Yhdistetty parisuhde- ja perhereissu Suomessa

naantalispa

Kaupallinen yhteistyö: Naantali Spa Hotel

Muistatteko, kuinka kerroin täällä iki-ihanasta lomastamme ranskalaiseen hiihtokeskukseen? Lapsille oli siellä niin rutkasti kivaa tekemistä , että me vanhemmat pääsimme joka päivä treffeille.  Se vasta olikin täydellinen loma se.

Kuinka sitten onnistuu perhe- ja parisuhdeloman yhdistäminen Suomessa? Hyvin – ainakin tämän kokemuksen perusteella.

naantalispa2

Yövyimme nimittäin Suomen kesäreissullamme Naantali Spa –kylpylähotellissa. Koko perhe oli minilomasta fiiliksissä, jopa siinä määrin, että esikoisen mielestä perheen lapset olisivat voineet muuttaa hotelliin hetkeksi kokonaan.

– Entä me sitten? kysyin.

– Pääsittehän tekin isän kanssa tänä kesänä kahdestaan matkalle!

muumimaailma

Naantali on jokakesäinen lomakohteemme, minkäpä muun kuin Muumimaailman vuoksi. Muumien tarinat ovat kaksikielisessä perheessämme tärkeitä suomen kielen ylläpitäjiä, minkä vuoksi parhaita pehmoystäviä on päästävä kerran kesässä halimaan.

Lapset rakastavat näitä vuodesta toiseen samanlaisina toistuvia kesäreissuja, mutta miten on meidän vanhempien laita?

Hmm… Jos totta puhutaan, jo viime vuonna kävi Naantalissa mielessä, että voisihan lapsireissuilla ehkä joskus tehdä jotain aikuistenkin kivaa.  Otin saman tien yhteyttä Naantalin kylpylään – ja niin tuli sovittua, että seuraavassa reissussa yhdistyvät Muumit ja muut jutut.

naantali allas

Kun saavuimme paikalle, Naantalin kylpylän vastaanotossa virkailija kävi heti läpi lapsiperheitä kiinnostavat vaihtoehdot. Ensinnäkin allasosastolla on oma baari, jossa voi nauttia drinkkejä (ohhoh, ja vielä Suomessa!). Ja sitten lasten leikkihuonekin – tai kesäkaudeksi avattu kokonainen Muksumaailma – oli hotellissa yhä käytössä. Täydellistä.

Mihinkään kylpylähoitoihin ei tällä pikareissulla ollut aikaa, mutta altaissa halusimme lotrata koko perheen voimin. Näin Suomen koulujen lomien alettua nautiskella saikin täysillä –  altaissa ei nimittäin ollut meidän lisäksi kuin muutama muu.

Toisella silmällä en tosin malttanut olla ihailematta altaan kupeessa hedelmädrinkkejään rauhassa nauttivia pariskuntia. Näytti tosi ihanalta, mutta kahden uhkarohkean pikku-uimarin vuoksi oli koko jengin pysyttävä visusti altaissa. Aikuisten aikaa päätettiin sen sijaan ottaa vasta uintireissun päätteeksi. Veimme lapset Muksumaailmaan, joka yllätykseksemme oli muutakin kuin leikkihuone. Nimet paperiin – ja pienokaiset sai jättää hetkeksi hoitajan valvovan silmän alle.

muksumaailma

Mon dieu! Mies oli lastensalista niin äimänä, että otti paikasta kuvia ystävilleen Ranskassa.

Me aikuiset siirryimme noin puoleksi tunniksi hotellin aulan baariin ja siemailimme lasilliset kahden kesken. Enempää ei tarvittu – juuri tämmöiset minitreffithän ovat kaiken hässäkän keskellä superluksusta.

Naantalispa_Helena

Illalliselle maltoimme laahustaa välimerellisesti vasta kahdeksan jälkeen. Se kannatti: siihen aikaan ravintola Le Soleil (ranskaa, tarkoittaa suomeksi aurinkoa)  todella osoittautui nimensä veroiseksi. Nautimme buffetin antimista (huom! lapsille oma herkkupöytä) nimittäin hämmentävän komeassa auringonlaskussa. Voi kuinka romanttista!

Parfait. Tällä jaksaisi taas vaikka kolme huvipuistovisiittiä putkeen.

naantalispa5b

Tämä postausta varten perheemme sai yöpyä ilmaiseksi Naantali Spa –kylpylähotellissa ja syödä illallisen kylpylähotellin Le Soleil –ravintolassa.


Äidin esihistorialliset nuoruusvuodet kaukana pohjoisessa

Helsinki senaatintori

Lennetty on koneella pitkin Eurooppaa, muttei se vaan ole yhtä jännää pikkukaupunkilaiselle kuin matkustaa metrolla. Eikä millä tahansa metrolla vaan lempivärisellä, eli oranssilla. Äiti!!!

– Näkyyköhän myyrää matkalla?

Lastenkirjojen myyrähän on katsokaas vähän niin kuin metro, kaivautuu maan uumeniin ja nousee sitten yllättävissä paikoissa ylös, milloin kaatopaikalla, milloin metsässä. Kolmen pysäkin matkalla tiirattiin ja tiirattiin, vaan ei osunut silmiin yhtäkään.

