun ensimmäinen etappi on hoidettu, varsinainen hauskuus pääsee alkamaan. Siirrytään nimittäin varsinaiseen parisuhteen parantamisosioon, eli tehtävänantoihin. Mitä sinä toivoisit puolisosi tekevän enemmän? Mitä haluaisit tehdä yhdessä? Ehkä yhteistä aikaa vesillä? Tässä vaiheessa sovellus myös muuttui maksulliseksi.

sup6

Puhelimeen kilahtaneen aamumuistutuksen jälkeen avasin palvelun jännittyneenä. Miehen minulle asettama ensimmäisen viikon tehtävälista oli onneksi kohtuullinen: mies toivoi paitsi pääsevänsä urheilemaan kanssani kaksistaan, myös positiivista palautetta. Helppo nakki!

– Vitsi miten mä tykkäänkin kun soitat kitaraa, aloitin heti samana iltana kun hän soitteli lasten kanssa.

– Kehutko nyt oikeasti vai sen takia, että We did it sinua niin pyytää tekemään? mies virnuili.

Meitä nauratti. Kympin tyttönä olin suorittamassa läksyni taas kiireellä ekana,  ja ruksasin sovelluksen ensimmäisen tehtävän onnellisesti suoritetuksi.

wedidit

Nopeus ei tietenkään ole tässä hommassa valttia: kolmen tehtävän suorittamiseen sovellus antoi kokonaisen viikon. Mieluummin kuin höseltää, näille asioille olisi kenelle tahansa hyvä ottaa aikaa, pysähtyä pähkäämään. Millaisesta palautteesta puoliso tykkäisi? Millainen yhteinen urheilutuokio häntä voisi kiinnostaa? Mitä hän tarvitsisi? Onko hän oikeasti kanssani onnellinen?

Toki minun on myönnettävä, että oman jännityksensä tähän kännykkä-parisuhdeprojektiin tuo juuri pelillisyys: sovelluksen ansioista voi ihan rehellisesti hassutella ja leikkimielisesti jopa kilpailla.

Yhteistyössä Chez Héléna ja We Did It

piknik2

Miehenkin viikkolistalle oli ilmestynyt mm. vaatimukseni kauniista sanoista. Yhden tehtävistä hän jo onnistuneesti suorittikin: toivomani romanttinen piknik nautittiin tällä kertaa aperomaisesti omalla pihalla (lastenhoitaja uupui), mutta hei, onko tuolla väliä. Laatuaikaa se oli silti. Saatettiin siinä sitä paitsi joku kaunis sananenkin vaihtaa (ja taas tuli raksi taas ruutuun). Maltan tuskin odottaa ensi viikon haasteita.

wedidit2

Yhteistyössä Chez Héléna ja We Did It

Pommi synttärikakussa?

piirroskakku

– Saatte leipoa kakun, kunhan ette laita sinne sisään mitään mikä voi räjähtää, opettaja murjaisi.

Joku oli juuri kysynyt, saako kouluun tuoda itsetehdyn synttärikakun. Epämukaville lasten tuoleille ahtautuneet vanhemmat alkoivat epävarmasti nauraa. Annoin katseeni luokkahuoneessa vaeltaa. Olimme vuoden ensimmäisessä vanhempainillassamme Etelä-Ranskassa.

– Mitäs jos se vain on suklaata joka räjähtää,  naapurini ja entinen takarivin poika yritti keventää ilmapiiriä, joka opettajan vitsin jälkeen oli muuttunut huolesta sameaksi.

Keskustelu jatkuikin jo kohta iltapäivän laulutuokioihin. Omat ajatukset jäivät kuitenkin pyörimään opettajan sanoihin. Mietiskelin suomalaisten päiväkotien herkkusääntöjä, olenhan näistä aiheista aikaisemmin täällä blogissa kirjoittanutkin. Suomessa vahditaan hyvää hygieniaa ja allergioita, täällä näemmä ihan muuta.

Kahden kotimaan erot tuntuivat jälleen niin äärimmilleen viedyiltä, että hihitytti. Ei tämä voi olla totta.

Toisaalta opettajan vitsailevasta äänestä kuuli erinomaisen hyvin, miltä nämä joka vuosi lisääntyvät turvasäännöt hänestä tuntuivat:  turhilta. Ne olivat tehneet tavanomaisesta työpäivästä aika himputin monimutkaisen. Portit ovat lukossa, vanhempien henkilökortit tarkastettava, poistumisreittejä harjoiteltava, kouluretkiä rajoitettava.

Loppujen lopuksihan kaikki kai haluaisivat vain elää tavallista, helppoa ja rauhallista elämää. Ei kai tätä nyt sentään. Pommeja kakussa.

Myöhemmin illalla, jokamaanantaisessa kuvanveistoluokassa juttelin vielä vanhempainillan kulusta. Kaltaisiani mammoja opettajan makaaberi vitsi nauratti.

– Minä olisin kyllä enemmän huolissani hygieniasta, sanoi yksi pienen lapsen äiti sitten, niin kuin suomalainen äiti konsanaan.