Onneksi on kolkkia, joissa vaikeneminen ei ole kultaa

Vaikemeninenko

Luin Hesarista, kuinka sveitsiläinen Das Magazin -lehti on omistanut kokonaisen numeronsa suomalaiselle vaikenemiselle. Sveitsissä suomalainen tuppisuisuus nähdään positiivisena asiana, suoranaisena matkailuvalttina. Sveitsiläiselle Suomi on ilmeisesti kuin mystinen, maankokoinen hiljaisuuden retriitti.

Miehenikin kertoo usein ihmeellistä tarinaa siitä, kuinka aikoinaan Suomeen puhelimitse tehdyssä työhaastattelussa tuli pitkä, ahdistavan hiljainen hetki.

– Minä luulin, että no niin, pieleen meni. Mutta eipä sittenkaan, minäpä sainkin sen paikan! Suomessa hiljaisuus on hyvä asia.

Täällä maailmalla kun pyörii ulkosuomalaisten kanssa, vaikeneminen tulee usein puheeksi. Yllättävän monikin tuttavani on sanonut viihtyvänsä ulkomailla paremmin, koska maailmalla on lupa puhua ventovieraillekin. Ei tarvitse vaieta itseään kuoliaaksi ja hölösuisuuskin on sallittua. Suomessa kun tuntui, että aina oli joku asettamassa tulppaa suulle.

kivipatsas

Sillä niinhän se on, että kaltaisestani puheliaasta ihmisestä väkinäinen vaikeneminen tuntuu raskaalta, vaikealta,  ja ennen kaikkea oman, eloisan persoonan piilottamiselta. Tietäisivätpä kaikki, mikä vapaudentunne se onkaan, kun kahvilassa voi pussata puolituttua poskelle ja toisen jonottajan kanssa jutustella vaikka nyt eilisestä leivästä, jos ei muuta keksi. Voi olla juuri se, mikä on.

Sveitsiläislehdessä kerrotaan vaikenemisen johtuvan suomalaisten epäluuloisuudesta, mikä minusta kuulostaa mielenkiintoiselta. Tässä suora lainaus HS:n jutusta:

Enon mukaan pitkään sotia vältelleet maat, kuten Ruotsi ja Sveitsi, eivät voi ymmärtää epävarmuutta, jonka uhatuksi tuleminen aiheuttaa. Suomalaiset ovat yhä epäluuloisia. Siksi he eivät puhu kaikille. Omille kyllä jutellaan.

Liekö sitten suomalaisuuden syytä vai muuta, mutta kuten sveitsiläiset, rakastan minäkin tietysti kauniita, maagisen hiljaisia hetkiä saunanlauteilla tai metsäkävelyllä. Siinä ollaan toiselle täydellisesti läsnä, mutta ihan hiljaa. Sen sijaan en yhtään rakasta arjessa vaikenemista, hiljaisia hetkiä kaupan kassajonossa, varpaisiin toljottamista ruuhkabussissa saati tukahduttavaa puhumattomuutta kahvipöydässä.

Yksi suomalainen työkaverini sanoi aikoinaan äitinsä opettaneen hänelle, ettei ihmisen sovi olla häiriöksi.  Sillä tämä taisi tarkoittaa, ettei ylenpalttinen hölöttäminen ole ihmislapselle soveliasta. Minua ei onneksi näin kasvatettu, vaikka ehkä joskus olisi ollut vähän syytäkin.

Siksipä sanon sen nyt teille tässä suoraan: jos joskus tavataan, meikäläisen kohdalla sopii kyllä ihan avoimesti olla vähän häiriöksikin.

Monenlaisia todellisuuksia

kukka

Ranskassapa elellään jännittäviä aikoja. Tai no, se kaikkein jännittävin hetki taisi olla sunnuntaina kello 19.58 kun odotettiin virallista vaaliennustetta. Ketkä pääsevät tokalle kierrokselle? Taistelevatko presidenttiydestä äärioikeistolainen ja äärivasemmistolainen? Onko Ranskalla edessä Frexit?