Olimme sunnuntaiajelulla vanhassa kotikaupungissani, minun oli nähkääs saatava vielä kunnollinen annos Helsinkiä ennen paluuta takaisin etelään. Lapset tuntevat Suomen pääkaupungista lähinnä mummolan ja muutamat leikkipuistot, mutteivät monia äidille niin tärkeitä kortteleita. Reilun metrin korkuisten turistien kanssa ne toki näyttivät toisenlaisilta ihan omissakin silmissä.

metroasema

Laskeuduimme Ruoholahdessa metroon ja nousimme Helsingin yliopiston pysäkillä pois (kas, metroasematkin ovat muuttaneet nimeä) ja kävelimme Porthanian ohitse (Katsokaa, tuolla äiti on opiskellut! ), ihmettelimme yliopiston päärakennuksen sijasta kadunkulman tiekylttiä (Äiti, miksi tiekyltissä on kirahvi? Voiko niitä silittää? ) ja suuntasimme Senaatintorille, jossa vallitsi ihmeellisen kansainvälinen tunnelma. Ranskaa, italiaa, espanjaa, kiinaa, japania…  (Miksi äiti täällä on näin monta bussia? Miksi täällä on näin paljon junaraiteita?) 

Helsinki allas

Kerran pienenä tyttönä kysyin äidiltäni, että millaista se elämä oikein oli viikinkien aikaan. Äidillä meni hirnuessa kahvit väärään kurkkuun.

Tuo tapaus tuli mieleeni, kun kuuntelin omien pikkuturistieni mietteitä itselleni niin kovin kovin tutusta Helsingistä. Kun omat vanhemmat ovat kotoisin samasta maasta kuin itse, on muistoihin ehkä jossain määrin helppo samaistua – ainakin jossain vaiheessa elämää 😉  Mutta miltäköhän ulkosuomalaisen äidin entinen kotikaupunki mahtaa näyttää maailmalla syntyneen jälkikasvun silmissä? Kuulostavatkohan äidin vaaleanpunaiset muistot ikuisesti täydellisen epätodellisilta, jotka tapahtuivat siellä kaukana?

Kerro, jos tiedät!


Suorittamistakin voi kaivata

nyt saa nauttia

Eräs Etelä-Ranskassa asuva ystäväni ihmettelee jokavuotista haluani matkata kesällä noin kuukaudeksi Suomeen. Miksi ihmeessä sinne? Miksi niin kauan? Kuka haluaa pois Välimereltä?

– Mitä minä täällä tekisin? On aivan liian kuuma ja liikaa turistejakin, vastaan. Ajatus jääkaappikylmyydestä tuntuu pitkän, raskaan, hikikuuman alkukesän jälkeen vapauttavalta.

Toisaalta on heitäkin, jotka kummastelevat, että olemme valinneet asuinmaaksemme juuri Ranskan. Suomessahan on kaunista luontoa ja niin kovin rauhallista, sellaista ihanan satumaista. Miksi kukaan haluaisi asua kovaäänisten Välimeren ihmisten keskellä kun sen sijasta voisi valita rauhallisen autiomaan?

Aina ensimmäisten Suomen lomapäivien aikana kummastelen tuota jälkimmäistä asiaa itsekin. Miksi oikeastaan ikinä lähdimme täältä? Täällähän on ihanan puhdasta, mahtavat leikkipuistot ja ajoissa kulkeva julkinen liikenne. Lasten kanssa voi pääkaupungissa liikkua pelkäämättä, ja kuinka ihanaa onkaan nähdä lapsiporukoiden matkustavan yksin ratikassa. Työpäivätkin lyhyempiä kuin ikinä Ranskassa.

maisema2

Mutta… Koti on jo siellä kaukana, kuitenkin.

Ja jos totta puhutaan, kaipuu liittyy usein Suomen vuodenaikoihin, niistä lapsuudestakin tuttuihin tunteisiin. Sitä, kun saa kevyet tennarit ensi kertaa keväällä jalkaan. Saa vaihtaa kutittavat sukkahousut polvisukkiin. Tai sitä, kun pyörällä pääsee kulkemaan koko pitkän työmatkan kuivin renkain, yhtään puurtamatta loskasäässä.  Sitäkin fiilistä on ikävä, kun pitkän, pimeän talven jälkeen pääsee ulkomaille. Perhoset liihottavat vatsassa kun lentokone Helsinki-Vantaalla näyttää kohti etelää. Chéri, kohta olemme paratiisissa! Tämän aurinkoisen reissun olemme kylmän ja pimeän talven vuoksi ansainneet!

Ansainneet. Niin, lyön vetoa, että aika moni meistä suomalaisista ajattelee, että kaikki hyvä tuntuisi vieläkin paremmalta jos sen eteen olisi joutunut vähän tekemään töitä.

cassis

Etelän lomakohteessa asuva pääsee harvoin tuntemaan niin.  Terassia ei tarvitse korjata tänään, koska ensi viikonloppuna paistaa kuitenkin aurinko. Sitä seuraavanakin viikonloppunakin pääsee söpöön naapurikylään kolmen euron rosé-lasilliselle, vaikkei yhtenäkään sadepäivänä olisi joutunut pyöräilemään töihin. Rannan baarissakin on joka päivä joku sateenvarjodrinkillä.

Minua ja monia muita maailmalla reissanneita haastateltiin vastikään Suomen Kuvalehteen siitä, miksi Suomessa pitäisi matkailla enemmän. Voit lukea artikkelit täältä ja täältä. Haastattelu tehtiin aikana, jolloin olin vasta saapunut lomalle maahan ja vaaleanpunaiset rillit olivat tukevasti nenällä. Olinhan Suomi-lomani “ansainnut”.