Niin kuin varmasti tiedätte, toiselle kierrokselle pääsivät oman En Marche -liikkeensä EU-myönteinen Emmanuel Macron ja äärioikeistolainen, EU-eroa kannattava Front Nationalin Marine Le Pen.

vaalicollage

Toimittajana näitä asioita katselee aina yhdeltä kannalta, yksityishenkilönä taas toiselta. Toimittajan lasien takaa pyrkii tarkastelemaan asiaa kuin asiaa objektiivisesti, eli tässä tapauksessa pohtimaan äänestäjien äänestyspäätösten perusteluja ja taustoja.

Yksityishenkilön kannalta taas tilanne on ihan toinen. Kaltaisenani mamu-mammana olisi maailman tärkeintä, etteivät kaksikulttuuriset lapseni tai heidän kaverinsa vaan ikinä joutuisi rasismin kohteeksi.

lapsi kujalla

Etelä-Ranskassa elämä näyttää varsin toisenlaiselta kuin pohjoisen Pariisissa. Äänestystuloksetkin kielivät ihmisten toisenlaisesta arjesta: meidän lasten koulullakin järjestetyllä äänestyspaikalla esimerkiksi republikaanien Fillon voitti rutkasti, hyvänä kakkosena oli äärioikeiston Marine le Pen ja pitkän matkan päässä kolmantena Macron.

Hassua olikin, että siinä missä Macron Pariisissa juhli ekan kierroksen voittoa, kuultiin täällä jo seuraavana päivänä ensimmäisiä Brexit-henkisiä kommentteja. Yhtä kaveria kehotettiin harkitsemaan kansalaisuuden hakemista. Toisen suomalaisen tuttavaperheen lapsen luokkakaveri taas oli tiedustellut, että missä tämä on syntynyt.

– Jos “se nainen” on pressa, niin sä joudut lähtemään, oli tämä sanonut pienelle toverilleen.

Kahden viikon päästä sitten nähdään, että kuinka tässä kävi.

Kiitos, että sain tämänkin nähdä

annecy3

Olemme Annecyssa! Tätä Sveitsin rajan kupeessa sijaitsevaa kaupunkia on kutsuttu myös Alppien Venetsiaksi. Sen vanhaa kaupunkia kehystävät kapeat kanaalit ja suloiset kujat. Mikä täydellisen kaunis ja ihmeellinen paikka.

Kaupungin historia on värikäs ja pitkä: Annecyssa asuttiin jo 3000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. 1200-luvulla siitä tuli Geneven kreivikunnan pääkaupunki, sitten se liitettiin Savoien kuningashuoneeseen. Ja kun 1860 Savoie liitettiin Ranskaan, Annecystä tuli alueen pääkaupunki.

annecy-ikkuna

Olemme matkalla Alsacesta takaisin kotiin Rivieralle. Sen sijaan, että olisimme ajaneet koko matkan yhdellä rykäisyllä niin kuin menomatkalla, päätimme tällä kertaa nautiskella näistä sadoista kilometreistä palasen kerrallaan. Matkantekohan on yksin tärkeimmistä osista reissua.

Helena Annecy

Täällä Geneven kupeessa jostain syystä pulpahti mieleen, kuinka vuosia sitten New Yorkin Broadwayn musikaalissa kyyneleet alkoivat valua tahtomatta. Ei niinkään, että olisin musikaalin tarinasta mitenkään erityisesti latautunut. Pikemminkin koin itseni hirvittävän onnekkaaksi ja kiitolliseksi siitä, että sain kokea niinkin upean elämyksen. Pääsin hämmästyttävään Broadwayn musikaaliin, jonka lahjakkaat muusikot onnistuivat liikuttamaan sitä kaikkein sisintä.

kahvila_annecy

Matkustaminen on  juuri noiden syvien ja liikuttavien tunteiden metsästämistä, eikö vain. Paitsi, että ihminen toivoo saavansa lomillaan levätä, sitä haluaa myös reissuillaan kokea ja oppia uutta, liikuttua erilaisesta kauneudesta, nauraa ihmeiden äärellä ja maistella hämmästyttäviä makuja. Annecyn uskomattoman upeilla kujilla koinkin taas sen ihanan Broadwayn onnentunteen. Ah – kuinka mieletöntä onkaan, että saan tämänkin elämässäni kokea!

Mikä reissu on liikuttanut sinua?

annecy